Itävallan parlamentti on hyväksynyt torstaina lain, joka tekee koronarokotuksesta pakollisen kaikille 18 vuotta täyttäneille sakon uhalla. Maan parlamentti keskusteli asiasta pitkään ja värikkäästi torstaina.
Itävallasta tulee samalla ensimmäinen maa Euroopassa, joka tekee koronarokotuksista pakollisia.
Rokotuksesta kieltäytyvät voivat saada jatkossa jopa lähes 4 000 euron sakot. Lain on määrä astua voimaan maaliskuun puolivälistä lähtien.
Säännös ei kuitenkaan koske muun muassa sellaisia ihmisiä, jotka eivät voi esimerkiksi lääketieteellisistä syistä ottaa rokotetta. Laki ei myöskään koske raskaana olevia naisia.
Aluksi rokotuksista suunniteltiin pakollisia kaikille 14 vuotta täyttäneille, mutta suunnitelmasta luovuttiin.
Ihmisiä houkutellaan piikille myös arvonnoilla
Laki on herättänyt myös vastustusta Itävallassa, ja kymmenet tuhannet ihmiset ovat osoittaneet mieltä sitä vastaan viime viikkoina.
Rokotusinnon lisäämiseksi hallitus aikoo myös arpoa kaikkien rokotteen ottaneiden kesken 500 euron lahjakortteja. Niitä voi käyttää muun muassa kaupoissa, hotelleissa ja ravintoloissa.
Lisäksi rokotuspaikkoja on määrä turvata mahdollisilta häiriöiltä, kuten mielenosoituksilta.
Noin yhdeksän miljoonan asukkaan Itävallassa on todettu 1,5 miljoonaa koronatartuntaa.
Rokotuksista keskusteltiin pitkään ja kiivaasti
Keskustelu rokotuksista kesti tunteja maan parlamentissa. Lailla oli pääasiassa parlamentissa laaja tuki, ja ainoastaan oikeistopopulistinen Itävallan vapauspuolue FPÖ on vastustanut sitä vahvasti.
Itävaltalaislehti Kurierin mukaan FPÖ:n johtaja Herbert Kickl kuvasi rokotuspakkoa parlamentin istunnossa muun muassa "terveyskommunismiksi". Hän myös totesi, että aikoo itse kieltäytyä myös jatkossa rokotteesta.
Itävallan vihreiden johtaja Sigrid Maurer taas käski Kicklin hävetä käytöstään ja kutsui rokotuksia tieteen voitoksi tosiasioiden kieltämistä vastaan.