Asiantuntija: Putinin puhe jäädytti välit länteen – ”Venäjä ei tule päästämään irti niin kauan kuin siellä on tämä johtaja”

Vladimir Putinin vainoharhainen puhe etenkin länttä kohtaan vei huomion perjantaina.

30.9. 21:22

Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti perjantaina asiakirjat Ukrainan itäosien pakkoliittämisestä osaksi Venäjää.

Putinin tilaisuuden alussa pitämän puheen odotettu pääaihe eli yritys Ukrainan alueiden anastamiseksi jäi lopulta lähes sivuseikaksi. Sen sijaan Putin kertasi luettelomaisesti Venäjän ja lännen historiallista vastakkainasettelua.

Putinin mukaan lännen pitkä Venäjä-vastaisuus kumpuaa siitä, ettei Venäjä koskaan suostunut lännen siirtomaaksi.

Putinin puheessa Ukrainan osien laiton liittäminen jäi lopulta miltei sivuosaan.

Putin kertasi myös lännen omaa siirtomaahistoriaa ja alleviivasi sitä, että Yhdysvallat on ainoa maa, joka on koskaan käyttänyt ydinasetta.

Tuoreimmista tapahtumista Putin vieritti syyn Nord Stream -kaasuputkien räjäyttämisestä lännen, tarkemmin sanojen ”anglosaksien” kontolle.

Putinin tulkinnan mukaan kaiken pahan alku ja juuri on Yhdysvallat, jonka tahtoon kaikki muut länsimaat joko pakotetaan tai sitten ne taipuvat siihen vapaaehtoisesti.

Asiantuntijan mukaan Putinin puheen seurauksena välit lännen kanssa ovat jäässä ainakin hänen valtakautensa ajan.

– Jos jotain pitää veikata tulevaisuuteen, niin Venäjän ja lännen välillä konflikti tulee syvenemään ja siihen tulee eskalaation piirteitä, totesi Hybridiosaamiskeskuksen tutkimusjohtaja Hanna Smith Putinin puheesta.

Hybridiosaamiskeskuksen tutkimusjohtaja Hanna Smithin mukaan Venäjän ja lännen suhteiden lientymistä ei tule tapahtumaan Putinin ollessa presidenttinä.

– Iso kysymys on, haastetaanko länttä niin pitkälle, että joudutaan miettimään, joudutaanko sotilaalliseen konfliktiin Venäjän kanssa.

Putinin puheiden jälkeen on länsisuhteissa lähestulkoon mahdotonta mennä takaisin siihen, että lännestä tulisi helposti enää ystävä tai jonka kanssa edes keskustella, sanoi Smith.

– Syytökset ovat niin yli kaiken.

– Niin kauan kuin Putin on presidenttinä eivät Venäjä ja länsi missään tapauksessa voi lähentyä.

Lännen syyttäminen kolonialismista on Putinin puheissa lisääntynyt etenkin helmikuisen Ukrainaan hyökkäyksen jälkeen.

– He ovat huomanneet, että sellainen uppoaa etenkin ei-Nato-maiden parissa.

Putin myös teki selväksi aikovansa jatkaa uhkapeliä Ukrainasta.

Smithin mukaan Putin piti tavallaan ”sotapäällikön puheen”.

– Venäjä ei tule päästämään irti niin kauan kuin siellä on tämä johtaja ja hallinto. Venäjä taistelee viimeiseen asti niin sotilaallisilla kuin näillä ihmeellisillä ei-sotilaallisilla silmänkääntötempuilla, huomautti Smith viitaten vallattujen alueiden ”kansanäänestyksiin”.

– Venäjä on lähtenyt nyt siihen, että tästä tulee voitto tai tappio. Venäjä on lähtenyt tähän pitkällä aikajanalla.

Smith vertasi Putinin perjantaista puhetta vuoden 2014 puheeseen, jolloin Putin perusteli Krimin valtausta.

– Käsikirjoitus oli ihan saman tyylinen kuin Krimin kohdalla. Käytettiin hyväksi sitä oppia, joka silloin saatiin, eikä käsikirjoitusta ole hirveästi edes kirjoitettu uusiksi.

– Mutta vuoden 2014 puheeseen verrattuna argumentaatio länttä kohtaan oli nyt ihan eri tasolla ja jopa tässä sotaisuudessa Ukrainaan vastaan.

Koko allekirjoitustilaisuudessa korostui yritys kääntää huomio pois Venäjän surkeasta sotamenestyksestä lännen kolonialismiin ja heikkouteen.

– Tässä on tehty silmänkääntötemppu. Todellisuus ei ole muuttunut mihinkään. Putinilla on ihan yhtä vaikea tilanne kuin aikaisemmin, niin omien keskuudessa kuin muuallakin. Mutta tämä on se, minkä he osaavat tehdä aika hirveän hyvin, Smith totesi.

Kokonaisuutena nähden perjantain tilaisuus oli ”aika pompöösi seremonia”, eikä puhe pitänyt sisällään suuria yllätyksiä, summasi kansainvälisen politiikan professori Pami Aalto Tampereen yliopistosta.

Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Pami Aallon mukaan Putinin puheen yleisö vaikutti uneliaalta.

– Putinin puhe kumisi tyhjyyttä. Paino oli symboliikassa ja Venäjän imperiumin historiallisen idean korostamisessa.

Vaikka Putinin puheen aikana yleisö nousi pariin otteeseen taputtamaan, oli yleisenä vaikutelmana ettei se tavatonta hurmosta nostattanut, Aalto lisäsi.

– Puolet yleisöstä vaikutti siltä kuin olisivat halunneet olla jossain muualla. Osa näytti nukkuvan ja osa liikutuksesta silmät kosteina joko siitä, että Neuvostoliitto palautetaan henkiin tai siitä, miten Venäjälle tulee käymään kun tuo yksi hullu vaahtoaa tuolla edessä.

– Oli siellä joukossa sellaista pään pyörittelyä. Voi vähän lukea, että Putinin lähipiiri on aika pieni, jos yleisön reaktioita näin lonkalta yrittää tulkita, Aalto sanoi.

Puheensa jälkeen Putin ja nukkehallintojen johtajat allekirjoittivat seremoniassa asiakirjat alueliitosten virallistamisesta. Sitten soitettiin Venäjän kansallishymni Putinin seisoessa keskellä ja kummallakin puolellaan nukkejohtajat.

Lopuksi kaikki viisi miestä laittoivat kädet toistensa kämmenien päälle. Sali huusi yhteen ääneen ”Rossija, Rossija, Rossija” ja myös Putin yhtyi huutoon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?