Sofi Oksasen näkökulma: ”Kuvittele suomettunut Eurooppa”

Venäjän käyttämät metodit ovat suomettumisesta tuttuja: mielen ja kielen manipulointia, kepin ja porkkanan vuorottelua, pyrkimystä kahdenkeskeisiin suhteisiin ja väkivallan uhalla vihjailua, kirjoittaa maailman tolasta Sofi Oksanen, joka vietti lapsuudessaan paljon aikaa neuvosto-Virossa.

Kirjailija Sofi Oksanen pohtii, millainen suomettunut Eurooppa olisi.


13.2. 6:15

Kun Ruotsin televisiosta tuli 1970-luvulla Aleksandr Solzhenitsynin Ivan Denisovitshin päivään perustuva elokuva, Suomi sulki Ahvenanmaan lähettimet, jotta kansalaiset eivät voisi katsoa Ruotsin kautta tuota meillä kiellettyä elokuvaa. Elokuvatarkastamomme oli kieltänyt Neuvostoliiton leireistä kertovan elokuvan neuvostovastaisena.

Kirjailijan Vankileirien saaristo -dokumenttiromaani kohtasi saman leiman. Presidentti Urho Kekkonen ja pääministeri Kalevi Sorsa estivät teoksen julkaisun, ja nobelistin Suomen-kustantaja Tammi alistui tilanteeseen. Suomentaja Esa Adrian päätti kuitenkin kiertää päätöstä ja kuljetti suomennoksensa teoksesta Ruotsiin, jossa sen ensimmäinen osan julkaisi Wahlström & Widstränd. Kirjan jakelu Suomeen ei ollut helppoa ja sitä poistettiin kirjastojen ja kauppojen valikoimista. Jotkut ottivat yhden kappaleen tuleville sukupolville esimerkiksi neuvostovastaisesta propagandasta.

Koulukirjoissani valehdeltiin, että Viro oli liittynyt iloiseen neuvostoperheeseen vapaaehtoisesti

Muutamaa vuotta myöhemmin virolainen äitini tuli Suomeen avioliiton myötä ja minä synnyin maahan, joka oli säilyttänyt itsenäisyytensä, mutta jossa suomettuminen vaikutti kaikkeen. Länsi-Saksassa syntynyt käsite tarkoittaa alistumista vahvan naapurimaan tahtoon ja Suomi oli Neuvostoliiton rautanyrkin otteessa tiukemmin kuin yksikään toinen länsimaa. Käytäntö vaikutti ulkopolitiikan lisäksi maanpuolustukseen, talouteen, mediaan, taiteeseen ja tieteeseen.

Akateemisen tutkimuksen ei ollut suotavaa perehtyä katastrofaaliseen neuvostotalouteen ja neuvostovastaisiksi katsotut aiheet oli jätettävä, jos urakehitys kiinnosti. Kun tullihallitus huomasi, että neuvostoliittolaisessa tonnikalassa oli kolme kertaa sallittua enemmän elohopeaa, lausuntakierroksella päätettiin myyntikiellon asettaneen esittelijän tulkinneen arvoa ”liian teoreettisesti”. Merenkulkuhallitus muutti määräyksiään, kun Neuvostoliiton omistama Teboil otti myyntiin jollat, jotka eivät läpäisseet turvallisuustestejä. Viranomaiset päättivät, että neuvostojollaa oli verrattava pelastusliiveihin.

Neuvostoliiton ja Suomen liput komeilivat vierekkäin presidentti Urho Kekkosen Moskovan-vierailulla 1958.

Koulukirjoissani valehdeltiin, että Viro oli liittynyt iloiseen neuvostoperheeseen vapaaehtoisesti, sillä opetuksessa mukailtiin neuvostoliittolaisen historiankirjoituksen linjaa. Taustalla oli Neuvostoliiton ja Suomen vuonna 1948 solmima sopimus ystävyydestä, yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta, ja oppikirjamme tarkastava opetushallitus noudatti sitä. Vaikka Yhdysvaltojen ongelmat saivat tilaa maantiedon kirjoissa, negatiivisia adjektiiveja ei liitetty Neuvostoliiton yhteyteen koskaan. Siellä kaikki oli suurta ja mahtavaa, idänkauppamme clearing-sopimuksineen yhtä ”idän ihmettä”. Oikeasti neljä viidesosaa Suomen viennistä meni koko ajan länteen ja itänaapurille annettiin käytännössä ilmaista luottoa.

