Avaruusasema joutui väistämään uhkaavaa romua - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Avaruus­asema joutui väistämään uhkaavaa romua

Kansainvälisen avaruusaseman ISS:n kiertorataa täytyi muuttaa uhkaavan avaruusromun vuoksi perjantaina, kertoi Venäjän avaruusviraston Roscosmosin johtaja.

Kansainvälinen avaruusasema ISS kuvattuna marraskuun alussa.

3.12.2021 19:06

Roscosmosin johtajan Dmitri Rogozinin mukaan kyse oli alunperin yhdysvaltalaisesta, vuonna 1994 laukaistusta kantoraketista jääneestä romusta.

Lennonjohdon täytyi ohjata ISS noin 310 metrin päähän kiertoradaltaan kolmen minuutin ajaksi, jotta romun läheisyys vältettiin.

Rogozinin mukaan manööveri ei vaikuta Sojuz-raketin ensi viikon laukaisuun Baikonurin avaruuskeskuksesta ISS:lle.

ISS:llä on ollut ongelmia viime aikoina avaruusromun vuoksi. Nasa joutui tiistaina siirtämään kahden astronautin avaruuskävelyä romu-uhan vuoksi. Marraskuussa ISS joutui väistämään kiinalaista, epäkuntoon mennyttä satelliittia.

Lue lisää: Nasan johtaja tyrmistyi Venäjän asekokeesta avaruudessa

Huoli avaruusromun lisääntymistä kasvoi Venäjän testattua satelliitin tuhoamista ohjuksella marraskuussa. Ohjusiskun seurauksena Maan kiertoradalle tuli lisää avaruusromua, joka voi olla uhkana avaruuslennoille jopa vuosien ajan, varoittaa Yhdysvallat.

Joulukuussa tulee täyteen 21 vuotta, kun ISS on ollut pysyvästi miehitettynä, kertoo Nasa. Tänä aikana avaruusasemalla on käynyt 249 ihmistä 19 eri valtiosta ja siellä on suoritettu tuhansia tieteellisiä kokeita.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?