Britanniassa todettiin alle 100 000 koronatartuntaa ensimmäistä kertaa sitten joulukuun - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Britanniassa todettiin alle 100 000 korona­tartuntaa ensimmäistä kertaa sitten joulukuun

Britanniassa ilmaantuvuus ja positiivisten koronatestien osuus kaikista testeistä ovat myös laskussa.

Koronatartuntojen määrä on Britanniassa nyt ollut laskussa.

15.1. 2:51

Britanniassa tilastoitiin perjantaina alle 100 000 uutta koronavirustartuntaa ensimmäistä kertaa viikkoihin. Perjantain luku oli 99 652. Luku on matalin 23 päivään, BBC uutisoi. Vielä tammikuun alussa todettiin enimmillään lähemmäs 200 000 tartuntaa päivässä.

Torstaina uutisoitiin, että omikronin aiheuttamien koronatartuntojen huippu oli ehkä jo saavutettu tai ainakin pian käsillä Britanniassa.

Wall Street Journalin mukaan sekä seitsemän päivän että neljäntoista päivän ilmaantuvuus on ollut viime päivät laskussa. Myös positiivisten testien osuus kaikista testeistä on pienentynyt. 11. tammikuuta positiivisia testejä oli 8,8 prosenttia kaikista testeistä.

Myös sairaalahoidon tarve on vähentymään päin, joskin suurta laskua sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrässä ei ole vielä tapahtunut.

Vaikka tartuntojen määrä räjähti herkästi tarttuvan omikronin vallatessa alaa, sairaalahoidon tarve ja kuolemien määrä eivät ole lisääntyneet samassa suhteessa.

Britannian terveysturvallisuusviraston tuoreimman arvion mukaan omikronin saaneiden koronapotilaiden riski joutua sairaalaan vaikuttaa olevan pienempi kuin niiden koronapotilaiden, jotka ovat saaneet deltatartunnan.

Koronatartunnan saaneiden lapsipotilaiden, ja etenkin alle 5-vuotiaiden ja vauvojen määrä on kasvanut, mutta arvion mukaan omikronin saaneet vauvat eivät ole olleet vakavasti sairastuneita. Omikronin ei myöskään ole todettu aiheuttavan enemmän tai vakavampaa tautia vanhemmissa lapsissa ja nuorissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?