Kroatian väestö on vähentynyt vuosikymmenen aikana lähes kymmenellä prosentilla, kertoo kroatialainen valtiollinen uutistoimisto Hina. Maan tilastokeskus kertoi uusista luvuista perjantaina.
Maassa on suoritettu väestönlaskenta viime vuonna, ja sen mukaan maassa asui laskentahetkellä 3 888 529 ihmistä.
Kun laskenta edellisen kerran tehtiin vuonna 2011, asukkaita oli 396 360 enemmän, mikä vastaa 9,25 prosenttia maan väkiluvusta.
– Kuulumme kymmenen maailman maan piiriin, joissa väestökehitys on epäsuotuinen. Nämä luvut osoittavat sen. 400 000 asukkaan menetys kymmenessä vuodessa on valtava lasku, kroatialainen väestötieteilijä Nenad Pokos kertoi Kroatian yleisradion HRT:n haastattelussa.
Uutistoimisto AP:n mukaan syinä ovat sekä maastamuutto että alhainen syntyvyys, jotka ovat vaivanneet myös muita Balkanin niemimaan maita.
Kroatian väkiluku on laskenut noin 400 000 asukkaalla, ja Pokosin mukaan tästä noin 250 000 ihmisen lasku selittyy voimakkaalla maastamuutolla.
Lapsia syntyy 8,68 tuhatta ihmistä kohden, kun esimerkiksi Suomessa vastaava luku on 10,49. Kroatian tavoin syntyvyys on erittäin matalaa myös monissa muissa eteläisen Euroopan maissa.
Kroatian hallitus on sanonut väestön vähenemisen olevan merkittävä haaste maan tulevaisuudelle.
Väestö on vähentynyt erityisen paljon Itä-Kroatiassa sijaitsevalla Vukovar-Srijemin alueella, missä nyt asuu viidennes (19,54 prosenttia) vähemmän ihmisiä.
– Siellä tapahtuu jotakin hirveää. Suuret massat nuoria ihmisiä lähtevät Saksaan, ja monet ovat lähteneet viime vuosina Irlantiin, Pokos sanoo HRT.n haastattelussa.
Hänen mukaansa myös Itävaltaan ja Sveitsiin on muuttanut paljon kroatialaisia.
Sisak-Moslavinan ja Slavonski Brod-Posavinan piirikuntien väkiluku laski myös lähes viidenneksellä.
Pääkaupunki Zagrebissa väestö laski Kroatian alueista vähiten. Kaupungissa asui viime vuonna 769 944 ihmistä, mikä tarkoittaa 2,54 prosentin laskua verrattuna kymmenen vuoden takaiseen.
Etelä-Kroatiassa sijaitsevissa Zadarin ja Dubrovnikin piirikunnissa väestö laski muita alueita vähemmän. Pokosin mukaan turismi houkuttelee kroatialaisia alueelle. Zadarin piirikunnassa laskua tapahtui 5,47 ja Dubrovnikin piirikunnassa 5,69 prosenttia.