Köyhät maat odottavat yhä niille luvattuja korona­rokotteita

Tähän saakka matalan tulotason maihin luvatusta 1,8 miljardista rokoteannoksesta perille on saavutettu 261 miljoonaa.

Mies sai koronarokotteen Gaboronessa, Botswanassa.

21.10.2021 10:50 | Päivitetty 21.10.2021 12:51

Rikkaat maat ovat yhä kaukana köyhille maille tekemistään lupauksista koronarokotusten suhteen. Luvatuista rokotteista vasta 14 prosenttia on toimitettu perille, paljastaa brittilehti Guardianin uutisoima selvitys.

People's Vaccine -ryhmittymän tekemän selvityksen mukaan vauraat maat ovat luvanneet matalan tulotason maihin kaikkiaan 1,8 miljardia rokoteannosta, joista perille on tähän mennessä saapunut 261 miljoonaa.

EU-maat, Islanti ja Norja ovat yhdessä luovuttaneet kymmenen prosenttia lupaamistaan 500 miljoonasta rokotteesta.

Suurimman määrän rokotteita köyhiin maihin toimittanut Yhdysvallat on sekin kaukana lupaamastaan 1,1 miljardista annoksesta.

Kaikkiaan 177 miljoonaa eli 18 prosenttia lupaamistaan rokotteista toimittanut maa on jo ryhtynyt tarjoamaan kolmatta, suojaa tehostavaa rokotetta. Esimerkiksi New Yorkin kaupunki on houkutellut ihmisiä ottamaan rokotteen lupaamalla sadan dollarin korvausta ja kuukauden metrokorttia.

Maailman köyhimmillä alueilla asuvista ihmisistä sen sijaan vain 1,3 prosenttia on saanut täyden rokotesuojan.

Lääkeyhtiöt eivät nekään yllä lupauksiinsa rokotteiden toimittamisesta. People's Vaccine -ryhmittymän selvityksen mukaan Covax-rokoteohjelman lupaamista 994 miljoonasta rokoteannoksesta on toistaiseksi toimitettu 12 prosenttia.

Ryhmittymän mukaan lääkeyhtiöiden tulisi koronapandemian kohdalla joustaa kalliista hinnoistaan, sillä valtaosa tutkimus- ja kehitystyöstä on tehty julkisten varojen turvin. Se nostaa verkkosivuillaan esimerkiksi lääkeyhtiö Pfizerin, joka myy kahta rokoteannosta 39 dollarin hintaan, suurin piirtein 80 prosentin voittomarginaalilla.

People's Vaccine -ryhmittymään kuuluvat muun muassa hyväntekeväisyysjärjestöt Oxfam ja Amnesty International.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?