EU-maat pääsivät sopuun Ukrainan miljarditukipaketista – Unkari onnistui saamaan myönnytyksiä

Unkarin on silti saatava maaliin 27 korruptionvastaista ja oikeuslaitoksen riippumattomuutta koskevaa uudistusta.

Politico pitää kiistan voittajana Unkarin pääministeriä Viktor Orbania, joka on kuukausien ajan käynyt omaa peliään kiristääkseen EU:n rahoitusta Unkarille.

13.12.2022 9:24

EU-maat ovat päässeet myöhään maanantaina sopuun Ukrainalle myönnettävästä 18 miljardin euron tukipaketista, kertoo muun muassa Politico. Pakettia jumittanut Unkari onnistui saamaan muilta EU-mailta myönnytyksiä.

Unkarilta oli jäämässä saamatta 7,5 miljardin euron koheesiorahat. Maanantaina EU-maat sopivat, että Unkarilta jää saamatta 6,3 miljardia.

Samalla EU-maat hyväksyivät Unkarin suunnitelman koronapandemian toipumisrahaston käytöstä. Unkarin 5,8 miljardin euron osuus on ollut 1,5 vuotta jäädytettynä Unkarin taantuneen demokratiatilanteen vuoksi.

5,8 miljardin euron paketissa on kuitenkin ehto, jonka mukaan Unkarin on saatettava maaliin 27 korruptionvastaista sekä oikeuslaitoksen riippumattomuutta koskevaa uudistusta.

Orban voitti, vaikka joutui antamaan myönnytyksiä

Politico arvioi kiistan voittajaksi Unkarin pääministeriä Viktor Orbania, joka on kuukausien ajan käynyt omaa peliään kiristääkseen EU:n rahoitusta Unkarille. Orbanin eduksi on ollut EU:n järjestelmä, jossa merkittävissä päätöksissä edellytetään yksimielisyyttä.

Lisäksi EU:n halu esiintyä yhtenäisesti Ukrainan sodassa on antanut Orbanille mahdollisuuden pelata pelejään. Orban ei ole myöskään peitellyt hyviä suhteitaan Venäjään.

Nyt saavutettu sopu oli helpotus EU:lle siinä mielessä, ettei se joudu ottamaan käyttöön erillistä suunnitelmaa, jolla kaikki muut 26 EU:n jäsenmaata olisivat joutuneet tekemään oman erillisen takauksen EU:n yhteisen takauksen sijaan.

Se puolestaan olisi saattanut paljastaa ei-toivottuja säröjä muiden EU-maiden suhtautumisessa Venäjän aloittamaan sotaan.

Politicon mukaan Euroopan parlamentti voi hyväksyä tukipaketin tiistaina, jolloin EU voi aloittaa maksut Ukrainalle tammikuussa.

”Orbanin kuja kapenee”

Europarlamentaarikko ja mekanismin pääneuvottelija Petri Sarvamaa (kok) pitää päätöstä Unkarin varojen jäädyttämisestä merkittävänä demokratian voittona.

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa kertoo, että mikäli Unkarin suunta ei tule muuttumaan, jää Orbanilla lopulta luu käteen.

–  Viktor Orbanin kuja kapenee. Euroopan unioni seisoo autokratiaa vastaan. Oikeusvaltiorikkomuksilla on hintansa, ja jos Unkarin suunta ei tule muuttumaan, jää Orbanilla lopulta luu käteen, Sarvamaa sanoo tiedotteessa.

Hän muistuttaa, että Euroopan parlamentti ja komissio antoivat viime kuussa oman arvionsa Unkarin oikeusvaltiorikkomusten korjaustoimenpiteistä.

Arvioiden mukaan Unkari ei ole tehnyt määräajassa riittävästi toimenpiteitä parantaakseen oikeusvaltion tilaa ja suojatakseen EU:n budjettivaroja väärinkäytöksiltä. Lisäksi Euroopan parlamentti totesi jo aiemmin päätöslauselmassa, ettei Unkaria enää voi pitää täytenä demokratiana.

–  Tekemämme arviot ovat yksiselitteisiä. Unkari on tehnyt oikeusvaltion tilaa parantavia uudistuksia, mutta käytännön vaikutukset eivät ole vielä toteutuneet. Olisihan se kysymyksiä herättänyt, jos neuvosto olisi jättänyt näkemyksemme huomioimatta ja tullut erilaiseen lopputulokseen.

– Kyse on ennen kaikkea unionin perusarvoista ja siitä, ettei niistä jousteta edes Orbanin EU-kiristyspolitiikan keskellä, Sarvamaa jatkaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?