Alustavat tulokset: Ääri­oikeisto voitti Italian vaalit

Oikeistoliittouma on saamassa enemmistön parlamentista.

Giorgia Melonista tulee todennäköisesti Italian ensimmäinen naispääministeri. Hän äänesti sunnuntaina Roomassa.

25.9.2022 1:27 | Päivitetty 26.9.2022 3:58

Italian parlamenttivaalit voitti odotetusti äärioikeistolainen Italian veljet -puolue, kertovat alustavat tulokset. Rai-yleisradioyhtiön ennusteen mukaan Italian veljet on saamassa yli 25 prosenttia äänistä.

Italian veljien aatemaailma on kansalliskonservatiivinen. Puolue on syntynyt Italian fasismin perinnöstä. Se vastustaa maahanmuuttoa ja kannattaa perinteisiä perhearvoja.

Italia saa luultavasti historiansa ensimmäisen naispuolisen pääministerin, sillä Italian veljiä johtaa Giorgia Meloni.

Italian veljet on vaaliliitossa Matteo Salvinin johtaman oikeistopopulistisen Legan ja Silvio Berlusconin keskustaoikeistolaisen Forza Italian kanssa.

Näihin puolueisiin pohjautuva, Melonin johtama hallitus olisi Italian oikeistolaisin sitten toisen maailmansodan ja Benito Mussolinin fasistihallinnon.

Oikeistoliittouma on saamassa noin 43 prosenttia äänistä, joka Italian vaalitavan ansiosta on tuomassa sille selvän enemmistön paikoista parlamentin alahuoneessa eli edustajainhuoneessa ja ylähuoneessa eli senaatissa.

Legan ääniosuus on Rain ennusteen mukaan vajaat yhdeksän prosenttia ja Forza Italian runsaat kahdeksan prosenttia.

Toiseksi suurin puolue Italian veljien jälkeen on kuitenkin keskustavasemmistolainen Demokraattinen puolue (PD), joka sai ennusteen mukaan runsaat 19 prosenttia äänistä.

Eliitin- ja korruptionvastainen populistipuolue Viiden tähden liike (M5S), jota on vaikea asettaa oikeisto–vasemmisto-akselille, sai ennusteen mukaan noin 16 prosenttia äänistä. Se on ollut suurin puolue väistyvässä parlamentissa.

Äänestysaika sunnuntaina järjestetyissä ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa päättyi puoleenyöhön Suomen aikaa.

Ääntenlasku alkoi heti, ja lopullisia tuloksia odotetaan myöhemmin maanantaina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?