Capitolin mellakkaa tutkiva komitea lähetti haasteet somejäteille - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Capitolin mellakkaa tutkiva komitea lähetti haasteet somejäteille

Tutkintakomitea haluaa saada käsiinsä asiakirjat, jotka liittyvät esimerkiksi väärän tiedon leviämiseen.

Capitolin valtauksen tutkinta ei ole vielä ohi.

14.1. 4:31

Yhdysvalloissa Capitolin mellakkaa tutkiva edustajainhuoneen komitea on lähettänyt haasteet neljälle suurelle sosiaalisen median yhtiölle. Twitter ja Reddit sekä Facebookin ja Googlen emoyhtiöt saivat haasteet, koska ne eivät ole tutkintakomitean mukaan vieläkään toimittaneet kattavia vastauksia jo elokuussa lähetettyihin pyyntöihin.

Tavoitteena on saada lisävalaistusta siihen, millaista tietoa alustoilla liikkui ennen kongressitalon valtausta tammikuussa vuosi sitten. Tutkintakomitea haluaa saada käsiinsä asiakirjat, jotka liittyvät esimerkiksi väärän tiedon leviämiseen.

Vuosi sitten loppiaisena suuri joukko silloisen presidentin Donald Trumpin kannattajia tunkeutui kongressitaloon Washingtonissa estääkseen Joe Bidenin presidentinvaalivoiton vahvistamisen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?