Herson, Ukraina
Riehakkain juhlinta on jo ohi viikko sitten vapautetun Hersonin kaupungin kaduilla, mutta kuhina keskustan Vapaudenaukiolla ei ole kadonnut mihinkään. Kaupunkilaiset jonottavat nyt aukion laidoille pysäköityjen rekkojen luona vaatteita ja muuta humanitääristä apua.
Tarvetta on selvästi. Vapaaehtoistyöntekijät joutuvat paikoin toppuuttelemaan ihmisiä, jotta jakelu sujuisi turvallisesti tungoksesta huolimatta.
Satoja, ellei tuhansia ihmisiä jonottamassa ruokaa, vaatteita, vaippoja ja muuta avustustavaraa. Tungoksen paine kasvoi välillä niin, että tavaran jakaminen jouduttiin keskeyttämään.
Herson vapautui venäläisten kynsistä. Darina (vas.) ja Ieva.
Aukion keskellä olevassa monumentissa ovat edelleen paikoillaan kansainvälisistä uutiskuvista viikko sitten tutuksi tulleet Ukrainan ja EU:n liput. Ne ovat saaneet seurakseen kukkia, runoja, sankarivainajien kuvia – ja vesimelonin, Hersonin hallintoalueen symbolin.
Jalustan päällä juoksentelee joukko leikkiviä lapsia.
Kadun toisella puolella kulkukoirat hivuttautuvat Ukraina-elokuvateatterin kulmalle. Siellä grillataan lihaa avotulella. Muutaman sadan metrin päässä jonotetaan puhelimiin ukrainalaisia sim-kortteja.
Vielä pari viikkoa sitten Hersonissa elettiin venäläismiehityksen alla. Moni paikallinen kertoo, kuinka kadut kumisivat tuolloin useimmiten tyhjyyttään.
Lue lisää: Herson on vapaa – mitä seuraavaksi? Nämä 5 skenaariota ovat nyt mahdollisia
Herson vapautui venäläisten kynsistä.
Satoja, ellei tuhansia ihmisiä jonottamassa ruokaa, vaatteita, vaippoja ja muuta avustustavaraa. Kuva: Aleksi Jalava
Ihmiset jonottivat kännykkäliittymiä.
Ukrainan armeijan eteläinen sotilashallinto rajoittaa median pääsyä Hersonin alueelle ja sen pääkaupunkiin edelleen voimakkaasti. Tällä kertaa toimittajat ja kuvaajat matkustavat Hersoniin lehdistöupseerin johtamassa autokolonnassa.
Mykolajivin suunnasta Hersonin rajalle tullessa ensimmäisenä vastassa on Posad-Pokrovsken kylä. Venäläisten pyrkiessä Mykolajiviin päin kylässä käytiin pitkään intensiivisiä taisteluita, joiden myötä sen hallinta vaihtui Venäjän ja Ukrainan joukkojen välillä peräti seitsemän kertaa.
Nyt kylässä on rauhallista, mutta siitä ei ole jäljellä enää oikeastaan mitään. Tiellä ohi ajaessa silmiin osuu äkkiseltään vain yksi ehjältä näyttävä talo. Ihmisiä ei näy missään.
Taisteluiden jäljet näkyvät kaikkialla muuallakin: maantien pinnassa, reunakaiteissa ja katkenneissa puissa. Pientareilla lojuu muutamia lähes tunnistamattomaksi romuttuneita tankin raatoja.
Lue lisää: Hersonin kadulla valuivat ilon kyyneleet: ”Olemme vapaita, emmekä orjia”
Hersonin kaupunki ja sen lähellä ovat kylät ovat selvinneet sodasta tähän saakka ilman vaurioita. Keväällä venäläisjoukot onnistuivat valtaamaan ne lähes taisteluitta.
Vaikka venäläisten vetäytymisestä on jo viikko, seisoo teiden varsilla edelleen ihmisiä, jotka tervehtivät kaupunkiin saapuvia autoja vilkuttamalla. Aiemmista tapahtumista muistuttavat pellon laitaan kaivetut taisteluhaudat, löysinä roikkuvat ja katkenneet voimajohdot sekä miinoista varoittavat kyltit.
Matkanteko on hidasta tiellä olevien monttujen ja venäläisten räjäyttämien siltojen vuoksi. Sähkölinjojen ja tietoliikenteen korjaaminen näyttää kuitenkin olevan jo käynnissä.
Kaupungista on ollut sähköt poikki venäläisten lähdettyä ja tuhottua paikkoja. Paikallinen suuri ruokakauppa oli edelleen ilman sähköjä. Jaroslava ja Valentyna saapuivat hakemaan juomavettä.
Matkalla keskustaan autokolonna pysähtyy Evroport-supermarketin luona. Oveen kiinnitetyssä lapussa tiedotetaan, että maksuvälineenä käyvät nyt ruplien sijaan ainoastaan Ukrainan hryvniat.
Sähköttömyyden pimentämässä marketissa jaetaan juomavettä. Sitä ovat saapuneet hakemaan myös eläkkeellä olevat naapurukset Jaroslava ja Valentyna. Naiset kertovat olevansa onnellisia miehitysajan päättymisestä ja leijuvansa jossain ”maan ja taivaan välillä”.
