Tuhannet sotilaat kalustoineen hallitsevat Puolan ja Valko-Venäjän rajaseudun maisemaa – paikallinen IS:lle: ”Luulen, että Putin on se, joka sanoo, mitä tehdään”

Maanantaina Puolan ja Valko-Venäjän rajalla eskaloitunut kriisi näytti keskiviikkona edenneen pattitilanteeksi, jolle ei ole toistaiseksi näköpiirissä ratkaisua.

11.11.2021 7:15 | Päivitetty 11.11.2021 10:15

Sokolka

Huurteinen maa ja hengityksestä nouseva höyry kielivät keskiviikkoaamuna yön olleen vielä edellisiäkin kylmempi Puolan itärajan tuntumassa. Lämpötilan painuminen alle nollan tietää entistä karumpia oloja Valko-Venäjän puolelle metsään leiriytyneille useammalle tuhannelle siirtolaiselle, joiden pyrkimyksenä on päästä rajan yli Puolaan ja samalla EU:n alueelle.

Lue lisää: Kommentti: Puolan siirtolaiskriisi voi olla harhautus, joka peittää alleen muitakin hankkeita

Puolan ja Valko-Venäjän rajakaupunki Sokolkassa näytti keskiviikkona rauhalliselta.

Tavoite on muuttunut yhä haastavammaksi sitä mukaa, kun Puola on vahvistanut rajaturvallisuutta toimittamalla paikalle lisää joukkoja poliisin ja rajavartioiden tueksi. Keskiviikkona sotilaita oli rajalla puolustusministeriön mukaan jo 15 000.

Joukkojen läsnäoloa ei voi olla huomaamatta teillä, jotka risteilevät maalaismaisemassa pikkukaupunkien ja kylien välillä. Vastaan tulee jatkuvasti kuljetuskalustoa, ja Szudzialowon kylän katolisen kirkon juurella maisemaa hallitsee nyt armeijan telttaleiri.

Joukkojen läsnäoloa ei voi olla huomaamatta.

Puola on vahvistanut rajaturvallisuutta.

Poliisi pysäytti liikenteen Krynkin kaupungin rajalla.

Rajan vahvistaminen on lisännyt huolta kriisin mahdollisesta muuttumisesta aseelliseksi yhteenotoksi.

Kaikesta huolimatta useat kymmenet siirtolaiset onnistuivat pääsemään rajan yli yöllä kahdessa erillisessä ryhmässä. Heistä yli 50 jäi poliisin haaviin, mutta osan matka jatkuu edelleen, mahdollisesti Puolan puoleisissa metsissä piileskellen.

Epäonnistuneita yrityksiä oli vielä enemmän, sillä viranomaiset kertoivat myös työntäneensä satoja maahan pyrkineitä takaisin Valko-Venäjän puolelle tiistain ja keskiviikon aikana. Siirtolaiset ovat loukussa, sillä Valko-Venäjän viranomaiset eivät päästä heitä palaamaan takaisin maahan rajavyöhykkeeltä.

Kriisi ulottuu koko rajalle, mutta sen polttopiste sijaitsee ainakin tällä hetkellä Kuznican kylän nyt suljetun raja-aseman lähimetsissä, jonne ainakin 2 000 siirtolaista on leiriytynyt.

Tiedotusvälineiden edustajilla ei ole asiaa muutaman kilometrin levyiselle rajavyöhykkeelle, jolle julistettiin aiemmin hätätila. Tämä käy selväksi myös IS:n toimittajalle ja kuvaajalle, kun auton takakontti tutkitaan risteykseen pystytetyllä tiesululla ja passeja tutkitaan tavallista tarkemmin.

– Teidän ei pitäisi olla täällä. Menkää pois, ilmoittavat tuimailmeiset poliisit Google-kääntäjän avulla.

Alueen sulkemisen vuoksi raportointi rajan tapahtumista on jäänyt lähinnä viranomaisten ja sosiaalisen median varaan. Kenelläkään ulkopuolisella ei käytännössä siis ole mahdollisuutta seurata tilannetta omin silmin.

Tätä ovat kritisoineet erityisesti avustusjärjestöt, joita ei niin ikään alueelle päästetä.

Sosiaalisessa mediassa julkaistut tiedot ja Puolan viranomaiset kertovat valkovenäläisten siirtolaisiin kohdistamasta väkivallasta. Toisaalta ihmisoikeusaktivistit ja Valko-Venäjän viranomaiset syyttävät puolalaisia niin ikään väkivallasta, turvapaikkaoikeuden eväämisestä sekä siirtolaisten työntämisestä väkisin takaisin rajan yli.

Useiden kymmenien poliisiautojen letka rajalta Kuznican kylästä kohti Sokolkaa.

Kriisi ulottuu koko rajalle, mutta sen polttopiste sijaitsee ainakin tällä hetkellä Kuznican kylän nyt suljetun raja-aseman lähimetsissä, jonne ainakin 2 000 siirtolaista on leiriytynyt. Noin 15 kilometrin päässä sijaitsevassa Sokolkan pikkukaupungissa käynnissä oleva kriisi näkyy lähinnä pääkatua pitkin pimeän aikaan kiitävinä poliisiautojen letkoina sekä rajalle suuntautuvan rekkaliikenteen hyytymisenä.

Kiinalaisen elintarvikekaupan portaille keskustelemaan pysähtynyt Paul, 33, kertoo, että asiasta puhutaan paikallisten keskuudessa jonkun verran, mutta normaali arki jatkuu silti omalla painollaan.

– Onhan tämä aika tyhmä tilanne, ja täkäläisten kannalta myös epämukava, hän sanoo.

Kiinalaisen elintarvikekaupan portaille keskustelemaan pysähtynyt Paul kertoo, että rajan tilanteesta puhutaan paikallisten keskuudessa jonkun verran.

Paul kertoo olevansa tyytyväinen rajaa turvaavien viranomaisten työhön ja muistuttaa, että kyse ei ole ainoastaan Puolasta, vaan koko EU:sta. Hän sanoo luottavansa siihen, että tilanne saadaan pidettyä kontrollissa.

Kansainvälinen yhteisö syyttää Valko-Venäjän presidenttiä Aljaksandr Lukashenkaa ihmisten käyttämisestä julmasti poliittisina pelinappuloina. Paul ei kuitenkaan usko, että tämä olisi kaiken takana yksin.

– Luulen, että Putin on se, joka sanoo, mitä tehdään, hän sanoo viitaten Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin.

Putinia kriisistä syytti tiistaina suoraan myös Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki.

Keskiviikkona maailmanpolitiikan tasolla kiihtyivät syytösten lisäksi myös pyrkimykset ratkaista hiljalleen syksyn mittaan kehkeytynyt kriisi, joka näyttää muuttuneen jonkinlaiseksi jännittyneeksi pattitilanteeksi maanantaina tapahtuneen eskaloitumisen jälkeen.

Puolan poliisi vartioi rajaa Kuznican kylän lähellä.

Rajalla Valko-Venäjän puolella tilannetta seuraava Nexta-oppositiokanava julkaisi pakkasyön jälkeen videon, jolla sikäläiset viranomaiset näyttivät kantavan ruumista paareilla. Videon aitoudesta ei ole varmuutta, mutta ainakin kymmenen siirtolaisen on raportoitu menettäneen henkensä rajalla.

Seitsemän heistä löytyi Puolan puolelta, raportoi muun muassa paikallinen Gazeta Wyborcza. Ensi viikoksi Valko-Venäjän ja Puolan rajaseudulle on ennustettu vieläkin kylmempiä öitä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?