Puola on valmis luovuttamaan hävittäjiään annettavaksi Ukrainaan – Yhdysvallat hylkäsi ehdotuksen

Puola ilmoitti olevansa valmis toimittamaan hävittäjiä viipymättä, mutta Yhdysvallat kieltäytyi tarjouksesta.

Puola on valmis luovuttamaan MiG-29-hävittäjiä.

| Päivitetty

Puola voi luovuttaa vanhoja Mig-29-hävittäjiään Yhdysvalloille, kertoo Puolan ulkoministeriö. Hävittäjät voitaisiin myöhemmin luovuttaa edelleen Ukrainalle.

Puolan ulkoministeriön mukaan maa on valmis toimittamaan hävittäjät viipymättä ja veloituksetta Ramsteinin lentotukikohtaan Saksassa. Puola kehotti muitakin Nato-maita seuraamaan esimerkkiään.

Yhdysvallat kertoi yllättyneensä Puolan ilmoituksesta. Yhdysvaltojen hallinnon edustaja kertoi maan senaatin kuulemisessa, ettei asiaa ollut koordinoitu Yhdysvaltain ja Puolan välillä etukäteen.

Muutama tunti Puolan ilmoituksen jälkeen Pentagonista vastattiin, että Yhdysvallat kieltäytyy tarjouksesta.

– Jatkamme neuvottelua Puolan ja muiden Nato-liittolaistemme kanssa tästä asiasta ja sen tuomista vaikeista logistisista haasteista, mutta emme usko Puolan ehdotuksen olevan kestävä, Pentagonin tiedottaja John Kirby sanoi CNN:n mukaan.

Kirbyn mukaan Puolan idea oli liian riskialtis. USA ja Nato pyrkivät välttämään suoran konfliktin puolustusliiton ja Venäjän välillä.

Hävittäjien toimittaminen Nato-maista Ukrainaan on ollut arkaluontoinen asia, koska jotkut Natossa pelkäävät sen tekevän Natosta sodan osapuolen. Yhdysvallat on ollut asian suhteen varovainen sanankäänteissään.

Ukraina puolestaan on vedonnut Nato-maihin, jotta nämä toimittaisivat sille hävittäjiä. Ukrainan mukaan Venäjän täysi ilmaherruus vaikeuttaisi sotaa myös maavoimien osalta. Ukrainalla on vielä hävittäjiä jäljellä, mutta sen ilmavoimat ovat huomattavasti Venäjän vastaavia pienemmät, ja se on kärsinyt tappioita pian kaksi viikkoa kestäneen sodan aikana.

Klo 3.00: Päivitetty tieto Yhdysvaltojen kieltäytymisestä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?