Brittiläisen The Telegraph -lehden mukaan britannialainen tiedustelupalveluyritys ShadowBreak Intl on saanut haltuunsa 24 tunnin edestä venäläissotilaiden välisiä radiokeskusteluja.
Yhdessä lehden kuuntelemissa radioviesteissä radioon puhuva venäläissotilas kuulostaa itkuiselta.
Toisessa viestissä yhden sotilaista kuullaan keskustelevan ilmeisesti komentokeskuksen kanssa. Sotilas kieltäytyy avaamasta tulta kohti ukrainalaista kaupunkia, ennen kuin siviilit on siirretty syrjään.
Kaapatussa viestissä komentokeskuksessa puhuva mies kuulostaa Telegraphin mukaan ärtyneeltä, mutta hyväksyy, että siviilien on ensin poistuttava kaupungista.
Kolmannessa viestissä saman komentokeskusta vastaan kapinoineen sotilaan kuullaan valittavan ruuan ja bensan puutteesta.
– Me olemme olleet täällä kolme päivää! Milloin ne ovat valmiina? Sotilas sanoo.
ShadowBreakin perustaja Samuel Cardillo sanoo Telegraphille yrityksen saaneen viestejä haltuunsa amatööreiltä, jotka ovat kuunnelleet viestejä antenneja käyttäen. Cardillon mukaan hänen yrityksensä saamissa viesteissä välittyy venäläisjoukkojen epäjärjestys.
– On pätkiä, joissa olemme kuulleet heidän itkevän, ja pätkiä, joissa heidän voi kuulla riitelevän. Luonnollisesti merkit eivät viittaa korkeaan moraaliin, Cardillo sanoi Telegraphille.
Cardillon mukaan osa venäläisjoukkojen käyttämistä radioviestintälaitteista ovat vanhoja ja analogisia, mikä mahdollistaa harrastelijoiden pääsyn kuuntelemaan viestejä. Jokaisella yksiköllä ei ole käytössä digitaalisia viestintälaitteita.
Cardillo vertaa venäläisjoukkojen kuuntelua poliisiradion kuunteluun Yhdysvalloissa. Hän uskoo esimerkiksi Naton ja Ukrainan armeijan olevan hyvin perillä viesteistä.
– Jos siviileillä on pääsy näihin, uskon, että myös Naton lentokoneilla ja Ukrainan turvallisuuspalvelulla on, Cardillo arvioi Telegraphin haastattelussa.
Juttua korjattu 2.3.2022 kello 17.56: Tarkennettu pommitus tarkempaan muotoon tykitys. Juttua korjattu 3.3. kello 15.32. Vaihdettu tykitys-sana termiin tulen avaaminen.