Lähes kaikki rajalta Puolan puolelta tullut kuvamateriaali on Puolan alueellisten puolustusjoukkojen julkaisemaa. Yllä oleva kuva on otettu 12. marraskuuta, jolloin Kuznican raja-aseman läheisyydessä Valko-Venäjän puolella oli vielä suuri siirtolaisleiri.

Kriisi Puolan ja Valko-Venäjän rajalla ei ole ohi – nyt puhuvat siirtolaisten auttajat: ”Olemme saaneet todella huolestuttavia tietoja”

Tilannetta kesästä asti läheltä seuranneet avustusjärjestöjen edustajat uskovat, että kuukausia jatkunut rajakriisi voitaisiin ratkaista alle vuorokaudessa, jos Puolan hallituksella vain olisi poliittista tahtoa.


13.12.2021 6:35

Kriisi Puolan ja Valko-Venäjän rajalla ei ole päättynyt. Marraskuun eskaloitumisen jälkeen muun maailman katse on pitkälti kääntynyt jo kohti uusia konflikteja, mutta rajalla on yhä siirtolaisia, jotka pyrkivät pääsemään Puolaan ja sitä myöten koko EU:n alueelle.

Samalla rajaseudun metsiköiden ”kielletyllä alueella” jatkuu edelleen humanitäärinen kriisi, joka vain pahenee talven edetessä alueella kiristyvien pakkasten vuoksi. Se on vaatinut jo useita ihmishenkiä.

Pääasiassa Lähi-idän ja Aasian maista lähtöisin olevat ihmiset ovat päätyneet rajametsiin keskelle Eurooppaa Valko-Venäjän hallinnon edesauttamina. Siirtolaisten käyttämisestä politiikan pelinappuloina ja painostuskeinona EU:ta vastaan on puhuttu hybridisodankäyntinä, johon länsi on vastannut sanktioilla.

Marraskuun puolivälissä otsikoihin nousi maailmalla Kuznican raja-aseman läheisyyteen syntynyt leiri, jossa majoittui osa Valko-Venäjän hallinnon alueelle ohjaamista noin 3 000:sta siirtolaisesta. Väkijoukko oli suurin rajalla nähty sitten kriisin alkamisen, ja se havahdutti myös muun maailman kunnolla tilanteeseen.

Valko-Venäjän valtion uutistoimiston julkaisema kuva Kuznican raja-asemalle syntyneestä leiristä on otettu 12. marraskuuta. Sittemmin leiri on purettu ja sen asukkaat siirretty muualle.

Rajakriisi käynnistyi kuitenkin hiljalleen jo viime huhtikuussa, jolloin vastaavaa liikehdintää alkoi näkyä Puolan lisäksi myös Latviassa ja Liettuassa Valko-Venäjän vastaisilla rajoilla.

Syyskuun alussa Puolan hallitus esti ulkopuolisia tarkkailemasta tilannetta rajalla omalta puoleltaan. Tuolloin astui voimaan hätätila, jonka perusteella 400 kilometrin mittaisen rajan ympärille perustettiin noin kolmen kilometrin levyinen vyöhyke. Sen sisäpuolelle ei ole ollut asiaa tiedotusvälineiden edustajilla eikä edes avustustyötä tekevillä järjestöillä.

Lue lisää: Puola rajoittaa pääsyä Valko-Venäjän vastaiselle rajalle maaliskuuhun asti

Samaan aikaan rajalta on kantautunut tietoja ihmisoikeusloukkauksista. Valko-Venäjän joukkoja syytetään siirtolaisten liikkeiden ohjailemisesta, heidän pitämisestään väkisin rajalla sekä pakottamisestaan yli rajan. Puolan rajaviranomaisia ja joukkoja puolestaan syytetään siirtolaisten työntämisestä takaisin rajan yli sekä heidän turvapaikkaoikeutensa eväämisestä.

Kummankin maan viranomaisten on raportoitu myös kohdistaneen väkivaltaa siirtolaisiin.

