Kommentti: Toivottavasti Saksa ei myy meitä Kremlille omien etujensa turvaamiseksi

Euroopan kiristyvässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa on erityisen tärkeää pitää silmällä Berliiniä, kirjoittaa erikoistoimittaja Jouko Juonala.

Ulkoministeri Annalena Baerbock tapaa tiistaina venäläisen virkaveljensä Moskovassa. Baerbock ajaa Saksan hallituksessa tiukempaa Venäjä-politiikkaa kuin sosiaalidemokraatit.

17.1. 20:02

Saksan tuore ulkoministeri Annalena Baerbock matkusti maanantaina itään: ensin Kiovaan ja sitten tiistaina Moskovaan tapaamaan venäläistä virkaveljeään.

Baerbockin asema ei ole helppo. Hän on kansainvälisessä politiikassa vielä kokematon. Nyt hänen pitäisi rauhoittaa ukrainalaisia Venäjän uhkaavan hyökkäyksen alla. Neuvottelupöydässä Moskovassa häntä vastapäätä taas istuu todellinen mestaripeluri, ulkoministeri Sergei Lavrov. Kaiken lisäksi Baerbock edustaa Saksan hallituskoalition kakkospuoluetta, vihreitä. Maata johtaa sosiaalidemokraattien liittokansleri Olaf Scholz.

Ongelma on siinä, että sosiaalidemokraatit ja vihreät ovat eri mieltä Euroopan turvallisuuspoliittisen tilanteen kannalta keskeisestä kysymyksestä: Saksan suhteista Venäjään. Onko Ukrainan kriisistä siis olemassa selkeää Saksan hallituksen kantaa, jonka Baerbock voisi esittää tiistaina Lavroville?

Scholz kannattaa vuoropuhelua ja suhtautuu myönteisesti Itämeren pohjassa käyttöönottolupaa odottavaan Nord Stream 2 -kaasuputkeen. Scholz on myös kertonut olevansa valmis ”laadulliseen uuteen alkuun” Venäjän-suhteissa. Vakaat kaasuntoimitukset olisivat Saksalle elintärkeitä, sillä se tarvitsee maakaasua hankkeissaan luopua sekä kivihiilestä että ydinvoimasta.

Baerbock ja vihreiden toinen puheenjohtaja Robert Habeck puolestaan laittaisivat Venäjälle kovan kovaa vastaan ja olisivat valmiita pitämään kaasuhanan kiinni, jos Venäjä ryhtyy uusiin sotilaallisiin toimiin Ukrainaa vastaan.

Saksan linjasta ei ole täyttä varmuutta. Emme tiedä, miten Saksa reagoi, jos Ukrainan kriisi tästä vielä eskaloituu. Onko Saksa valmis omiin erillisiin diileihin Venäjän kanssa?

Lue lisää: Ruotsin ex-pääministeriltä synkkä arvio Euroopan turvallisuudesta – ”Viimeisin kyber­hyökkäys vain vahvistaa kuvaa”

Epävarmuus ja erimielisyydet ovat aina huono asia maailmanpolitiikassa, ja erityisesti näin on Venäjän suhteen. Länsimaiden pitäisi esiintyä tiukasti yhteisenä rintamana, jotta Venäjän joulun alla esittämät vaatimukset uudesta etupiiristä voitaisiin torjua.

Kremlissä ollaan varmasti tyytyväisiä siihen, että Euroopan unionin talousmahdin Saksan linja on epäselvä.

Baerbockin tiistaiseen tapaamiseen Lavrovin kanssa on ladattu paljon odotuksia, sillä viime viikon neuvottelukierros Yhdysvaltain, Naton neuvoston ja Ety-järjestön kanssa ei Lavrovin mukaan tuottanut mitään konkreettisia tuloksia. Venäjä kärttää edelleen länsimailta vastauksia vaatimuksiinsa turvatakuista.

Lavrov todennäköisesti odottaa Baerbockilta jonkinlaista viestiä siitä, miten tästä tilanteesta päästään eteenpäin. Neuvottelu on myös Lavrovin tilaisuus vaikuttaa Saksan politiikkaan ja korostaa maiden yhteisiä etuja. Ja repiä samalla rikki länsimaiden rintamaa.

