Kova väite: Venäjän sota­kaluston uudistamiseen tarkoitetut miljoonat menivätkin luksus­jahteihin – ”Putinille valehdeltu”

Väitteen esitti Venäjän entinen ulkoministeri Andrei Kozyrev.

Venäjän armeijalta on jäänyt kymmenittäin sotilasajoneuvoja Ukrainan väijytyksiin. Nämä ajoneuvot on kuvattu Harkovan lähellä.

Venäjällä on kavallettu 20:n viime vuoden aikana miljoonittain sotakalustohankintoihin tarkoitettua rahaa.

Näin väittää vuosina 1990–96 Venäjän ulkoministerinä toiminut ja vuoteen 2000 saakka Venäjän parlamentissa istunut Andrei Kozyrev Twitterissä.

Kozyrev sanoo, että iso osa sotakalustobudjetista yksinkertaisesti varastettiin ja käytettiin muun muassa luksusjahtien hankkimiseen Kyproksella.

– Sotilasneuvonantajana sitä ei voi tietenkään raportoida presidentille. Joten he kirjoittivat raportteihinsa sen sijaan valheita, Kozyrev kirjoitti.

Kozyrevin twiitistä on kirjoittanut muun muassa sanomalehti New York Times.

Venäjän heikko sotamenestys kohta kaksi viikkoa jatkuneen hyökkäyksen aikana on saanut paljon kansainvälistä huomiota.

Ukrainalaissotilas tutkii Venäjän armeijalta jäänyttä ajoneuvoa.

Venäläisten oletuksen mukaan Harkovan piti kaatua hyökkäyksen jälkeen tunneissa ja Kiovankin parissa päivässä, mutta Venäjä ei ole vielä 12 päivän hyökkäyksenkään jälkeen saanut kumpaakaan kaupunkia haltuunsa.

Lue lisää: Kommentti: Venäjän pelätty sotakone yskii pahasti, mutta paine puolustajaa kohtaan ei vielä hellitä

Nyt syyksi on paljastumassa se, että nuorten ja kokemattomien sotilaiden huonon taistelumoraalin ja takeltelevan huoltoketjun ohella sotakalusto on pahoin vanhentunutta ja muutenkin surkeassa kunnossa.

Paperilla Venäjän asevoimat rökittää Ukrainan kaikilla mahdollisilla mittareilla, puhutaan sitten sotilaiden, aseiden, sotakaluston tai lentokoneiden määrästä.

– Olen huomannut, että tämä mahtava armeija ei olekaan niin mahtava, Viron puolustusvoimien komentaja, kenraaliluutnantti Martin Herem sanoi New York Timesin mukaan.

Lue lisää: Ukrainalle koittavat karut ajat – Venäjän sota­doktriineissa kaupungit otetaan haltuun brutaalilla tavalla

Venäjän odotetaan kuitenkin oppivan virheistään ja koventavan otteitaan kaupunkien brutaalien tuhoamisen suuntaan. Se ei kuitenkaan auta esimerkiksi Kiovan valtaamisessa, jos sotakalusto on auttamatta eilispäivää ja vielä heikosti huollettua.

– On kuitenkin vielä liian aikaista vetää mitään ehdotonta oppia yhteen. Yksi selvä oppi on ollut se, että Ukrainan kansan tahto ja Ukrainan armeijan taistelutaidot ovat tulleet selvästi esiin, kenraali Mark Milley sanoi NYT:lle.

Korjaus 9.3. klo 10.35: Martin Herem on Viron puolustusvoimien komentaja, ei Yhdysvaltain Viron-joukkojen komentaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?