Ruotsin poliisi tutkii: Löysikö koiraansa ulkoiluttanut paloittelumurhan uhrin? - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Löysikö koiraansa ulkoiluttanut paloittelu­murhan uhrin? Poliisi tutkii Ruotsissa järkyttänyttä rikosta

Ruotsin poliisi odottaa nyt löydösten teknisten tutkimusten tuloksia, jotta uhri voitaisiin tunnistaa.

Kadonneita ihmisiä kartoitetaan nyt eri puolilla Ruotsia kuolleen tunnistamiseksi. Aihekuva.

18.10. 22:19

Ruotsin poliisi tutkii järkytystä herättänyttä rikosta Boråsissa, Länsi-Ruotsissa. Borås Tinding kertoi, että Boråsissa sijaitsevan Pickesjön-järven lähistöltä olisi löytynyt ihmisen ruumiinosia 9. lokakuuta. Oikeuslääketieteellinen tutkimus vahvisti myöhemmin, että kyseessä ovat ihmisen ruumiinosat.

Expressen kertoo puolestaan, että kadonneita ihmisiä kartoitetaan nyt eri puolilla Ruotsia uhrin tunnistamiseksi.

– Tässä vaiheessa on tärkeintä selvittää uhrin henkilöllisyys, jutun tutkinnanjohtaja Mats Axelsson kertoo lehdessä.

Ensimmäiset uhrin ruumiinosat löysi koiran ulkoiluttaja.

Koiran kanssa järven rannalla liikkunut henkilö ei ensin ymmärtänyt, mistä on kyse. Hän arveli, että maassa oli pala sahattua ihmisen luuta.

– Se oli niin pelottava löytö, että halusin hetken uskoa toisenlaiseen selitykseen itseäni rauhoittaakseni, mutta se oli mahdotonta.

Kuolemansyyn tutkinta on edelleen kesken.

Myöhemmin alueelta on löydetty lisää ruumiinosia, jotka on irrotettu terävällä esineelle.

Alue eristettiin ja viikon kuluttua etsinnät lopetettiin. Poliisi odottaa nyt löydösten teknisten tutkimusten tuloksia.

Uhrin tunnistaminen ruumiinosien perusteella on ollut vaikeaa, koska hänen vaatteitaan tai muita henkilökohtaisia ​​tavaroita ole löydetty.

Mats Axelsson kertoo Expressenille, että juttua tutkitaan murhana. Tutkijat yrittävät selvittää dna:n avulla, kuka rikoksen uhri on.

Tämä tarkoittaa sitä, että kadonneita ihmisiä kartoitetaan ympäri Ruotsia.

Poliisi ei virallisesti käytä sanaa paloittelumurha, vaan yrittää selvittää ensin uhrin henkilöllisyyden. Poliisi on myös pyytänyt vihjeitä ihmisiltä, ​​jotka ovat liikkuneet Pickesjönin alueella.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?