Salaperäistä Havannan syndroomaa tutkitaan myös Berliinissä – poliisi epäilee ”äänihyökkäyksiä”

Sadat yhdysvaltalaisdiplomaatit maailmanlaajuisesti ovat saaneet oireita.

Yhdysvaltain suurlähetystön yllä Berliinissä salamoi.

Saksan poliisi tutkii useita ns. Havannan syndroomaan liittyvää tapausta Yhdysvaltain suurlähetystössä Berliinissä.

Jopa sadat yhdysvaltalaisdiplomaatit ovat saaneet outoja oireita maailmanlaajuisesti.

Mystisen Havannan syndrooman oireisiin kuuluu korvien tinnitus, pahoinvointi ja raju päänsärky. Ensimmäinen tapaus raportoitiin vuonna 2016, kun Kuuban pääkaupungissa Havannassa Yhdysvaltojen suurlähetystön työntekijät valittivat ”läpitunkevien äänien” aiheuttamista oudoista oireista.

Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian viime vuonna julkaiseman raportin mukaan syndrooman oireet ovat yhteneväiset sen kanssa, että työntekijät olisivat joutuneet suunnatun mikroaaltoenergian kohteeksi

Lue lisää: Varapresidentti Kamala Harrisin lento viivästyi Vietnamissa raportoitujen ”Havannan syndrooman” tapausten vuoksi

Der Spiegel -lehden mukaan Berliinin poliisi on jo elokuusta lähtien tutkinut epäiltyjä ”äänihyökkäyksiä” Yhdysvaltain suurlähetystön henkilökuntaa vastaan.

Yhdysvaltain suurlähetystö ei kommentoi tutkintaa.

Lue lisää: Jo yli 200 CIA:n virkamiestä ja heidän perheen­jäsentään saanut mystisen "Havannan syndrooman" oireita – tutkimusten johtoon bin Ladenin jahdin johtaja

CIA:n johtaja William Burns kertoi heinäkuussa, että Havanna-syndroomasta kärsii noin 1000 CIA:n työntekijää tai heidän perheenjäsentään.

Burnsin mukaan on ”hyvin todennäköistä”, että oireet on aiheutettu tarkoituksellisesti ja niiden takana on Venäjän toiminta. Moskova on kiistänyt osallisuutensa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?