Ainakin 34 loukkaantui vuoristo­radan vaunujen törmäyksessä Saksan Legolandissa – kahden vammat vakavia

Paikalle hälytettiin kaikki Legolandin pelastustyöntekijät ja lisäksi pelastuslaitoksen henkilökuntaa ja kolme helikopteria.

Huvipuistoon hälytettiin pelastushenkilökuntaa vuoristorataturman takia.

11.8. 19:39 | Päivitetty 11.8. 23:41

Ainakin 34 ihmistä on loukkaantunut Legolandissa, Saksan Günzburgissa, kun kaksi vuoristoradan vaunua törmäsi toisiinsa, Sky News uutisoi. Loukkaantuneista kahden vammat ovat vakavia.

Hätätoimiin osallistunut Baijerin Punainen Risti sanoi, että 15 ihmistä kuljetettiin sairaalaan.

Vuoristoradalle loukkuun jääneitä matkustajia jouduttiin evakuoimaan kahden paloauton avulla. Alun perin oli uutisoitu, että paikalle olisi lähetetty ambulanssien lisäksi myös helikoptereita.

Saksalaisen uutistoimisto DPA:n mukaan onnettomuus tapahtui sen jälkeen, kun vuoristoratajuna jarrutti voimakkaasti ja perässä tullut juna törmäsi siihen. Viranomaiset selvittävät turman syytä.

Legolandin edustaja kertoi Bildille, että onnettomuus oli tapahtunut Feuerdrache-vuoristoradalla. Kaikki Legolandin omat pelastustyöntekijät oli hälytetty paikalle.

Toistaiseksi ei tiedetä, miksi vaunut törmäsivät.

Feuerdrache-radalla vaunujen nopeus on enimmillään noin 29 kilometriä tunnissa.

Juttua päivitetty tuoreilla tiedoilla kello 23.41.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?