Euroopan suurin ydin­voimala Ukrainassa on vaurioitunut pahasti tulituksessa, kertoo voimalan käytöstä vastaava yhtiö

Venäjä ja Ukraina ovat syyttäneet toisiaan ydinvoimalan tulittamisesta.

6.8. 16:32

Ukrainassa Euroopan suurin ydinvoimala, Zaporizzja, kärsi pahoja vaurioita perjantain tulituksessa, kertoi voimalan käytöstä vastaava Energoatom lauantaina. Vaurioiden vuoksi yksi voimalan reaktoreista jouduttiin sulkemaan.

Energoatomin mukaan tulitus vaurioitti pahasti erillisessä rakennuksessa sijaitsevaa yksikköä, jossa varastoidaan typpeä ja happea. Yhtiön mukaan laitoksella on vakava riski typpivuodosta sekä radioaktiivisten yhdisteiden pääsystä vuotamaan.

– Iskut aiheuttivat vakavan riskin laitoksen turvalliselle käytölle, yhtiö tiivisti Telegram-viestissään.

Venäjä ja Ukraina ovat kumpikin syyttäneet toisiaan ydinvoimalan tulittamisesta.

EU:n ulkosuhteista vastaava Josep Borrell syytti iskusta Venäjää.

– EU tuomitsee Venäjän sotilaallisen toiminnan Zaporizzjan ydinvoimalan lähellä. Kyseessä on vakava ydinvoimalan turvallisuussääntöjen rikkomus ja jälleen yksi osoitus siitä, ettei Venäjä piittaa kansainvälisistä säännöistä, Borrell kirjoitti Twitterissä.

Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA kertoi jo aikaisemmin tällä viikolla pitävänsä ydinvoimalan tilannetta uhkaavana, koska kaikkia turvallisuusmääräyksiä on rikottu.

Venäjän joukot valtasivat voimalan heti sodan alussa maaliskuussa. Voimala sijaitsee Kaakkois-Ukrainassa Dnipro-joen itärannalla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?