Omikronin ala­muunnos sairastuttaa ihmisiä uudestaan Norjassa – Husin Lehtonen: ”Ei ole toistaiseksi löytynyt Suomesta”

Omikronmuunnoksen alavariantti voi väistää immuniteettia, mutta toistaiseksi tapauksia on raportoitu Norjassakin vain muutama.

Alavariantti BA.2 voi toimia niin sanottuna omikronmuunnoksen ”piiloversiona”, jota ei voi erottaa muista koronavarianteista PCR-testillä.

22.1. 23:29

Koronaviruksen omikronmuunnoksen alavariantti BA.2 voi vesittää laumasuojan ja tartuttaa juuri koronataudin sairastaneita, kertoo tutkija Anders Fomsgaard Tanskan tartuntatauti-instituutti SSI:sta.

– On mahdollista saada tartunta ensin BA.1:stä ja pian sen jälkeen BA.2:sta, Fomsgaard sanoo tanskalaisen TV 2 -kanavan haastattelussa.

Muutamasta vastaavasta tapauksesta on raportoitu Norjassa. Toistaiseksi se, että uusiutuvia tartuntoja alkaa ilmetä lyhyen ajan kuluttua laajasti, on kuitenkin lähinnä teoreettinen mahdollisuus, Fomsgaard toteaa.

Sairaalahoitoon joutuneiden määrissä ja kuolleisuusluvuissa ei toistaiseksi ole havaittu merkittävää eroa BA.2:n ja alkuperäisen omikronmuunnoksen välillä, joten asiasta ei kannata Fomsgaardin mukaan huolestua liikaa.

– Mutta olemme myös tietoisia siitä, että meillä on hyvin lyhyt havaintoaika.

Hän muistuttaa, että rokotukset suojaavat edelleen vakavaa ja kuolemaan johtavaa tautimuotoa vastaan.

Fomsgaardin havainnoista kertoi Suomessa ensin MTV Uutiset.

Omikronin alavarianttia kommentoi perjantaina Twitterissä myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.

Lehtosen mukaan BA.2-alavarianttia ei ole toistaiseksi löytynyt Suomesta.

– Sekvensoinnin tulokset saadaan aina viiveellä, eli tulokset ovat noin kaksi viikkoa jäljessä todellisesta epidemiatilanteesta, Lehtonen twiittasi.

Ilta-Sanomat kertoi koronaviruksen omikronmuunnoksen alavariantista ensimmäisen kerran joulukuun alussa.

Alavariantti BA.2 voi toimia niin sanottuna omikronmuunnoksen ”piiloversiona”, jota ei voi erottaa muista koronavarianteista PCR-testillä.

Versio tunnistetaan koronavirukseksi kaikilla tavanomaisilla testaustavoilla, mukaan lukien PCR-testillä, ja se voidaan todeta omikronvariantiksi tarkemmilla tutkimuksilla. Piiloversio hankaloittaa kuitenkin omikrontartuntojen nopeaa todentamista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?