Poliisi epäilee, että Einárin murha kuvattiin Facetimessa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Aftonbladet: Poliisi epäilee, että Einárin murha kuvattiin Facetimessa

Ruotsalaisen rap-artisti Einárin murhapaikalta löytyi puhelin, joka oli yhdistynyt videopuheluohjelma Facetimeen, Aftonbladet kirjoittaa.

28.10. 22:49

19-vuotias rap-muusikko Nils Grönberg, taiteilijanimeltään Einár, ammuttiin kuoliaaksi torstai-iltana 21. lokakuuta Tukholmassa. Ruotsalaismedioiden mukaan kaksi naamioitunutta henkilöä pakeni paikalta murhan jälkeen. Murhaa on kuvailtu teloitukseksi.

Aftonbladetin tietojen mukaan poliisi on ottanut murhapaikalta talteen puhelimen, joka oli murhan aikaan yhdistynyt videopuheluohjelma Facetimeen. Poliisi epäilee, että murhaajat kävivät videopuhelun jonkun kanssa ja kuvasivat teon.

Aftonbladetin mukaan yksi poliisin teorioista on, että kyseessä saattaa olla rahaa vastaan tehty murha ja tekijöiden on täytynyt kuvata todisteeksi materiaalia menehtyneestä Einárista.

Teini-ikäinen poika on Aftonbladetin tietojen mukaan myöntänyt poliisille olleensa osallisena murhassa.

EINÁR oli mediatietojen mukaan liikkeellä kahden muun rap-muusikon kanssa, kun asemiehet yllättivät heidät. He yrittivät paeta ampujia siinä onnistumatta.

Medioiden mukaan Einária ammuttiin lähietäisyydeltä useita kertoja. Laukauksista ainakin kaksi osui, toinen rintaan ja toinen päähän. Elvytysyrityksistä huolimatta hän kuoli tapahtumapaikalle.

Expressenin mukaan Einarin seurassa olleilla henkilöillä on yhteyksiä rikollisjärjestöihin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?