Iranin naisten tueksi osoitettiin mieltä ympäri maailmaa

Lauantai-iltaan mennessä kerrottiin, ettei ruotsalaista mielenosoittajaa ollut ainakaan enää Iranissa pidätettyjen joukossa.

Ihmiset osoittivat mieltä Iranin naisten puolesta Lontoossa lauantaina.

1.10. 17:45

Iranin naisten tueksi järjestettiin lauantaina mielenosoituksia ympäri maailman. Iranilaisen kansalaisjärjestön mukaan tukimielenosoituksia järjestettiin yhteensä 159 kaupungissa.

Helsingin poliisin johtokeskuksesta kerrottiin lauantaina STT:lle, että Narinkkatorilla järjestetyssä tukimielenosoituksessa oli mukana noin 400 osallistujaa. Tapahtuma sujui poliisin mukaan rauhallisesti.

Muualla maailmalla esimerkiksi Tokiossa mielenosoittajat heiluttivat iskulauseiden ohella 22-vuotiaan Mahsa Aminin kuvia. Amini kuoli Iranin niin kutsutun siveyspoliisin käsissä syyskuun puolivälissä. Lisäksi mielenosoituksessa pidettiin esillä kuvia muistakin naisista, jotka olivat polttaneet huivejaan ja leikanneet hiuksiaan Iranin-protesteissa.

Italian Roomassa jotkut mielenosoituksiin osallistuneet naiset leikkasivat omia hiuksiaan solidaarisuuden osoituksena.

Protestit jatkuneet pari viikkoa

Samalla jatkuivat mielenosoitukset myös Iranissa, jossa varsinkin naiset ovat lähteneet kaduille vaatimaan suurempia vapauksia ja protestoimaan Aminin kuolemaa.

Sosiaalisen mediaan jaettujen videoiden perusteella kansa lähti kadulle ainakin Iranin pääkaupungissa Teheranissa sekä Mashhadin ja Kermanshahin kaupungeissa.

Mielenosoitukset Iranissa alkoivat Aminin kuoleman jälkeen 16. syyskuuta. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan viime viikkojen mielenosoitukset ovat olleet rajuimmat Iranissa sitten vuoden 2019, jolloin yli 300 ihmistä kuoli polttoaineiden hinnankorotusten takia puhjenneessa protestiaallossa.

Iran on syyttänyt ulkomaisia toimijoita mielenosoituksista ja mielenosoittajien yhteenotoista turvallisuusjoukkojen kanssa.

Ruotsissa ulkoministeriö ilmoitti selvittäneensä Iranista tulleita tietoja, että maassa olisi pidätetty kymmenkunta ulkomaalaista mielenosoittajaa, joiden joukossa olisi myös Ruotsin kansalainen. Ministeriö ei kyennyt vahvistamaan tietoa ruotsalaisen pidätyksestä.

Myöhemmin kerrottiin, ettei ruotsalaista ollut ainakaan enää Iranissa pidätettyjen joukossa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?