Nyt rajakriisi on muuttanut muotoaan, kertovat siirtolaisia auttavat aktivistit. Tätä juttua varten IS haastatteli kahta puolalaista avustustyöntekijää, jotka ovat seuranneet tilannetta läheltä sen alusta asti.

– Rajan ylittämistä yrittävät ryhmät ovat nyt 50–100 hengen suuruisia. Se on paljon vähemmän kuin Kuznican lähellä ollut joukko, mutta se on myös enemmän kuin olemme tottuneet näkemään. Ihan alussa kesällä ryhmissä oli maksimissaan noin viisi ihmistä, sitten niiden koot kasvoivat 10-15 ihmiseen, kertoo Natalia Gebert.

Gebert huomauttaa, että ryhmien koolla on merkitystä, sillä mitä suurempi joukko, sitä helpommin se osuu rajavartioiden silmiin.

– Isompien porukoiden lähettäminen rajan yli ei siten palvele mitään muuta tarkoitusta kuin kaikkien osapuolten ärsyttämistä. Se todellakin sai huomiota Puolan hallitukselta, joka raportoi nyt esimerkiksi 200:n ihmisen yrittäneen hyökätä Puolaan rajan yli. Se on hallituksen narratiivi, Gebert sanoo.

Natalia Gebert on työskennellyt vuosia siirtolaisten parissa. Rajakriisin myötä hänen järjestöstään Dom Otwartysta tuli osa Rajaryhmää eli Grupa Granicaa.

Itse tilanne ei kuitenkaan ole olennaisesti muuttunut.

– Puolan rajavartijat työntävät ihmisiä edelleen takaisin Valko-Venäjälle. Ihmisiä on edelleen metsissä. Kentällä olevilla työntekijöillämme on yhteyksiä rajalla oleviin siirtolaisiin ja heiltä olemme saaneet todella huolestuttavia tietoja. He sanovat hyvin selvästi kuolevansa sinne, koska sää kylmenee ja väkivalta jatkuu, kertoo Maciej Mandelt.

Sekä Gebert että Mandelt ovat työskennelleet vuosia siirtolaisia auttavissa puolalaisjärjestöissä. Heidän edustamansa järjestöt ovat nyt osa Grupa Granicaa (Rajaryhmä), joka syntyi kesällä spontaanina sosiaalisen median kampanjana ja josta on sittemmin muotoutunut varteenotettava kansalaisliike.

Ryhmään kuuluu 14 kansalaisjärjestöä sekä joukko aktivisteja ja paikallisia rajaseudun asukkaita, jotka ovat päättäneet yhdistää voimansa siirtolaisia auttaakseen. Gebert ja Mandelt eivät osallistu itse rajavyöhykkeen pinnassa tehtäviin auttamisoperaatioihin, mutta kumpikin pitää tiiviisti yhteyttä kentällä työskentelevään väkeen.

– Lyöttäydyimme yhteen elokuussa ja kuvittelimme, että tekisimme enemmän tai vähemmän sitä, mitä olimme siihenkin asti tehneet, eli lakiavun tarjoamista sekä ruoka- ja vaateavustusten jakamista. Mutta se, mitä me emme odottaneet, oli humanitaarinen kriisi, jossa joutuisimme oppimaan nopeasti, kuinka humanitääristä apua annetaan, Gebert kertoo.

Maciej Mandelt on toimittaja ja aktivisti, joka on auttanut siirtolaisperheitä Nomada-järjestössä ennen rajakriisiä.

Käytännössä avustusoperaatiot eli interventiot käynnistyvät Gebertin mukaan avunpyynnöistä tai vinkeistä, joita auttajat saavat viestisovelluksen välityksellä.

– Tavatessamme ryhmän tai henkilön tarjoamme ensimmäisenä humanitääristä apua välittömiin tarpeisiin sekä tarvittaessa lääkinnällistä apua, jos voimme sitä antaa. Tilanne muuttuu mutkikkaaksi, jos tarvitaan ambulanssia, sillä silloin kuvaan tulevat mukaan rajavartijat. Meillä on ollut tapauksia, joissa erittäin huonossa kunnossa olevat ihmiset ovat kieltäneet kutsumassa ambulanssia.

