Tulipalo tuhosi Etelä-Afrikan parlamentin alahuoneen istuntosalin

Yksi ihminen on otettu kiinni paloon liittyen.

2.1. 8:16 | Päivitetty 2.1. 19:21

Etelä-Afrikan parlamenttirakennuksessa Kapkaupungissa varhain sunnuntaiaamuna syttynyt tulipalo tuhosi täysin kansalliskokouksen eli alahuoneen istuntosalin, kertoi parlamentin tiedottaja.

Tulipaloa ei vielä sunnuntain alkuiltaan mennessä ollut saatu sammumaan. Henkilövahinkoja ei ollut tullut tietoon.

Etelä-Afrikan presidentin Cyril Ramaphosan mukaan palopaikalta otettiin kiinni yksi ihminen.

Palon kerrotaan syttyneen rakennuksen kolmannessa kerroksessa.

Savupatsas näkyi pitkän matkan päähän.

Tulipalosta on aloitettu tutkinta. Palo alkoi aamuviideltä rakennuskompleksin vanhimmasta osasta, joka on valmistunut 1884. Sen huoneissa on puupanelointi.

Vanhan osan katto on romahtanut, ja koko vanha osa kärsi laajoja savu- ja vesivahinkoja. Tuli levisi myös rakennuskompleksin uudempiin osiin.

Parlamenttirakennus koostuu kolmesta osasta. Maan kaksikamarisen parlamentin käytössä on nykyään kaksi uudempaa osaa, jotka valmistuivat 1920- ja 1980-luvuilla.

Juttu päivitetty kauttaaltaan tuoreilla tiedoilla klo 19.21.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?