– Nyt on hiljaista ja rauhallista, vaikka vesi onkin ongelma. Miehittäjät räjäyttivät sähkön ja veden jakelukeskukset lähtiessään, Jaroslava sanoo.
Naisten mukaan venäläisjoukot alkoivat Hersonin kyliin saapuessaan heti piinaamaan ja kiusaamaan asukkaita. Kylissä asuvat sukulaiset ovat kertoneet myös raiskauksista, tapoista ja varkauksista.
– Ne alkavat paljastua kunnolla vasta nyt. Luultavasti myös täällä kaupungissa tapahtui samaa, Valentyna sanoo.
Ruokakaupan luona riitti väkeä, vaikka sähköt olivat yhä poikki ja ruoat lämpimässä.
Hyllyillä piisasi tavaraa.
Kaupassa liikuttiin taskulamppujen kanssa.
Valentynalla ja Jaroslavalla ei itsellään ollut paljoakaan kontaktia miehittäjiin. He kertovat kyselleensä venäläissotilailta, miksi nämä olivat tulleet kaupunkiin.
– He sanoivat, etteivät tienneet. Sotilaat kertoivat noudattaneensa vain käskyjä, eivätkä he kuulemma halunneet taistella, Jaroslava kertoo.
– Venäläiset sanoivat, että kun ukrainalaiset tulevat, he poistuvat joen yli veneillä, Valentyna lisää.
Internetin avulla naiset pysyivät tietoisena siitä, mitä muualla Ukrainassa tapahtui miehityksen aikana. Venäläiset katkaisivat yhteyden viikkoa ennen lähtöään.
– Sukulaiseni on Ukrainan armeijassa. Hän yritti pitää suunsa kiinni, mutta sain vinkin, että he odottivat vain käskyä tänne tulemiseen, Valentyna paljastaa.
Naiset toivovat, että Suomi lähettäisi Ukrainan armeijalle lisää sotilaskalustoa, jota tarvittaisiin sodan voittamiseen. He sanovat pelänneensä koko miehityksen ajan ja itkeneensä, kun ukrainalaiset viimein saapuivat.
– Venäläiset ja me olemme samanlaisia ihmisiä, mutta silti tämä tapahtui. Miksi? Jaroslava kysyy.
Ihor kertoo, että hänen tyttärensä ja lapsenlapsensa pakenivat Hersonista Ruotsiin.
Niin ikään eläkkeellä oleva Ihor kertoo lapsenlapsensa Dusjan syntyneen miehitysaikana. Tytär Nastja pääsi kuitenkin pakenemaan vauvansa kanssa Hersonista Ruotsiin, jossa kaksikko on nyt turvassa.
Ihor toivoo Nastjan ja Dusjan palaavan taas pian kotikaupunkiin. Hän pyytää kirjoittamaan juttuun terveiset isoisältä. Jospa ne yltäisivät tätä kautta Ruotsiin asti.
– Tuntuu kuin olisin palannut kotiin. Tämä on äidinmaani, olen syntynyt Hersonissa ja myös vanhempani ovat syntyneet täällä, Ihor kuvailee mietteitään.
Daniel Publenko tuli paikalle auttaakseen vapaaehtoistyöntekijöitä avustustarvikkeiden jakelussa.
Myöhemmin iltapäivällä keskustassa Vapaudenaukiolla raikaa jo rokki. Daniel Publenko on tullut paikalle auttaakseen vapaaehtoistyöntekijöitä avun jakelussa.
Hänelle vaikeinta miehitysajassa oli se, että yhteydenpito Liettuaan paenneeseen äitiin oli hankalaa.
Publenko kertoo olleensa mukana Maidanin kansanliikkeessä. Monet hänen aktivistikavereistaan piiloutuivat kellareihin miehitysaikana, sillä pelko venäläisten vangitsemaksi joutumisesta oli todellinen.
– Jos meni kaupungille, ei tiennyt yhtään, mitä tapahtuu, Publenko kuvailee.
Hän kertoo auttaneensa muita ihmisiä pääsemään internetiin VPN-yhteyden avulla, sillä venäläiset blokkasivat sivustoja. Kadulla sotilaat halusivat tarkastaa Publenkon tietokoneen epäilyttävän toiminnan varalta.
Publenko kertoo selittäneensä venäläissotilaille avoimesti, että halusi auttaa muita ihmisiä pääsemään paremmin ”resurssien ääreen”. Publenko sai kuitenkin olla rauhassa sen jälkeen, kun sotilaat huomasivat tarvitsevansa VPN-yhteyttä itsekin.
– Olen vieläkin shokissa tästä kaikesta. Nyt kun näen tämän ihmismäärän, tunteeni ovat vähän sekavat, Publenko sanoo.
Aukion keskellä paikallinen orkesteri alkaa soittaa omaa versiotaan Ukrainan kansallislaulusta. Konserttia seuraava kansanjoukko puhkeaa spontaanisti laulamaan mukana. Kyyneliltä ei vältytä.