Gebertin mukaan ihmiset ottavat yleensä yhteyttä vasta epätoivoisina ja oltuaan metsässä jo viikkoja. Hän muistelee pisimmän tiedossaan olevan ajan olleen kuusi viikkoa.

He sanovat hyvin selvästi kuolevansa sinne.

Osalla metsissä piileskelevistä on ollut mahdollisuus varustautua ostamalla ruokaa mukaan Minskistä, mutta osalla ei. Jotkut paikallisista asukkaista kummallakin puolella rajaa pyrkivät myös hyötymään tilanteesta myymällä siirtolaisille ruokaa ja vettä kiskurihinnoilla.

Tätä nykyä autettavat eivät luota varauksetta enää edes avustustyöntekijöihin, sillä sosiaalisessa mediassa on esiintynyt valetilejä, joiden ylläpitäjät ovat huijanneet ihmisiä esiintymällä esimerkiksi aktivisteina tai toisina siirtolaisina. Sana on kiirinyt suusta suuhun.

– He ovat todella peloissaan, eivätkä tiedä, mitä heille tapahtuu. He eivät tiedä, keitä me olemme ja voiko meihin luottaa. Usein kuulemme ensimmäisenä sanat ”ei Valko-Venäjää” tai ”ei poliisia”, Gebert kertoo ensikohtaamisista metsissä lymynneiden siirtolaisten kanssa.

Irakin Dohukista kotoisin oleva kolmen sukupolven kurdiperhe odotti torstaina Puolan rajavartijoiden saapumista vietettyään 20 päivää metsässä Narewkan lähellä.

Hän mainitsee perheen, jonka tietää joutuneen palautetuksi Valko-Venäjän puolelle peräti kahdeksan kertaa. Toisinaan järjestöihmisten tietoon on tullut myös tapauksia, joissa siirtolaiset on kuljetettu takaisin rajan yli, vaikka ovat jo ehtineet jättää turvapaikkahakemuksensa.

Joskus taas viranomaiset toimittavat itse ihmisiä siirtolaiskeskuksiin odottamaan turvapaikkahakemustensa käsittelyä.

– Emme ole edelleenkään löytäneet minkäänlaista logiikkaa palautuksista. Emme tiedä, kuinka he valitsevat, ketkä saavat tulla maahan ja anoa turvapaikkaa ja ketkä eivät.

Gebert epäilee, että mielivaltaisuutta voivat selittää osaltaan myös kulloinkin vuorossa olevien viranomaisten ja heidän päälliköidensä henkilökohtaiset näkemykset.

– Se on venäläistä rulettia, koska siinä ei ole mitään järkeä eikä järjestelmällisyyttä. Naiset tai lapset eivät ole automaattisesti etusijalla. Meillä on ollut tapauksia, joissa nuorten miesten on annettu jäädä ja lasten kanssa liikkuvien tai raskaana olevien naisten ei ole.

Gebertin mukaan useimmat siirtolaiset tiedostavat asemansa maailmanpolitiikan pelinappuloina. Osa on tuntenut tulleensa huijatuksi rajalle, mutta eivät kaikki.

– Jotkut ovat sanoneet kokeneensa kauheita, mutta ottaneensa silti mieluummin pienemmän riskin näin kuin esimerkiksi ylittämällä Välimeren. Kuulostaa kauhealta, kun pakolaiset joutuvat tekemään tällaisia riskianalyyseja, mutta jotkut joutuvat. Eivätkä ihmiset jätä huvikseen taakseen suhteellista turvallisuutta, vaikka siihen kuuluisi piileskeleminen omassa kotimaassa. On oltava riittävän motivoitunut ottaakseen tällaisia riskejä, Gebert sanoo.

Metsässä muoviteltassa nukkunut syyrialaismies pyysi kyltillään turvapaikkaa puolasta marraskuun lopulla.

