11 sotilasta kuollut ja 50 siviiliä kateissa Burkina Fasossa ajoneuvo­saattueeseen kohdistuneen hyökkäyksen seurauksena

Iskun kohteeksi joutunut armeijan suojaama saattue kuljetti tarvikkeita Djibon kaupunkiin.

28.9. 2:42

Yksitoista sotilasta on löydetty kuolleena ja noin 50 siviiliä on kadoksissa Burkina Fasossa islamistimilitanttien hyökättyä maanantaina 150 ajoneuvon saattueeseen, joka oli viemässä tarvikkeita maan pohjoisosaan, maan hallitus sanoi tiistaina uutistoimisto Reutersin mukaan.

Iskussa haavoittui 28 ihmistä, mukaan lukien 20 sotilasta, hallituksen tiedottajan Lionel Bilgon lausunnossa todettiin. Armeija oli sanonut aiemmin, että iskussa tuhoutui kymmeniä kuorma-autoja.

Hyökkäys tapahtui Gaskindessa Soumin maakunnassa, jossa islamistimilitanttien hyökkäykset kyliä, poliisia ja sotilashenkilöstöä kohtaan ovat lisääntyneet vuodesta 2015 lähtien.

Uutistoimisto AFP:lle puhuneen turvallisuuslähteen mukaan iskussa on saattanut todellisuudessa kuolla jopa 60 ihmistä, lähde kertoi viitaten ilmeisesti kadonneisiin siviileihin. Lähteen mukaan käytännössä koko 150 ajoneuvon saattue sytytettiin tuleen.

Militantit ovat saartaneet useita alueita, joten hallituksen saattueet ja ilmakuljetukset ovat toimittaneet välttämättömiä tarvikkeita loukkuun jääneille siviileille. Iskun kohteeksi joutunut armeijan suojaama saattue kuljetti tarvikkeita Djibon kaupunkiin.

TURVATTOMUUS on lisääntynyt Länsi-Afrikan Sahelissa viimeisen vuosikymmenen aikana, sillä islamistisiin äärijärjestöihin al-Qaidaan ja Isisiin yhteyksiä omaavat ryhmät ovat saaneet alueella jalansijaa ja tappaneet tuhansia ihmisiä.

Lisäksi yli miljoona ihmistä on joutunut siirtymään pois kotiseudultaan ulkomaisten joukkojen ja YK:n rauhanturvaajien läsnäolosta huolimatta.

Äärijärjestöjen edustajat ovat miinoittaneet teitä, piirittäneet kaupunkeja, tuhonneet vesilaitoksia ja estäneet välttämättömien tarvikkeiden kuljetuksia Burkina Fason yhä eristäytyneempiin pohjois- ja itäosiin.

Ainakin 35 siviiliä kuoli 6. syyskuuta, kun saattueessa ollut ajoneuvo osui tienvarsipommiin Djibon ja Bourzangan kaupunkien välillä.

Lisääntyneiden hyökkäysten aiheuttama turhautuminen johti tammikuussa sotilasvallan­kaappaukseen Burkina Fason entistä presidenttiä Roch Kaborea vastaan. Väkivaltaisuudet ovat vallan vaihtumisesta huolimatta jatkuneet.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?