Neuvottelut Ukrainan tilanteen ympärillä tiivistyvät lauantaina kun muun muassa presidentit Vladimir Putin ja Joe Biden käyvät puhelinkeskustelun.
Sitä ennen maiden ulkoministerit puhuivat puhelimessa keskenään. Keskustelussa Yhdysvaltain Antony Blinkenin kanssa Venäjän Sergei Lavrov syytti Yhdysvaltojen käyvän ”propagandakampanjaa” jatkuvalla vihjailulla Venäjän mahdollisesta aggressiosta, kertoi Venäjän ulkoministeriö lauantaina.
Ministeriön mukaan Lavrov myös totesi Washingtonin ja Brysselin jättäneen huomioimatta Venäjän esittämät keskeiset turvallisuusvaatimukset.
Blinken on puolestaan vakuuttanut venäläiselle virkaveljelleen, että diplomaattiset väylät konfliktin välttämiseksi Ukrainassa ovat edelleen avoinna.
Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan Blinken kuitenkin painotti Lavrovin kanssa käydyssä puhelinkeskustelussa, että Venäjän täytyisi ryhtyä toimiin kärjistyneen tilanteen rauhoittamiseksi ja neuvotella hyvässä hengessä.
Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottajan mukaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan johtaisi "päättäväiseen, massiiviseen ja yhtenäiseen transatlanttiseen vastaukseen".
Lue lisää: Venäjä närkästyi EU:n ja Naton vastauksista
Bidenin lisäksi myös Ranskan Emmanuel Macronin odotetaan keskustelevan lauantaina Putinin kanssa.