Parhaat mahdollisuudet turvapaikan saamiseen tai edes hakemuksen jättämiseen ovat Gebertin mukaan Syyriasta tulevilla tai niillä, joiden terveydentila vaatii jatkuvaa hoitoa. Heidät siirretään Bialystokissa sijaitsevaan siirtolaiskeskukseen ja heitä autetaan myös jatkossa esimerkiksi lakiasioissa.

Jos tulijat haluavat jatkaa kulkuaan muihin EU-maihin, auttajat varustavat heidät matkaan, eivätkä kysele esimerkiksi määränpäätä.

– Suurin osa heistä ei halua jäädä Puolaan, mikä on melko ymmärrettävää, kun katsoo, kuinka Puola on tähän asti heitä kohdellut. Me emme kysy yksityiskohtia, sillä mitä vähemmän tiedämme, sitä parempi kaikille. Jos he päättävät jatkaa, voimme vain tarjota mukaan ruokaa ja vettä ja pitää sormemme ristittyinä.

Se on venäläistä rulettia, koska siinä ei ole mitään järkeä eikä järjestelmällisyyttä.

Mandeltin mukaan metsissä piileskelevien määrää on mahdotonta arvioida tarkasti. Kentältä kuuluneiden viestien perusteella heitä on nyt vähemmän kuin aiemmin, ja kolme tai neljäkin päivää saattaa kulua ilman interventioita.

Humanitäärisen avun puuttuminen rajavyöhykkeen sisäpuolelta johtaa kuitenkin yhä tragedioihin.

– Lauantaiaamuna kuoli eräs kurdinainen, joka löydettiin kolme viikkoa sitten metsästä hypotermiassa. Hänen ruumiinlämpönsä oli vain 28 astetta ja hänet vietiin sairaalaan kriittisessä tilassa. Muutaman päivän kuluttua hän sai keskenmenon, ja vauvalle pidettiin hautajaiset paikallisella hautausmaalla. Nainen kuoli, ja nyt hänen miehensä ja viisi lastaan ovat pakolaiskeskuksessa Bialystokissa, Mandelt kertoo.

Jonkinlaista osviittaa ihmismääristä antaa kuitenkin Grupa Granican saamien avunpyyntöjen määrä. Järjestön torstaina julkaiseman raportin mukaan niitä tuli elokuun lopun ja marraskuun lopun välisenä aikana 5 370 kappaletta.

Vertailun vuoksi, vuoden alusta marraskuun puoliväliin mennessä rajavartiosto otti vastaan Valko-Venäjän vastaisella rajalla yhteensä 273 turvapaikkahakemusta, jotka koskivat kaikkiaan 585:tä ihmistä.

Yksi kriisin keskeisistä osapuolista on rajaseudun paikallinen väestö, joka on jo kotvan aikaa joutunut elämään keskellä armeijan näkyvää läsnäoloa. Gebertin mukaan suhtautuminen asiaan vaihtelee kylien ja kaupunkien välillä.

– Osa on iloisia joukkojen läsnäolosta. Osa vastustaa sitä, mutta hyväksyy hallituksen propagandan, jonka mukaan joukkoja ei tarvittaisi, jos rajalla ei olisi pakolaisia. Joten periaatteessa pakolaisia syytetään kaikesta heidän kohtaamastaan epämukavuudesta, hän sanoo.

Syksyn mittaan rajakylien asukkaat ovat saaneet totutella sotilaiden näkyvään läsnäoloon.

Suhtautumiseen vaikuttavat myös alueen yli takavuosina pyyhkineet pakolaisaallot, jotka ovat nykyään osa monen perheen omaa historiaa. Sitten ovat ne paikalliset, jotka ovat liittyneet auttajiin.

– Äitejä, jotka eivät saa unta, koska miettivät sitä, että metsässä voi olla lapsia. Isoista kaupungeista maalle rauhan ja hiljaisuuden perässä muuttaneita koulutettuja, empaattisia ja herkkiä ihmisiä, Gebert kertoo esimerkkeinä.

Monen paikallisen on myös vaikea uskoa viranomaisten väärinkäytöksiin, sillä rajavartiosto on alueen suurin työllistäjä. Kyse ei siten ole kasvottomasta koneistosta, vaan tutuista naapurinpojista töissään.