Virolaisille kyyditysten ja gulagin kaltaisten ihmisoikeusrikosten tosiasiallisuus oli selvää

Ehdottominta ylistystä Neuvostoliitto sai kuitenkin kulttuurialalta. Koska kommunistien vapaa toiminta oli varmistettu jatkosodan jälkeisissä rauhanehdoissa, aatteen levittäminen taide- ja opiskelijapiireihin oli helppoa. Taistolaisuus, radikaalivasemmistolainen ja Neuvostoliittoa kritiikittä ihannoiva liike, sai hallitsevan aseman. Näyttelijät, jotka eivät yhtyneet punakuoroon, jäivät ilman rooleja. Leninin satavuotissyntymäpäivien kunniaksi Suomessa järjestettiin tuhat tapahtumaa.

Virolaisesta näkökulmasta katsottuna tätä kaikkea on hankala hahmottaa, sillä neuvostomiehityksen alla eläville virolaisille ei ollut muuta mahdollisuutta kuin elää diktatuurin lakien mukaan. Suomi taas oli itsenäinen länsidemokratia, jossa kansalaiset valitsivat päättäjänsä vapain vaalein. Eikä suomettumiseen edes tarvittu lakipykäliä: vallitsevan ilmapiirin vastainen toiminta tukahtui myös ilman virallista sensuuria tai rangaistuksia. Ymmärrys konsensuksesta oli vankka, Neuvostoliiton valkopesu maan tapa.

Virolaisille kyyditysten ja gulagin kaltaisten ihmisoikeusrikosten tosiasiallisuus oli selvää ja siksi niiden leimaaminen oikeistolaiseksi propagandaksi oli yhtä irvokasta kuin suomalaisille oli jo tuolloin holokaustin väittäminen valheeksi. Samalta sen olisi pitänyt tuntua suomalaisistakin, sillä Stalinin vainoissa kuoli suomalaisia yhtä paljon kuin talvisodassa.

Koska suomettuminen oli Neuvostoliiton kannalta menestystarina, on selvää, että Venäjä haluaa toistaa sen oppeja

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA teetti vuonna 2020 arvo- ja asennetutkimuksen, jonka tulokset yllättivät: vanhemmat ikäpolvet suhtautuvat Venäjään positiivisemmin kuin nuoremmat. Raja menee neljänkymmenenviiden ikäpyykin kohdalla. Juuri tuota vanhemmat polvet kasvoivat syvän suomettumisen aikaan. Heillä kuitenkin oli läheisempi suhde sotavuosiin ja veteraaneja oli enemmän elossa. Miten siis on mahdollista, että juuri he ajattelevat Venäjästä toisin kuin nuoremmat?

Vastaus löytyy suomettumisesta, joka muovasi historiallista muistia, kansallista identiteettiä ja kielenkäyttöä. Kieli on ajattelun väline ja kun sen rakennuspalikoihin puututaan, muuttuu myös mieli. Suomi oli Neuvostoliiton psykologisten operaatioiden testilaboratorio ja itänaapurin näkökulmasta menestystarina, sillä pohjoismaiselta demokratialta näyttävä valtiomme oli todiste siitä, että Neuvostoliitto kykeni rajanaapurinsa kanssa rauhaisaan yhteiseloon.

