Libyassa mielenosoittajat hyökkäsivät parlamenttirakennukseen – Osa rakennuksesta paloi

Parlamenttirakennus oli tyhjillään hyökkäyksen aikana.

Parlamenttitalon lisäksi mieltä osoitettiin perjantaina Tripolin Marttyyrien aukiolla, jonne useat sadat ihmiset olivat kerääntyneet.

2.7. 2:49

Libyassa mielenosoittajat tunkeutuivat Tobrukin kaupungissa sijaitsevaan parlamenttirakennukseen perjantaina.

Ihmiset osoittivat mieltään heikkenevien elinolojen ja poliittisen umpikujan vuoksi. Mielenosoittajat syyttivät parlamenttia maanpetoksesta ja julkisten varojen varastamisesta. Taustalla on myös Libyan jatkuvat sähkökatkokset, joiden takia ihmiset eivät ole pystyneet viilentämään itseään tukalilla helteillä.

Mielenosoittajat onnistuivat tunkeutumaan rakennukseen ja tekivät ilkivaltaa muun muassa polttamalla renkaita. Myös viranomaisten autoja sytytettiin palamaan.

Mielenosoittajat ovat myös sytyttäneet osan rakennuksesta tuleen. Rakennus oli hyökkäyksen aikaan tyhjillään.

Mielenosoituksia on nähty eri puolella Libyaa. Niissä on vaadittu muun muassa vaalien järjestämistä, arvosteltu aseistettuja ryhmittymiä ja poliitikkoja sekä vaadittu hoitamaan sähkönjakelujärjestelmä kuntoon. Perjantaina myös Tripolin Marttyyrien aukiolla useat sadat ihmiset osoittivat mieltään.

Libyan parlamentti on toiminut vuodesta 2014 Tobrukissa. Maata on varjostanut jako idän ja lännen välillä. Lokakuussa 2020 osapuolet suostuivat solmimaan aselevon.

Toukokuussa kiristynyt poliittinen tilanne johti eri osapuolten aseelliseen yhteenottoon. Keskenään taistelivat pääministereiksi julistautuneen Fathi Bashaghan ja Abdul Hamid Dbeibahin joukot.

YK ilmoitti torstaina, ettei osapuolten välisissä neuvotteluissa ole onnistuttu ratkaisemaan keskeisiä asioita. Osapuolten edustajat ovat käyneet neuvotteluja kolmen päivän ajan Sveitsin Genevessä. Ne ovat yrittäneet saada vaalien perustuslaillisia puitteita kuntoon. Vaikka edistystä on tapahtunut, osapuolet ovat yhä erimielisiä siitä, ketkä saavat asettua ehdolle presidentinvaaleissa, kertoo YK:n Libya-lähettiläs Stephanie Williams.

Viime viikkoina Tripolissa on nähty toistuvasti aseellisia yhteenottoja. Sen vuoksi Libyassa pelätään täysimittaista konfliktia.

Asiasta kertoivat uutistoimistot AFP ja Reuters.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?