Mandelt kertoo saaneensa rajaseudun kauhistuneilta vanhemmilta viestejä, joiden mukaan heidän lapsiaan on pantu päiväkodeissa väkisin poseeraamaan propagandakuvissa sotilaiden ja näiden aseiden kanssa.

Grupa Granican arvio on, että kriisi voitaisiin saada päätökseen alle vuorokaudessa, mikäli näin vain haluttaisiin tehdä. Siinä ajassa Puolan armeijalta saisi pystyyn väliaikaisen pakolaisleirin, jonne rajalla olevat ihmiset voitaisiin ottaa ja jossa heidän turvapaikkahakemuksensa voitaisiin ottaa vastaan heti.

– Mutta Puolan hallituksella ei ole tahtoa, Mandelt sanoo.

Hänen mukaansa kriisi on keinotekoinen ja sen jatkuminen palvelee myös hallitusta, joka olisi muutoin ehkä huomattavasti heikommilla käsistä jälleen riistäytyneen koronaviruksen sekä yhä pahemmaksi käyvän inflaation vuoksi. Nyt yli puolet kansasta tukee hallituksen toimia.

Gebertin mukaan kriisistä ei edes kannattaisi puhua, sillä se on sanan väärinkäyttöä.

– Mistä me puhumme? Yhteensä 20 000–25 000 ihmisen joukosta, joista 5 000 on jo Saksassa. Kun katsoo EU:n siirtolaistilastoja, nämä lukemat eivät ole mitään. Ja yhtäkkiä tämä onkin sota EU:ta vastaan ja hyökkäys arvojamme vastaan, ja mitä hittoa lieneekään. Vakavasti puhuen, ihmiset kuolevat sinne.

Moni on sitä mieltä, että Valko-Venäjälle ja sen itsevaltaiselle johtajalle Aljaksandr Lukashenkalle ei pitäisi antaa minkäänlaisia myönnytyksiä esimerkiksi päästämällä siirtolaisia rajan yli. Myönnytyksiin sisältyy riski siitä, että Lukashenka houkuttelee yhä lisää ihmisiä ansaan rajalle EU:ta painostaakseen.

– Vaikka hän tekisi niin, niin mitä sitten? Hän lähettäisi toiset 25 000. Puhumme Puolasta, jossa on 40 miljoonaa asukasta ja EU:sta, jossa ihmisiä on puoli miljardia, Gebert sanoo.

Lue lisää: Valko-Venäjän oppositiohahmolta synkkä ennustus Puolan rajakriisistä: ”Lukashenka tarvitsee konfliktia”

”Kiitämme teitä, Puolan puolustajat”, luki Sokolkan kaupungin lähellä tien varteen kiinnitetyssä kyltissä viime viikolla. Kiitokset oli osoitettu rajavartiostolle sekä rajalle tuoduille joukoille.

Kriisin tulevista käänteistä ei tiedä vielä kukaan. Valko-Venäjän viranomaiset tyhjensivät Kuznican leirin marraskuun puolivälin jälkeen ja siirsivät osan joukosta läheiseen varastohalliin. Ihmisiä on lähetetty Minskiin ja sieltä paluulennoilla takaisin kotimaihinsa, eikä aina vapaaehtoisesti.

Gebert kertoo irakilaisperheestä, joka pakeni kotimaastaan jo vuosia sitten turvaan Turkkiin. Sieltä he yrittivät päästä EU-alueelle Valko-Venäjän kautta, mutta haastatteluhetkellä perhe odotti Minskissä palautuslentoa takaisin Irakiin, jossa heitä omien sanojensa mukaan odotti varma kuolema.

Gebertin mukaan kyse ei ole ainoasta vastaavasta tapauksesta.

– Toisaalta on puhuttu myös Ukrainan-vaihtoehdosta, jossa Lukashenka yrittäisi päästä siirtolaisista eroon pakottamalla heidät yli rajan Ukrainaan. Tässä on niin paljon muuttujia, se on turhauttavaa. Yritämme varautua kaikkiin mahdollisiin skenaarioihin.

