Ukrainan sota on tullut poikkeuksellisen lähelle turkulaisen Jouni Hannulan elämää. Hannulan vaimo Iuliia ja viisivuotias tytär Avilina lähtivät parisen viikkoa sitten talvilomalle Etelä-Harkovaan, josta vaimon perhe on kotoisin.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan viime torstaina he ovat olleet maassa jumissa. Ukraina sulki ilmatilansa matkustajalentokoneilta varhain torstaina.
Hannulan mukaan keskiviikkona ulkoministeriöstä tuli puhelinsoittona vahva suositus, että nyt pitäisi lähteä kohti rajaa.
– Heidän piti lentää sunnuntaina pois, mutta tilanne alkoi kiristyä. Siinä kohtaa oli kuitenkin myöhäistä muuttaa tai ostaa uutta lentoa, Hannula kuvailee.
Iuliia Hannulan perheen möillä on oma lähdekaivo, josta he saavat vettä, sekä takka ja takassa puita. Toistaiseksi sähköt ja yhteydet kylässä ovat toimineet.
Perhe oli tehnyt ulkoministeriölle matkustusilmoituksen, mutta ennen keskiviikkoa he eivät olleet yrittäneet aikaistaa lentoa. Perhe oli seurannut uutisia ja lukenut, että Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken ja Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov olivat vielä tapaamassa 24. helmikuuta järjestettävässä neuvottelussa.
– Olimme ajatelleet itse asiaa niin, että torstaina Lavrovin uutisoitiin tapaavan jonkun ja sen jälkeen piti olla Bidenin ja Putinin tapaaminen. Ajattelimme, että siinä menee aikaa ennen kuin mitään mahdollisesti tapahtuu, ja että sunnuntain lento on kuitenkin nopein reitti pois, jos kaikki tiet ovat rajoilla tukossa.
Jo seuraavana päivänä torstaina tankit kuitenkin ajoivat vaimon vanhempien kotitalon ikkunan alapuolelta.
Hannulan vaimon ja tyttären tilanteessa avuksi koitui se, että vaimon perheellä on mökki alle tunnin ajomatkan päässä Harkovasta sijaitsevassa kylässä.
– Perheellä on suomalaisittain vaatimaton mökki, jossa pystyy kuitenkin viettämään aikaa. He lähtivät sinne.
Mökille Harkovasta lähtivät myös vaimon kuusikymppiset vanhemmat sekä perheen 80-vuotias isoisä.
– He pakkasivat kaikkea mukaan niin paljon kuin vain saivat. Ruokaa ja muuta tarpeellista.
Lähtö näyttäisi osoittautuneen hyväksi ratkaisuksi, sillä Hannulan tietojen mukaan vanhempien Harkovan-asunnon lähistölle on iskenyt pommi.
– Nyt kerrostalo on asuinkelvoton, sillä sinne ei tule sähköä, vettä eikä kaasua. Ihmiset ovat lähteneet sieltä pois lähimmälle metroasemalle suojaan.
Hannulan mukaan vaimo ja tytär sekä vaimon perhe ovat tällä hetkellä turvassa ja heillä on ruokaa on vielä muutamiksi päiviksi.
Kylässä on pieni kyläkauppa, mutta perjantaina ruoka oli sieltä jo loppunut.
– Ihmiset ovat kuitenkin vielä siinä vaiheessa, että he ovat toisilleen hyvin avuliaita. Naapureilla on omia kanoja pihalla, ja näiltä naapureilta he saivat ostettua kasan kananmunia. Viikonloppuna kylässä jaettiin leipää, yksi per talo.
Perheen onneksi sähköt ovat toimineet alueella ainakin toistaiseksi, joten matkapuhelinten lataaminen ja yhteydenpito Suomeen on onnistunut.
– Heillä on oma lähdekaivo, josta he saavat vettä, sekä takka ja takassa puita. Vielä onneksi yhteydet pelaavat kylässä. Se on lähtökohtaisesti hyvä paikka olla nyt, parempi kuin Harkova. Mutta ulospääsymahdollisuudet ovat aika lailla nolla tällä hetkellä. Se on se karu tilanne.