Yksi asia on varma: pehmeys ja Venäjän myötäily eivät nyt auta. Myönnytykset johtavat vain uusiin vaatimuksiin – ja erimielisyyksien syvenemiseen sekä Saksan sisällä että Euroopan unionin ja Naton riveissä. Vuoropuhelua Venäjän kanssa pitää jatkaa, mutta myötäilyn ja Kremlin turvallisuustarpeiden liiallisen ymmärtämisen aika on ohi. Venäjähän on ydinasevaltio ja YK:n turvaneuvoston pysyvä jäsen. Se on yksi turvatuimmista valtioista maailmassa.

Avainasemassa konfliktin jatkon suhteen on Saksa, jolla on erityinen vastuu Euroopan turvallisuudesta – ei sotilasmahtina vaan vaikutusvaltaisena talouden moottorina, jota Venäjä tarvitsee. Saksan sana painaa myös Kremlissä.

Ulkoministeri Annalena Baerbock laski kukat Maidanin mielenosoituksissa surmansa saaneiden ukrainalaisten muistomerkille maanantaina Kiovassa.

Hallituksen vaihtuminen olisi luonteva kohta muuttaa Saksan suhtautumista Venäjään.

Yli 70 itäisen Euroopan ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijaa muun muassa akateemisesta maailmasta ja politiikasta julkaisi Saksassa viime viikolla avoimen kirjeen, joka vaatii liittohallitukselta voimakasta korjausliikettä Venäjän-politiikkaan.

Kirje ampuu kovilla, mutta se osuu maaliinsa hyvin.

Allekirjoittajat myöntävät, että Saksa on toki esittänyt kritiikkiä Venäjän toimista. Arvostelu on kuitenkin jäänyt pitkälti sanojen tasolle. Teot puuttuvat.

Avoimen kirjeen mukaan molemmat Itämeren kaasuputkihankkeet olivat Saksalta virhe. Ne palvelevat Venäjän etuja viemällä Ukrainalta sen vähäisenkin vaikutusmahdollisuuden, joka sillä on ollut presidentti Vladimir Putinin politiikkaan.

Nord Stream 1:n avaaminen syksyllä 2011 pohjusti Venäjän hyökkäystä Ukrainaan kevättalvella 2014. Jos Saksa antaa luvan avata käyttövalmiin Nord Stream 2:n, menettää Ukraina lopullisesti asemansa venäläisen maakaasun kuljetusreittinä läntiseen Eurooppaan. Silloin Venäjällä ei olisi pidäkkeitä Ukrainan suhteen.

Entä nyt sitten? Saksalaisten asiantuntijoiden avoimen kirjeen mukaan Berliinin pelkästään sanallinen tai symbolinen reaktio ”Venäjän revisionistisiin seikkailuihin” – mahdolliseen Ukrainan sodan kiihdyttämiseen – vain yllyttäisi Kremliä uusiin toimiin etupiirinsä rakentamiseksi. Velton reaktion asemesta Saksan olisi ryhdyttävä tuntuviin taloudellisiin toimiin Venäjää vastaan ja tuettava voimakkaasti kaikkia valtioita, joita Venäjä uhkailee.

Mutta onko Scholzilla rahkeita siihen? Ei yksin, mutta kyllä yhdessä muiden länsimaiden kanssa.

Kirjoittajat potkaisevat myös niin sanotusti haarojen väliin: Saksan lähihistoriaan ja sodan jälkeiseen ”erityissuhteeseen” Neuvostoliiton ja Venäjän kanssa.

”Natsi-Saksan rikokset nykyisen Venäjän alueella vuosina 1941–1944 eivät ole oikeutus sille, että liittotasavalta ottaa pidättyväisen kannan reagoidessaan Kremlin revansismiin ja kansainvälisoikeudelliseen nihilismiin. Etenkään ei silloin, kun Venäjän hyökkäys kohdistuu kansainvälisen oikeuden tunnustamaan toiseen valtioon, joka myöskin joutui Saksan laajentumispyrkimysten uhriksi.”

Myös Suomessa olisi hyvä pohtia sitä, onko meillä yhä edelleen historiasta johtuva ”erityissuhde” Venäjään.

Onko Suomen suhtauduttava tämän ”erityissuhteen” vuoksi pidättyväisesti ja vain symbolisella tasolla Venäjän voimapolitiikkaan? Ei tietenkään. Venäjähän loukkaa YK:ssa, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä Etyjissä ja Eurooppa-neuvostossa yhteisesti sovittuja perusperiaatteita.

”Erityissuhteen” saisi täälläkin jo heittää historian roskakoriin. Suomi on jo puolensa valinnut. Mitä tahansa uusia pakotteita Venäjä niskaansa saakin, Suomi on mukana rintamassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?