Vladimir Putinin elämä, ura presidenttinä ja perhe­kuviot

Vladimir Putin syntyi 7. lokakuuta 1952 Leningradissa Neuvostoliitossa. Koulut veivät Putinin lopulta KGB:n palvelukseen ja tämän jälkeen kohti vallan kahvaa politiikassa.

29.9. 15:49

Venäjän presidentti Vladimir Putin täyttää 70 vuotta 7.10.2022. Maailman tunnetuimpiin johtajiin lukeutuvan Putinin elämänvaiheet ovat monille tuttuja, mutta erityisesti presidentin yksityiselämä on jäänyt paljolti piiloon. IS käy läpi tässä artikkelissa Vladimir Putinin elämän lapsuudesta viimeisimpään presidenttikauteen.

Lapsuus ja nuoruus

Vladimir Vladimirovitsh Putin syntyi 7. lokakuuta 1952 Leningradissa. Hän oli työläisperheen kolmas poika. Putin ei kuitenkaan saanut jakaa lapsuuttaan veljiensä kanssa, sillä molemmat vanhemmista veljistä kuolivat pian syntymänsä jälkeen. Putin sai ortodoksisen kasteen, sillä hänen äitinsä oli ortodoksi.

Putinin lapsuudenkoti oli vaatimaton. Perhe jakoi alle 20 neliömetrin kokoisen huoneen yhdessä muiden perheiden kanssa. Olot olivat karut. Kuumaa vettä ei tullut, kylpy­ammetta ei ollut ja lämpöä tuli vain, mikäli poltti puita kamiinassa. Porraskäytävä kuhisi rottia, joita Putin jahtasi kepin kanssa.

Vladimir Putin ei loistanut koulussa. Lukion jälkeen nuori pääsi kuitenkin opiskelemaan oikeustiedettä Leningradin valtionyliopistoon. Kuva vuodelta 1966.

Koulutaipaleensa Putin aloitti 1. syyskuuta 1960. Putin on itse myöntänyt, ettei koulun aloittaminen erityisesti innostanut. Putin ei ollut päiväkodissa ennen kouluun menoa, ja sosiaalinen pelisilmä oli toisenlainen, kuin monilla muilla ikätovereilla. Koulussa Putin alisuoriutui ja käyttäytyi huonosti. Opettaja Vera Gurevitshin mukaan Putin oli huono oppilas mutta terävä päästään.

Putin haaveili jo nuorena vakoojan urasta. Kuvassa nuori Vladimir Putin vuonna 1970.

Käänteentekevänä hetkenä voidaan pitää Putinin judoharrastusta, jonka hän aloitti 10-vuotiaana. Uusi harrastus antoi Putinille voimaa puolustaa itseään isommilta pojilta. Samalla Putin teki ryhtiliikkeen koulussa. Tämän myötä ovet pioneereihin avautuivat.

Putin halusi jo nuorena ryhtyä vakoojaksi. Ennen sitä oli kuitenkin käytävä kouluja. Lukion jälkeen Putin pääsi Leningradin valtionyliopistoon, jossa oikeustieteen opinnot käynnistyivät syksyllä 1970.

Lue lisää: Karuilta takapihoilta tyranniksi – tällainen oli Vladimir Putinin lapsuus

Ura ennen politiikkaa

Vladimir Putin astui KGB:n palvelukseen kesällä 1975. Putin aloitti työuransa tiedustelupalvelu KGB:n tiedustelu-upseerina, jona hän toimi 16 vuoden ajan. Työ vei hänet myös 1980-luvulla Itä-Saksaan.

KGB oli tässä vaiheessa kasvanut mammuttimaiseksi hallintokoneistoksi. Se ei valvonut pelkästään kotimaisia ja ulkomaisia tiedusteluasioita vaan myös vastavakoilua niin Neuvostoliitossa kuin muualla maailmassa, rajavalvontaa sekä suojeli kommunistisen puolueen johtajia ja jopa maan ydinlaitoksia. KGB:n repertuaariin kuului myös poliittisia salamurhia ja epäystävällisiksi katsottujen ulkovaltojen asioihin sekaantumista

Putin jatkokouluttautui Moskovassa muun muassa KGB:n korkeakoulussa. Hänet ylennettiin 1987 everstiluutnantiksi. Putin erosi KGB:stä elokuussa 1991 ja siirtyi työskentelemään pormestarinkansliaan Pietariin.