Hannula kuvailee soitelleensa viime päivinä Suomesta käsin joka suuntaan yrittäessään järjestellä Ukrainassa olevan perheensä asioita.
– Vaimoni on henkisesti vahva ihminen, hän pystyy onneksi olemaan rauhallisena ja leikkimään ja touhuamaan tyttäreni kanssa.
Lennot eivät lennä ja junista tiettävästi vain harvat kulkevat. Hannulan mukaan poistumismahdollisuutena olisi käytännössä rajalle länteen ajaminen. Koillis-Ukrainassa sijaitsevasta pikkukylästä matka esimerkiksi Puolan rajalle on kuitenkin pitkä, noin 1 100 kilometriä.
– He eivät uskalla lähteä liikkumaan mihinkään, etteivät tule ammutuiksi.
– Senkään vuoksi he eivät uskalla lähteä ajamaan pois, että heillä on dieselauto ja siinä on polttoaineet tankissa. Armeija saattaisi ehkä ottaa sen käyttöön, koska polttoaine on siellä vähissä, Hannula pelkää.
Myös ulkoministeriön auttamismahdollisuudet ovat tämänhetkisessä tilanteessa rajalliset.
– Toivo on se, että syntyisi jonkinlainen tulitauko, että molemmat puolet ilmoittaisivat, että tänne ei mennä, jotta ihmiset saisivat liikkua. Tai että sinne saataisiin humanitaarista apua.
Tällä hetkellä suurena huolena Hannulalla on etenkin tilanteen pitkittyminen.
– Että jos alueelta menee sähköt ja minulta katkeaa yhteys heihin. Silloin en tiedä mitä heille tapahtuu, ja he eivät tiedä yhtään mitä missään muualla tapahtuu. Miten he sitten uskaltaisivat lähteä sieltä johonkin, kun etäisyydetkin ovat pitkiä.
– Pelkään sitä, että alueella voi olla ihmisiä, joilla on vielä huonompi tilanne, ja he tulevat kohta ovelle koputtelemaan ja varastamaan ruokia.
Hannulan perheen tilanteesta ensimmäisenä kertoi Helsingin Sanomat.
Konsuliasioiden yksikön päällikkö Outi Saarikoski ulkoministeriöstä kertoi HS:lle, että Suomen kansalaisia on ministeriön tietojen mukaan Ukrainassa yhä noin 40.
Saarikoski kommentoi yleisellä tasolla HS:lle siviilien tilannetta vaikeaksi.
– On täysi sota käynnissä, eikä ole saatu sovittua esimerkiksi humanitaarista käytävää siviilien poistumiseksi, Saarikoski sanoi.
– Meillä on suuri huoli kaikista suomalaisista, jotka ovat siellä. Koetamme koko ajan selvittää keinoja heidän avustamisekseen.
Suomen ulkoministeriö päivitti Ukrainaa koskevaa matkustustiedotettaan myöhään perjantai-iltana 11. helmikuuta. Uudessa tiedotteessa suomalaisia kehotettiin poistumaan välittömästi Ukrainasta.
Ukrainan presidentin neuvonantaja on vaatinut humanitaaristen käytävien avaamista Ukrainassa, jotta sota-alueille saadaan avustustarvikkeita.
Ukrainan presidentin neuvonantaja Mihailo Podolyak sanoi Twitterissä torstaina julkaisemassaan pyynnössä, että Ukraina tarvitsee kiireellisesti käytävien avaamista, jotta alueille saadaan ruokaa, lääkkeitä, ambulansseja ja evakuontiapua.
Torstai-iltana uutisoitiin, että Ukrainan neuvottelijan mukaan Ukraina ja Venäjä olisivat löytäneet yhteisymmärryksen humanitaaristen käytävien avaamisesta siviilien evakuoimiseksi. Venäjän kerrottiin myöntyneen mahdolliseen tulitaukoon evakuointien ajaksi.