Niinpä osa suomalaisista kasvoi uskomaan neuvostoliturgiaan

Soma näyteikkuna nimeltä Suomi saattoi harhauttaa ulkopuolisia luulemaan käytäntöä mukiinmeneväksi vaihtoehdoksi. Saimme katsoa amerikkalaisia tv-sarjoja, joita kulutettiin poikkeuksellisella innolla, ja matkustimme vapaasti länsimaihin. Lännetyimme siis samaan aikaan kuin suometuimme, ja suomalaiset mielellään haluavat nähdä tuon aikakauden niin, että kyllä kansa tiesi oikeasti, mitä Neuvostoliitossa tapahtui. Mutta vain pieni kansasta matkusti itärajan taakse. Neuvostoliittoon päästettyjen ulkomaalaisten sallittiin vain kontrolloidusti nähdä se, mikä heidän silmilleen katsottiin soveliaaksi. Niinpä osa suomalaisista kasvoi uskomaan neuvostoliturgiaan. Jos itäimperiumi ei olisi romahtanut, tuo osa olisi huomattavasti suurempi.

Kun Ukrainassa valta vaihtui omanarvontunnon vallankumouksen myötä vuonna 2014, tilanne johti maan itäosissa Venäjän operoimaan sotaan. Ulkomailta alkoi kuulua kommentteja, joissa Ukrainalle ehdotettiin suomettumisen tietä rauhanomaisena vaihtoehtona. Venäjän aggressioiden lisäännyttyä viime aikoina olen havahtunut siihen, että suomettumista on jälleen soviteltu vaivihkaa Ukrainan harteille, vaikka se vahingoittaisi Ukrainan integroitumista länteen ja ajaisi maan takaisin menneisyyteen, josta se vallankumouksen myötä halusi irrottautua. Median moniäänisyys olisi mennyttä ja Venäjän sotaa Ukrainassa saisi kutsua julkisesti vain sisällissodaksi Venäjän propagandan mukaan. Maan ympäristötilannetta en tohtisi edes kuvitella.

On syytä miettiä, miltä suomettunut Eurooppa tai Pohjola näyttäisi

Suomessa YYA-sopimus purettiin Neuvostoliiton romahdettua, mutta totutuista käytännöistä irtaantuminen oli hankalampaa. Alitajunta oppii nopeasti väistämään historiallisesti epäsopivia ilmaisuja eikä opittu kieli muutu ilman tietoista päätöstä tehdä niin. Uudelleen itsenäistymisen myötä Baltian maissa alettiin käyttää kansalaisten todellisia kokemuksia vastaavaa kieltä, jolloin neuvostomiehitystä sai vihdoin kutsua sen oikealla nimellä.

Suomessa kielen päivitys on sujunut hitaammin. Venäjän jo vallattua Krimin niemimaan puolustusministerimme Carl Haglund ripitettiin julkisesti siitä, että hän oli allekirjoittanut pohjoismaisten kollegoidensa kanssa kirjoituksen, jossa Venäjä mainittiin sotilaalliseksi uhaksi. Suurimpiin puolueisiimme kuuluvien Sdp:n ja keskustan puheenjohtajat ilmoittivat, että näin ei saa tehdä. Kyseinen kirjoitus ei kuulemma ollut viisas.

Sofi Oksanen on käsitellyt romaaneissaan Viron ja Ukrainan lähihistoriaa.

Emme voi tietää, olisko Suomi Nato-maa, ellei Venäjä säännöllisesti ärähtelisi meille siitä, kuinka epämieluisa jäsenyytemme sille olisi. Suomi ehdollistui reagoimaan Venäjän murinoihin tietyllä tavalla ja itänaapurin toimien kritisointi on nuorta. Se on kuitenkin vaarallista.

Vuonna 2011 Suomen ympäristökeskuksen tutkija Seppo Knuutila havaitsi Itämeren suurimman fosforiittipäästön, jonka lähteeksi paljastui Fosforit-tehtaan jätevuori. Tehdas kuului Venäjän suurimmalle lannoitetehtaalle, Eurochamille. Tehdas itse ei nostanut metakkaa fosforipommin paljastuksesta.

Suomen ympäristöhallitus sen sijaan kyseenalaisti tutkijan kompetenssin ja hänen väitettiin pilaavan Venäjän ja Suomen ympäristösuhteet. Luonnon etu jäi tässä ajattelussa toiseksi. Hämärtyneen moraalin kirkastaminen on vielä hitaampaa kuin kielen uudistaminen. Emme vieläkään aina tiedä, mitkä itään liittyvistä päätöksistä perustuivat todelliseen uhkaan ja pakkoon, mitkä itsesensuuriin, mitkä itsepetokseen. Juuri ne olivat suomettumisen ajan seurauksista petollisimpia – se sotki maan moraalisen kompassin.

