Yhdysvaltain presidentti Joe Biden varoitti Venäjän presidentti Vladimir Putinia torstai-iltana käydyssä puhelinkeskustelussa, että mikäli Venäjä jatkaa aggressiivista toimintaansa Ukrainan rajalla, Nato olisi pakotettu siirtämään lisää joukkoja Itä-Eurooppaan. Biden sanoi Yhdysvaltain vastaavan liittolaisineen päättäväisesti, jos Venäjä hyökkää Ukrainaan.
Putin sen sijaan varoitti, että mittavien Venäjän vastaisten pakotteiden asettaminen Ukrainan tilanteen vuoksi olisi suuri virhe. Putinin mukaan uudet pakotteet voisivat saada aikaan ”täydellisen repeämän” Venäjän ja Yhdysvaltain suhteisiin.
Kumpikin presidentti ilmaisi kuitenkin tukeaan diplomatialle Ukrainan tilanteen ratkaisemiseksi.
Biden osallistui puhelinkokoukseen Wilmingtonissa, jossa presidentti viettää uuttavuotta.
Politicon haastattelemat amerikkalaiset asiantuntijat kommentoivat Bidenin ja Putinin keskustelun antia.
Putinin ulkopoliittinen neuvonantaja Yuri Ushakov kommentoi keskusteluja jälkikäteen. Ushakovin mukaan Putin oli tyytyväinen keskusteluun. Hän lisäsi, että Biden olisi luvannut Putinille, ettei Yhdysvallat sijoita ohjuksia Ukrainaan. Amerikkalaiset lähteet eivät ole tätä väitettä vahvistaneet.
Foundation for Defense of Democracies -ajatushautomon Venäjä-asiantuntija John Hardie piti kiinnostavana Ushakovin optimistista sävyä.
– Venäjän puolelta kommentit ovat hieman optimistisempia kuin yleisesti ottaen, Hardie sanoi.
Hardie sanoo olevansa pessimistinen diplomaattisten ponnistelujen tuloksellisuuden suhteen. Hän sanoi olevansa epäileväinen Kremlin todellisia aikeita kohtaan. Hardien mukaan Putinin esittämät varoitukset voivat olla savuverho, tekosyy mahdollisille sotatoimille.
Joidenkin tarkkailijoiden huolena on epäilys siitä, että Putin saattaisi yrittää käyttää Bidenia hyväkseen valmistellessaan seuraavaa hyökkäystä.
– Olen huolissani siitä, että Putinin aikeena on kerätä tiedustelutietoa Bidenista tai valmistella pohjaa sille, mitä hän aikoo joka tapauksessa tehdä, sanoo Evelyn Farkas, joka toimi Barack Obaman hallinnon Venäjä-asiantuntijana.
– On täysin mahdollista, että Putin on päättänyt hyökätä. Uskon, että Bidenin oli osallistuttava tähän puheluun, mutta minusta tämä puhelu ei ole välttämättä hyvä merkki.