Poliisi väittää rottien syöneen satoja kiloja takavarikoitua kannabista

– Rotat ovat pieniä eläimiä, eivätkä ne pelkää poliisia, intialainen tuomioistuin totesi tapauksesta.

25.11.2022 21:30

Intiassa poliisi väittää rottien syöneen satoja kiloja huumekauppiailta takavarikoitua kannabista poliisin varastoista. Asiasta kertoo BBC.

Uttar Pradeshin osavaltion tuomioistuimen mukaan poliisi on syyttänyt rottia huumeiden katoamisesta ainakin kolmessa tapauksessa.

– Rotat ovat pieniä eläimiä, eivätkä ne pelkää poliisia. On vaikeaa suojella huumeita niiltä, tuomioistuin totesi lausunnossaan.

Tuomari Sanjay Chaudhrayn mukaan poliisi syytti rottia 195 kilon takavarikoidun kannabiserän tuhoamisesta, kun oikeus oli pyytänyt huumeita todisteiksi.

Toisessa tapauksessa rotat olivat poliisin mukaan syöneet osan 386 kilon kannabiserästä. Chaudhary sanoi, että Mathuran piirikunnan poliisiasemilla on noin 700 kiloa poliisin takavarikoimaa marihuanaa ja se kaikki on vaarassa joutua rottien syömäksi.

Tuomari sanoi, että poliisilla ei ole asiantuntemusta takavarikoitujen huumeiden suojelemiseen "rohkeilta rotilta”. Hänen mukaansa huumeet pitäisi huutokaupata tutkimuslaboratorioille ja luovuttaa saadut tuotot valtiolle.

Poliisi on kuitenkin esittänyt myös vaihtoehtoisia selityksiä huumeiden katoamiselle. Mathurna piirikunnan vanhemman poliisivirkailijan Martand Prakash Singhin mukaan osa poliisiasemille varastoidusta kannabiksesta vaurioitui rankkasateissa.

Rottia ei syytetä ensimmäistä kertaa huumeiden syömisestä. Vuonna 2018 Argentiinassa kahdeksan poliisia sai BBC:n mukaan potkut syytettyään rottia puolen tonnin kannabiserän katoamisesta poliisin varastoista.

Asiantuntijat kiistivät poliisien tarinan ja totesivat, että jos se pitäisi paikkaansa, varastosta olisi löytynyt paljon kuolleita rottia.

Vuonna 2017 Itä-Intiassa Biharin osavaltion poliisi väitti puolestaan rottien tuhonneen tuhansien litrojen edestä takavarikoitua alkoholia. Vuotta aiemmin osavaltio oli kieltänyt alkoholin myynnin ja kulutuksen.

Vuonna 2018 taas Assamin osavaltiossa pankkiautomaattia korjaamaan tulleet teknikot löysivät silputtuna seteleitä 1,2 miljoonan rupian edestä. Myös tuolloin syyllisiksi epäiltiin rottia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?