Lue lisää: Yhden illan tapahtumat muuttivat Putinin ajattelun – ”Moskova on hiljaa”

Nousu Venäjän presidentiksi

Vladimir Putinista tuli Venäjän presidentin Boris Jeltsinin avulla poliitikko, kun Jeltsin nosti Putinin pääministerikseen vuonna 1999. Putin nousi lopulta Jeltsin tilalle presidentiksi 90 päiväksi ennen presidentinvaaleja. Ilman minkäänlaista kampanjaa Putin valittiin vaaleissa presidentiksi vuonna 2000.

Putinin ensimmäiset presidenttikaudet olivat vuosina 2000–2008. Kolmas kausi käynnistyi vuonna 2012 ja neljäs kausi alkoi vuonna 2018. Putin toimi pääministerinä vuosien 2008–2012 välillä, kun Dmitri Medvedev toimi Venäjän presidenttinä.

Presidentti Vladimir Putinin politiikkaa tukee vuonna 2001 perustettu Yhtenäinen Venäjä -puolue. Vuonna 2021 Putin allekirjoitti lain, jonka myötä presidentti Putinin virkakaudet nollataan ja hän voi asettua uudelleen ehdolle. Aiemman perustuslain mukaan presidentti saattoi olla virassa kaksi peräkkäistä kautta.

Putinin yksityiselämä

Vladimir Putinin yksityiselämästä tiedetään verrattain vähän. Putinilla on kaksi aikuista tytärtä ensimmäisestä avioliitostaan, Maria eli Masha ja Jekaterina eli Katja. Putinin ex-vaimo ja lasten äiti Ljudmila Shrekbneva työskenteli lentoemäntänä tutustuessaan Putiniin.

Masha, oikealta nimeltään Maria Vladimirovna Putina, on tiettävästi Putinin esikoinen.

Katja, ristimänimeltään Jekaterina Vladimirovna Putina, on Putinin ja hänen ex-puolisonsa Ljudmilan toinen yhteinen lapsi.

Vladimir Putin ja Ljudmila Shrekbneva avioituivat vuonna 1983. Kaksikon välinen suhde oli kuitenkin hankala. Vuonna 2002 ilmestyneessä elämäkerrassaan Shrekbneva kuvaili Putinia hyväksi isäksi, mutta syytti tätä samalla tyranniksi ja sovinistiksi. Vasta­vuoroisesti yksi Putinin siteeratuimmista lauseista ex-vaimostaan on, että ”jokainen, joka kestää Ljudmilaa kolme viikkoa, ansaitsee monumentin”. Onnettomaksi kuvailtu, liki 30 vuotta kestänyt liitto päättyi vuonna 2013.

Vladimir Putinin ex-vaimo Ljudmila Shrekbneva on kuvaillut Putinia hyväksi isäksi, mutta syyttänyt tätä samalla tyranniksi ja sovinistiksi.

Vladimir Putin ja Ljudmila Shrekbneva avioituivat vuonna 1983. Liitto kesti liki 30 vuotta.

Putinin ja Shrekbnevan eron jälkeen Putin ei vuoden 2017 poikkeusta lukuun­ottamatta ole puhunut yksityiselämästään julkisuudessa. Tuolloin hän kertoi olevansa isoisä. On kerrottu, että Venäjän mediaa on myös ohjeistettu olemaan kysymättä yksityiselämästä presidentiltä. Olympiatason ex-voimistelija Alina Kabajeva on jo vuosikausia yhdistetty spekulaatioissa Vladimir Putiniin.

Putinin terveys

Presidentin mahdollisista terveysongelmista on liikkunut huhuja – varsinkin sen jälkeen, kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa alkoi.

Aihe nousi tapetille jo aiemmin koronaviruspandemian aikana, jolloin Putin esiintyi julkisuudessa vain harvoin. Kreml on aina kiistänyt vakavat terveysongelmat

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?