Vuonna 1988 Australian Sydneyssä löytyi homomiesten tapaamispaikkana tunnettujen North Head -kallioiden pohjalta miehen alaston ruumis. Mies oli 27-vuotias Cambridgen yliopistosta valmistunut Scott Johnson. Hänen kuolemaansa pidettiin tuolloin itsemurhana – mitä hänen perheensä ei koskaan uskonut todeksi.
Nyt murha on ratkennut yli 30 vuoden jälkeen, kun vuonna 2020 pidätetty Scott White tunnusti tällä viikolla yllättäen syyllisyytensä esikäsittelyssä, kertoo BBC.
Whiten asianajajat yrittivät saada tunnustuksen peruutettua sillä perusteella, että 50-vuotias White ei ole henkisesti kunnossa. Korkeimman oikeuden tuomari hylkäsi vetoomuksen.
Vuonna 2005 Scottin veli Steve Johnson kertoi saaneensa tietää, että homomiesten kuolemantapauksia tutkitaan Bondi Beachillä Sydneyssä. Hän heräsi ajatukseen, mitä hänen veljelleen on voinut tapahtua.
Kun paikallinen poliisi ei ollut kiinnostunut avaamaan Scottin tapausta uudelleen, Steve palkkasi tutkijan. Tämä paljasti oikeuden pöytäkirjoja koskien jengejä, jotka Scottin kuoleman aikaan vaelsivat Sydneyn pohjoisilla rannoilla ja syyllistyivät hyökkäyksiin homomiehiä vastaan.
Vuosina 2012 ja 2015 uudet kuolemansyyntutkijat pyysivät Scott Johnsonin tapauksen avaamista uudelleen. Kummallakaan kerralla poliisi ei löytänyt mitään, mikä olisi vakuuttanut heidät siitä, ettei Scott ollut riistänyt omaa henkeään.
Marraskuussa 2017 kuolemansyyntutkija päätti, että homoihin vihamielisesti suhtautunut jengi oli murhannut Scottin, mikä johti uuteen tutkimukseen. Arvioiden mukaan homofobiset jengit murhasivat jopa 80 homomiestä Sydneyssä ja sen ympäristössä 1980-luvun lopulla – ja monet miehistä työnnettiin alas kallioilta.
Australian poliisi otti tapauksen uudelleen käsittelyyn tarjoten miljoonan dollarin palkkiota tiedoista. Steven kerrotaan tarjonneen miljoona dollaria lisää.
Yleisöltä saatujen vihjeiden perusteella huomio kääntyi Scott Whiteen. Hänet pidätettiin ja hän sai syytteen murhasta toukokuussa 2020.
Mick Fuller Uuden Etelä-Walesin osavaltion poliisista on aiemmin sanonut, että Scott Johnsonin tapaus on ollut yksi vaikeimmista, joiden kanssa hän on työskennellyt. Fullerin mukaan tämä johtui siitä, ettei kukaan tahtonut uskoa, että kyseessä oli murha.
– Meidän kaikkien tulisi hävetä sitä, hän sanoi BBC:n mukaan paikallisille uutisvälineille.
Homoseksuaalisuus oli rikollista Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa vuoteen 1984 asti. Scott Johnsonin veli uskookin, ettei poliisi ottanut vielä veljen kuoleman aikaan vakavasti homoseksuaaleihin kohdistuneita viharikoksia.