Kongressiedustajan asejoulukortti sai tyrmistyneen vastaanoton - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kongressi­edustajan joulu­kortti sai tyrmistyneen vastaan­oton – ”Joulupukki, ole kiltti ja tuo ammuksia”

Republikaanipuoluetta kongressissa edustava Thomas Massie julkaisi jouluisen perhekuvan vain muutama päivä sen jälkeen, kun Michiganissa oli tapahtunut koko maata järkyttänyt kouluampuminen.

Republikaanipuolueen kentuckylainen kongressiedustaja Thomas Massie (alarivissä vasemmalla) julkaisi lauantaina kuvan aseet käsissä poseeraavasta perheestään.

7.12.2021 0:13

Yhdysvaltain kongressissa republikaanien edustajana istuvan kentuckylaisen Thomas Massien julkaisema joulutervehdys on saanut aikaan tyrmistyneitä reaktioita Yhdysvalloissa ja myös sen ulkopuolella. Massie julkaisi lauantaina Twitterissä joulukortiksi tarkoitetun kuvan, jossa hän poseerasi kuuden perheenjäsenensä ja aseiden kanssa joulukuusen edessä.

– Hyvää joulua! Ps. Joulupukki, ole kiltti ja tuo ammuksia, kuului kuvan yhteyteen liitetty teksti.

Järkytystä on aiheuttanut erityisesti se, että vain muutamaa päivää aiemmin Michiganissa oli tapahtunut koko maata pahoin järkyttänyt kouluampuminen, johon liittyen 15-vuotiaalle pojalle on sittemmin luettu syytteet muun muassa neljästä murhasta ja terrorismista. Hän toteutti tekonsa isänsä neljä päivää aiemmin ostamalla puoliautomaattisella käsiaseella.

Sittemmin myös syytetyn vanhemmat on otettu kiinni. Heitä syytetään kuolemantuottamuksista.

Myös Michiganin kouluampuminen on kiihdyttänyt jälleen Yhdysvalloissa keskustelua aselaeista.

Kantaa Massien joulukorttiin otti muun muassa Fred Guttenberg, jonka tytär Jaime kuoli vuonna 2018 Floridassa tapahtuneessa Parklandin kouluampumisessa. Guttenberg vastasi Massien twiittiin julkaisemalla kuvan tyttärestään sekä tämän hautakivestä.

Monet ovat moittineet Massieta tunteettomuudesta ja piittaamattomuudesta.

Illinoisista kotoisin oleva republikaanien kongressiedustaja Adam Kinzinger moitti puoluetoveriaan ”asefetissien” esittelystä. Ex-presidentti Donald Trumpin viestintäpäällikkönä hetken toiminut Anthony Scaramucci puolestaan lupasi Twitterissä rahoittaa ketä tahansa ehdokasta, joka asettuu Massieta vastaan ensi vuoden vaaleissa.

Toisaalta Massie on saanut myös tukea omiensa riveistä.

– Tämä on minun tyyliseni joulukortti, twiittasi coloradolainen kongressiedustaja ja aseaktivisti Lauren Boebert.

Kongressiin vuonna 2012 noussut Massie tunnetaan aseiden omistamista ja kantamista koskevien oikeuksien ahkerana puolestapuhujana. BBC:n mukaan hän on vastustanut kaikenlaisia aseiden rajoittamiseen liittyviä aloitteita ja sanonut useaan otteeseen, että ne eivät estäisi kouluampumisia.

Keväällä hän ehdotti itse käsiaseiden ostamisen ikärajan alentamista 21 vuodesta 18 vuoteen. Massien kotiosavaltiossa Kentuckyssa aseiden omistaminen ja kantaminen ilman erillisiä lupia on sallittu yli 21-vuotiaille.

Guardianin analyysin perusteella Massien kuvassa näkyvät aseet ovat sotilastason aseita, ja toisinaan vastaavia on käytetty myös tuhoisissa joukkoampumisissa. Lehden mukaan aseiden kaliiperit ja kantomatkat saivat asiantuntija Philip Ingramin järkyttymään.

– Modernissa yhteiskunnassa näitä aseita ei tulisi missään tapauksessa päätyä muiden kuin poliisi- ja sotilasviranomaisten käsiin. Ne on suunniteltu vain yhteen tarkoitukseen: ihmisten tappamiseen, Britannian sotilastiedustelun entinen upseeri Ingram luonnehti Massien perheen asearsenaalia.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?