Viranomaiset päättivät, että neuvostojollaa oli verrattava pelastusliiveihin.

Presidentti Mauno Koivisto ja Neuvostoliiton pääministeri Nikolai Tihonov Neuvostoliitossa joulukuussa 1982.

Suomen media sen sijaan on kunnostautunut erityisesti Ukrainan sodan myötä ja tarkistanut kielenkäyttöään vastaamaan todellisuutta myös Venäjän suhteen. Lehdistönvapautemme korkeasta tasosta kiitos kuuluu Euroopan unionille, sillä sen jäsenyys ja Euroopan ihmisoikeussopimus edellyttivät viestintälakien uudistusta ja sananvapauden vahvistumista. Ne mahdollistivat sananvapausjärjestöjen ja -instituutioiden kehittymisen ja aseman vakiinnuttamisen. Nuoremmat suomalaiset ovat kasvaneet vapaan median piirissä ja käyneet koulut, joiden oppikirjojen sisältö uudistettiin 1990-luvulla vastaamaan todellisuutta. Niinpä he suhtautuvat Venäjään toisin kuin vanhempi polvi.

Koska suomettuminen oli Neuvostoliiton kannalta menestystarina, on selvää, että Venäjä haluaa toistaa sen oppeja. Venäjän kannalta ideaalia olisikin koko Euroopan suomettaminen, ei vain Ukrainan. Pyrkimys konkretisoituu Venäjän lukusissa vaikuttamisoperaatioissa maansa rajojen ulkopuolella. Metodit ovat suomettumisesta tuttuja: mielen ja kielen manipulointia, kepin ja porkkanan vuorottelua, pyrkimystä kahdenkeskeisiin suhteisiin ja väkivallan uhalla vihjailua.

Kun Kekkonen saapui Moskovaan toukokuussa 1958, lentokentällä odotti hänen kuvansa Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajan Kliment Voroshilovin kuvan vierellä.

Euroopassa Venäjän vaikutuskeinoihin ei aina suhtauduta riittävällä päättäväisyydellä, ja sen vuoksi on syytä miettiä, miltä suomettunut Eurooppa tai Pohjola näyttäisi. Kun suomettumissapluunan siirtää näiden alueiden päälle, edessämme on skenaario, jossa EU:n perusarvoista on tullut vitsi ja päättäjien taskut viistävät kohti Moskovaa. Ajaisimme yhä länsiautoilla, matkustelisimme minne lystäämme eikä elintasossamme olisi vikaa.

Mutta sananvapautta meillä ei enää olisi ja mediamme julkaisisi Venäjän lehdistötiedotteita sellaisinaan. Muutaman sukupolven kuluttua jälkeläisemme nauraisivat ajatukselle Venäjän ihmisoikeusrikkomuksista ja niistä jotain kitisevät saisivat vainoharhaisen häirikön leiman. Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi muistettaisiin Osama bin Ladenin veroisena terroristina.

Ja Ukraina? Sehän olisi itsestäänselvä osa Venäjää siinä missä muukin Itä-Eurooppa, baltit todennäköisesti syypäitä johonkin uuteen sotaan, vaikka ne rasistifasistit kuinka yrittäisivät ujuttaa moista Venäjän syyksi. Itämerta kaikki kutsuisivat salaa paskamereksi, mutta ei koskaan julkisesti. Mitä silloin olisi jäljellä Euroopasta muuta kuin kuoret? Sillä me olemme yhtä kuin arvomme.

Sofi Oksasen näkökulmakirjoitus on julkaistu myös ruotsalaisessa Dagens Nyheterissä. Ilta-Sanomat julkaisee tekstin yksinoikeudella Suomessa.

Artikkeliin täsmennetty tiedot Oksasen taustasta 15.2. kello 9.45.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?