Ecuador: Presidentti julisti hätätilan huumeväkivallan vuoksi - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ecuadorissa julistettiin hätätila huumeväkivallan vuoksi

Väkivalta on lisääntynyt Ecuadorissa viime kuukausina.

Ecuadorilaisia sotilaita kuljetettiin syyskuun lopulla taltuttamaan Guayaquilissa puhjennutta vankilamellakkaa.

19.10. 17:04

Latinalaisessa Amerikassa Ecuadorissa presidentti Guillermo Lasso julisti maahan maanantaina hätätilan huumeväkivallan vuoksi. Hätätilan on määrä kestää kaksi kuukautta. Lasso on myös määrännyt poliisin ja armeijan kaduille.

Lasso nimitti maanantaina myös uudeksi puolustusministeriksi eläköityneen kenraalin Luis Hernandezin.

Väkivalta on lisääntynyt Ecuadorissa viime kuukausina. Viranomaislähteiden mukaan tammi–lokakuun aikana maassa on tehty lähes 1 900 henkirikosta, kun koko viime vuonna luku oli noin 1 400.

Ecuadorin vankiloista on tullut taistelukenttiä tuhansille vangeille, joilla on yhteyksiä Meksikon voimakkaisiin huumekartelleihin. Viimeisimmässä vankilajengien yhteenotossa syyskuun lopussa kuoli ainakin 118 vankia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?