NYT: Yhdysvallat uskoo Ukrainan olleen Darja Duginan sala­murhan takana

Amerikkalaisten tiedusteluviranomaisten mukaan Yhdysvallat ei tiennyt operaatiosta ennakkoon tai auttanut sen toteuttamisessa.

Tuore raportti kertoo New York Timesin mukaan, että Yhdysvallat uskoo Ukrainan olleen Darja Duginan kuolemaan johtaneen autopommi-iskun takana.

5.10. 22:52

Yhdysvaltain tiedustelupalvelut uskovat Ukrainan olleen Moskovassa räjähtäneen autopommin ja Darja Duginan salamurhan takana, uutisoi sanomalehti The New York Times.

Tiedustelutietojen mukaan osa Ukrainan hallitusta antoi valtuutuksen Moskovassa elokuussa tehtyyn autopommi-iskuun.

Ukrainan osallisuutta koskeva arvio, josta ei ole aiemmin raportoitu julkisuudessa, annettiin Yhdysvaltain hallitukselle viime viikolla.

Kansallismielinen Darja Dugina sai surmansa elokuussa Moskovan esikaupunkialueella, kun hänen ohjaamansa auto räjähti valtatiellä. Julkisuudessa on arveltu aiemmin, että iskun kohteena olisi ollut Duginan isä, äärikansallismielinen ja Putinin aivoina pidetty Aleksandr Dugin.

Darja Duginan muistopalvelus toimitettiin elokuussa Moskovassa.

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan Yhdysvallat ei osallistunut millään tavoin pommi-iskuun, eikä antanut tiedustelutietoja tai muuta apua ukrainalaisille.

Tiedustelupalvelun mukaan se olisi vastustanut salamurhaa, jos sitä olisi kuultu asiassa, mutta New York Timesin tietojen mukaan Yhdysvallat ei ollut tietoinen operaatiosta etukäteen.

Vaikka Venäjä ei ole kostanut salamurhaa millään erityisellä tavalla, Yhdysvallat on huolissaan siitä, että tämänkaltaiset hyökkäykset voivat provosoida Moskovaa tekemään omia iskujaan Ukrainan korkeita virkamiehiä vastaan.

Lisäksi Venäjällä tehdyillä autopommi-iskuilla on vähän suoraa vaikutusta sodan kulkuun taistelukentillä, tiedustelupalvelu muistuttaa.

Tiedustelutiedoista puhuneet amerikkalaiset viranomaiset eivät The New York Timesin mukaan paljastaneet, minkä Ukrainan hallitustahojen uskottiin antaneen valtuutus operaatiolle, kuka hyökkäyksen toteutti tai oliko Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tietoinen tehtävästä.

Lue lisää: FSB julkaisi kuvia Darja Duginan väitetyn murhaajan paosta Viroon – RT:n Simonjan uhkaili jo Tallinnaa ”tornien ihailijoilla”

Autopommi-iskun jälkeen Venäjän sisäinen turvallisuuspalvelu FSB väitti Ukrainan tiedustelupalvelun olevan salamurhan takana.

Murhan toteutti FSB:n mukaan ukrainalainen nainen, joka saapui Itä-Ukrainasta Moskovaan heinäkuussa. Hän asettui asumaan samaan kerrostaloon kuin Dugina ja valmisteli tekoaan.

Iskun jälkeen naisen väitettiin paenneen rajan yli Viroon.

Venäläiset tutkijat selvittävät Moskovan esikaupunkialueella tapahtunutta pommi-iskua, jossa kuoli Darja Dugina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?