Siirtolaisten auttaminen ei ole helppoa etenkään maassa, jossa maata johtaa maahanmuuttajiin kielteisesti suhtautuva oikeistokonservatiivinen hallitus ja jossa myös äärioikeistolla suhteellisen vankka jalansija. Vihaviestit, uhkaukset ja maalittaminen ovat aktivisteille arkipäivää, ja hiljattain rajaseudulla ovat joutuneet hyökkäysten kohteeksi muun muassa lääkintäviranomaisten ajoneuvo sekä Grupa Granican tulkkitoiminnan koordinaattori.

– Uskomme Grupa Granicassa, että nyt tarinassa on käynnissä uusi, entistä väkivaltaisempi vaihe, Mandelt sanoo.

Uutistoimisto Reuters pääsi alkuviikosta vierailemaan aiemmin suljetulla Kuznican raja-asemalla osana rajavartioston tarkoin valitsemaa tiedotusvälineiden joukkoa. Alue on hiljentynyt huomattavasti kuukauden takaisesta, sillä sinne leiriytyneet siirtolaiset on siirretty toisaalle sekä hajautuneet kauemmas metsiin rajan varrelle.

Kaikesta huolimatta Mandelt arvioi, että siirtolaisten auttajia on Puolassa vähintään tuhansia. Rajakriisin myötä kortensa kekoon ovat kantaneet järjestöjen, vapaaehtoisten ja tavallisten puolalaisten lisäksi muun muassa lakimiehet ja psykologit, jotka tarjoavat maksutonta keskusteluapua myös aktivisteille.

Gebertin mukaan auttamisen motiivit lähtevät pohjimmiltaan auttajien omista tarpeista, niin myös hänen omalla kohdallaan. Hän lainaa toisen maailmansodan jälkeen Puolassa kunnioitetuksi hahmoksi noussutta Marek Edelmania, joka oli yksi Varsovan getossa vuonna 1943 nähdyn kansannousun johtajista.

– Marek sanoi jotakin tällaista: Kun et reagoi näkemääsi pahuuteen, sinusta tulee osasyyllinen. On paljon helpompaa istua kahvilassa nauttimassa kakkua kuin katsella ihmisten kuolevan ammuttuina. Joten, en todellakaan halua olla se ihminen, joka istui nauttimassa kakusta.

Aktivistit järkyttyivät EU-komission esityksestä

  • Joulukuun alussa EU-komissio ehdotti, että Puolalle, Latvialle ja Liettualle myönnettäisiin helpotuksia turvapaikkahakemusten käsittelyyn. Komission esityksen mukaan maat saisivat väliaikaisesti pidentää Valko-Venäjän kautta tulevien rajamenettelyitä neljään kuukauteen, joiden ajaksi ihmiset suljettaisiin turvapaikkakeskuksiin odottamaan hakemustensa käsittelyä.

  • Ehdotuksesta järkyttyneet Grupa Granican aktivistit ovat lähestyneet komission puheenjohtajaa Ursula von der Leyeniä avoimella kirjeellä. Siinä he vaativat perääntymistä esityksestä, joka heidän mukaansa on yritys laillistaa siirtolaisten työntäminen takaisin Valko-Venäjälle. Aktivistien mukaan turvapaikanhakijoiden suojaksi esityksessä hahmotellut säännöt ovat käytännössä fiktiivisiä, sillä Puolan rajavartiosto on heidän mukaansa tähänkin mennessä jättänyt noudattamatta esimerkiksi turvapaikan hakemiseen liittyviä sääntöjä.

  • Joulukuun alusta lähtien Puolan rajavartiosto on vienyt valikoituja tiedotusvälineitä raja-alueelle, joka oli aiemmin täysin suljettu ulkopuolisilta. Valvotuille kierroksille jo hiljentyneelle Kuznican raja-asemalle on päässyt Puolan kansallisen yleisradion ja muutaman paikallisen yksityisen tv-kanavan lisäksi ulkomaisista toimijoista ainakin Reuters.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?