Vanhemmat löysivät vuonna 2007 kaapatun poikansa – jää kasvattivanhempien kotiin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Vanhemmat löysivät 14 vuotta sitten siepatun poikansa – ei aio palata synnyin­vanhempiensa luokse

Sitkeästi poikaansa etsineen kiinalaisisän tarinasta tehtiin suosittu elokuva vuonna 2014.

Sun Zhuo löytyi Kiinan itäpuolella sijaitsevasta Shandongin provinssista.

9.12.2021 18:03

Etelä-Kiinassa asuvien vanhempien 14-vuotinen piina päättyi maanantaina seremoniallisessa tilaisuudessa, jossa he tapasivat vuonna 2007 siepatun poikansa. Asiasta uutisoivan CNN:n mukaan isä Sun Haiyang ja äiti Peng Siying eivät vuosien aikana milloinkaan luopuneet toivosta vaan rahoittivat etsintätyönsä myymällä omaisuuttaan.

Viranomaiset löysivät nyt 18-vuotiaan Sun Zhuon Kiinan itäpuolella sijaitsevasta Shandongin provinssista modernin kasvojentunnistusteknologian avulla. Näin poliisi pääsi pojan sieppauksesta epäillyn salakuljettajan jäljille ja uhrin henkilöllisyys kyettiin vahvistamaan DNA-testillä.

Vuoden 2007 jälkeen isä Sun on kertonut matkustaneensa liki joka puolella Kiinaa löytääkseen poikansa. Vuonna 2014 hongkongilainen ohjaaja Peter Chan ohjasi isän kertomusten pohjalta hittielokuvan Dearest. Teos nosti julkiseen keskusteluun maata vuosikausia repineen ihmiskauppaongelman.

Asiantuntijoiden mukaan ongelma juurtuu kommunistihallinnon yhden lapsen politiikkaan. Vuosina 1980–2015 toteutetussa säännöstelyssä toisen lapsen saaneille kiinalaispareille määrättiin ankaria sakkorangaistuksia tai nainen pakotettiin aborttiin. Koska varsinkin maaseudulla monet vanhemmat uskoivat poikalapsen hankkivan perheelle paremmin elantoa, syntyi lapsikaupalle kysyntää pimeillä markkinoilla.

Kiinassa siepataan yhä vuosittain tuhansia ihmisiä. CNN:n mukaan ankarin rangaistus ihmiskaupasta on maassa kuolemantuomio. Ostajia voi odottaa 3 vuotta vankeutta.

Maanantaina biologiset vanhempansa kohdannut poika yllätti mediaväen ilmoittamalla aikeistaan jäädä kasvattivanhempiensa luokse, joiden kanssa hän on asunut runsaat 10 vuotta. Shanghai Timesin mukaan poika on kuvaillut parin ja kahden sisarpuolensa kanssa viettämäänsä lapsuutta onnelliseksi. Tapaus on herättänyt Kiinassa keskustelua ostajien rikosoikeudellisesta vastuusta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?