Mika Aaltolan kolumni: On raikkaampien tuulien aika

Venäjän-kaupassa ei haluttu nähdä mitään geopoliittista, vaikka Venäjälle kauppa ja virrat energiasta tavaroihin sekä ihmisiin olivat vain puliveivauksen välineitä, kirjoittaa Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola.

17.9. 8:08

Vanhat Venäjä-suhteen traditiot on havaittu toimimattomiksi ja jopa vaaralle altistaviksi. Idän suhteesta, jonka varaan Suomessa rakennettiin vuosikymmeniä paljon, on enää rauniot jäljellä. Uusi turvallisempi lähestymistapa on oraalla. Uudistamisprosessi on kuitenkin kivulias, mutta välttämätön. Hintalappu aikaisemmasta tunkkaisesta Venäjä-suhteesta tulee olemaan veronmaksajille mittava. Se rokottaa suoraan Suomen tulevaisuuden odotuksia ja lapsiemme elinvoimaisuutta.

Venäjä-politiikan yksi silmänkääntötemppu oli talouden ja politiikan palomuuraaminen erilleen toisistaan. Venäjän kanssa tehtävä kauppa houkutti. Venäjä vaurastui hiljalleen presidentti Vladimir Putinin kaudella. Venäjä nähtiin villeimmissä tarinoissa jopa uutena Nokiana. Uusia jäänmurtajatilauksia odotettiin kuin kuuta nousevaa. Puu virtasi Venäjältä Suomeen. Venäjän ilmatila pysyi Finnairille auki. Tehtiin diilejä tiedostaen. Venäjä nähtiin samanlaisena kuin muutkin markkinat. Bisnes is bisnes, ei sen enempää. Mitään geopoliittista ei haluttu asiassa nähdä. Kaasuputki nähtiin vain putkena, sen sijaan, että se onkin oikeasti tykinpiippu, Venäjän energia-ase.

Jos tätä joku mallia kritisoi, hänen sanomisiaan vähäteltiin tai sitten leimattiin russofobiksi. Kauppa erotettiin ulkopolitiikasta. Yksinvaltaistuvan Venäjän toimijoita pidettiin pakonomaisesti samanlaisina, kuin kaikkia muitakin toimijoita. Tunnettiin pelonsekaista kunnioitusta vahvaa johtajaa kohtaan. Bulvaanijärjestelyitä hyväksyttiin varsin sinisilmäisesti. Muistaako kukaan Fennovoimaan liittyneen kroatialaisen Migrit Solarna Energijan? Venäjän-kaupan konkareita ja lobbareita arvostettiin. Jos pääsi korkeisiin asemiin venäläisissä yrityksissä, asiaa pidettiin saavutuksena. Jos kovisteltiin, vedottiin siihen, että suomalaisten on hyvä tuntea, mitä Venäjällä ajatellaan. Suomi rakensi liikenneyhteyksiä Venäjälle EU:n avulla. Pietarin seutu kasvualueena piti reitittää Helsinkiin. Haaveiltiin Venäjä-vaihtoehdosta Jäämeren radalle. Venäjän ylilento-oikeuksien varaan laskettiin lentoliikestrategia.

Venäjälle kauppa ja virrat energiasta tavaroihin ja ihmisiin olivat vain geopoliittisen puliveivauksen välineitä.

Venäjälle kauppa ja virrat energiasta tavaroihin ja ihmisiin olivat vain geopoliittisen puliveivauksen välineitä. Niiden nähtiin edistävän Venäjän geopoliittisia tavoitteita. Pelkistetysti suunnitelma oli seuraavanlainen: Venäjä antoi erityisoikeuden jollekin tuntemalleen toimijalle naapurustossaan. Hän sai esimerkiksi öljyä ja kaasua hieman halvemmalla kuin muut. Tämä henkilö kykeni siten rikastumaan Venäjän varassa. Näin esimerkiksi Ukrainassa Venäjä rakensi paikallisia, läpeensä korruptoituneita oligarkkidynastioita. He tiesivät, mistä heidän rikkautensa olivat viime kädessä peräisin. Raha oli geopoliittisesti korvamerkittyä. Samalla raharikkaat pääsivät nauttimaan pimeän rahan virroista, joita viranomaisten oli vaikea havaita, vaikka olisivat tahtoneet. He tiesivät, että viime kädessä heidän toivottiin edistävän Venäjän intressejä. Silloin tällöin Venäjä muistutti karusti lojaliteetin tärkeydestä verkostoissaan myrkyttämällä tottelemattomia. Ihmisiä putosi ikkunoista.

Tämä seitin lisäksi Venäjä käytti muita diilejä sitomaan ympäristönsä talouksia Venäjään. Jääkiekko- ja jalkapalloseurat olivat myös suoria lippuja Euroopan maiden eliitteihin. Tämä selittää sen, miksi Venäjän urheiludiplomatia houkutti. Urheilu kiinnosti ja sen avulla voitiin näyttää viattomalta sekä hovikelpoiselta. Suomessakin oltiin valmiita antamaan anteeksi hyvin hämäriä yhteyksiä, koska jääkiekko on sekä Venäjällä että Suomessa arvostettu laji. Sama tapahtui jalkapallon avulla Britanniassa. Jälkeenpäin ei voi kuin ihmetellä, kuinka Venäjän johdossa meitä pidettiin tyhminä ja hyväuskoisina.

