Hän erosi miehestään, Microsoft-perustaja Bill Gatesista viime vuonna. French Gatesille jäi eron jälkeen 11,4 miljardin dollarin omaisuus.
Alunperin lahjoituksen odotettiin päätyvän ex-avioparin perustamalle Bill & Melinda Gates -säätiölle. Se on yksi maailman suurimmista hyväntekeväisyysjärjestöistä, jonka säätiövarallisuus on yli 50 miljardia dollaria.
Säätiön tukemat projektit ovat koskeneet mm. sukupuolten tasa-arvoa, maailman terveyttä, köyhyyden vähentämistä sekä koronarokotteiden maailmanlaajuista jakelua.
Bill & Melinda Gates -säätiö on maailman suurimpia.
Wall Street Journalin lähteiden mukaan French Gates on nyt päättänyt, ettei sittenkään lahjoita suurinta osaa rahoistaan nimeään kantavalle säätiölle. Sen sijaan hän harkitsee muita hyväntekeväisyyskohteita, mutta jatkaa silti säätiön tukemista joillain summilla.
Hänen sanotaan tehneen päätöksenä viime vuoden lopulla sen jälkeen, kun oli julkistanut avoimen kirjeen, jossa kehotti maailman muita superrikkaita lahjoittamaan pois suurimman osan varallisuudestaan.
– Olen kuluneiden kahden vuosikymmenen aikana nähnyt, että parhaimmillaan hyväntekeväisyys voi ainutlaatuisesti edesauttaa keksimään uusia tapoja ongelmien ratkaisemiseksi mahdollistamalla investointiriskejä, joihin muilla tavoin ei ole mahdollisuutta, kirjoitti French Gates, joka samalla vahvisti 2010 antamansa sitoumuksen lahjoittaa elinaikanaan pois suurimman osan varallisuudestaan, kertoo CNN.
Bill Gates on maailman neljänneksi rikkain ihminen ja hänen omaisuutensa arvellaan olevan runsaat 107 miljardia euroa. Sekä hän että Melinda ovat ilmoittaneet lahjoittavansa valtaosan omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen. Lapsilleen he aikovat jättää yhteensä noin 25 miljoonaa euroa.
Parilla ei avioerohakemuksen mukaan ollut avioehtoa, mutta heidän on raportoitu jakavan omaisuutensa erillisen erosopimuksen mukaan. Avioeron hakupäivänä Bill Gatesin sijoitusyhtiö siirsi Melinda Gatesille varallisuutta noin kahden miljardin euron edestä.