Suhde suomalaisiin osapuoliin oli hyvin vertikaalinen, ylhäältä alas. Ollessaan tekemisissä venäläisten raharikkaiden kanssa suomalainen toimija ei tiennyt ajoissa, mihin kelkkaan oli lähtenyt. Mikään ei yhdistä niin kuin yhdessä tehty hämärähomma. Business oli osa geopoliittista suunnitelmaa. Hankkeella oli strateginen mieli, jonka me kovasti yritimme kieltää ja unohtaa. Eihän siinä mitään pahaa pitänyt olla, vaan parhaimmillaan jotain jopa ihmisiä lähentävää. Mietimme YYA-ajan arvopohjaa. Puhuimme yleviä ymmärryksestä ja dialogin tarpeesta. Jos asia ei ollut silmiinpistävän lainvastaista, ei Suomi voinut asialle mitään tehdä. Pelastus hämärille hankkeille oli vain yhden bulvaanin päässä ja rooliin riitti hinkua. Asiantuntijat kyllä varoittivat menosta. Samoin media. Mutta taloudellinen ja poliittinen sfääri elivät omassa todellisuudessaan. Varoituksia annettiin. Puhuttiin sanktioriskeistä tai paljastettiin Venäjän pelin peruslogiikka.

Pelastus hämärille hankkeille oli vain yhden bulvaanin päässä ja rooliin riitti hinkua.

Suomella oli onneksi oma perinteinen immuniteettinsa. Suomessa on opittu kanavoimaan Venäjän energiakaupat isoille valtio-omisteisille tai sitten valtion enemmistöomistamille yrityksille, kuten Fortumille. Näin menettelemällä voitiin suodattaa pois Venäjän kyky sitoa vaikutuspiiriinsä yksittäisiä toimijoita. Kaupat ja omistukset olivat lähellä valtiota, joten Suomeen ei syntynyt Venäjä-riippuvaisia raharikkaita.

Kysyin hiljattain twitterissä, milloin Fortum lähti Venäjällä surkeuden polulleen? Milloin tehtiin ratkaiseva päätös tai kauppa, joka johti ladun raivaamiseen kohti kuilua? Vastaukset olivat tietäviä. Fortumin vesivoimaostos Siperiasta Uralin takaa vuonna 2008 vastasi moni. Tai silloin, kun tehtiin diili, jossa Fortum teki palveluksen Hanhikiven suhteen ja sai vastalahjaksi siivun Venäjän energialiiketoimintaa. Samalla tuotiin esiin, että Fortumin edeltäjät olivat idänkaupassa tiivisti mukana lukuun ottamatta pientä kuoppaa 1990-luvulla.

Ajanjakso on niin pitkä, että se sulkee piiriinsä miltei kaikki poliittiset tahot Suomessa. Kukaan ei ole selkeästi syytön. Tämä kertonee Venäjä-suhteen laajuudesta ja houkuttelevuudesta, mutta myös syyllisten etsimisen vaikeudesta. Ei ehkä yhtä yksittäistä henkilöä kannatakaan vastuuseen vaatia, vaan itse perinne ja käytäntö, joka nyt tulee läpivalaista. Olisi hyvä, jos eduskunta asettaisi Suomen ja Venäjän välisten suhmurointien valottamiseen laajan selvitystyöryhmän. Tämän olemme velkaa suomalaisille, jotka tulevaisuudessa laskua maksavat.

Vankempi ja menneisyyden rasitteista vapaa Suomi kaipaa selvyyttä perinteisiin, ettei samaan enää ajauduttaisi. Ilman selvyyttä käy helposti kuten kylmän sodan lopussa. Vanha meno menee hetkeksi tauolle idänsuhteessa mutta niksit jäivät elämään ja odottivat vain Venäjän elpymistä.

Samalla on hyvä tukea tulevissa vaaleissa raikkaita ehdokkaita kaikista puolueista. Uuden sukupolven soisi saada tilaisuuden muutokselle. Suomessa vaaleissa henkilöillä on merkitystä. Emme onneksi ole menneet listavaaleihin. Kannattaa siis kannattamansa puolueen sisällä valita suoraselkäisiä ja rohkeita ehdokkaita. Puolueiden listojen sisäinen järjestys on ratkaiseva. On selvää, että Suomen suojassa pitäminen on synnyinmaan asialla olemista. Asia on selkeästi politiikan yläpuolella, joten ehdokkaita Idän vaaran välttämiseksi löytynee kaikista puolueista.

Olisi hyvä, jos joku laatisi listoja useamman puolueen ehdokkaista eri vaalipiireistä, jotka ovat sitoutuneet samaan tärkeään agendaan. Tämä tukisi äänten suuntaamista. Korkean geopoliittisen riskin Venäjä-suhmuroinneista pitää päästä pois. Vaaleilla on väliä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?