Pietari, Venäjä
Olipa kerran Romanovien tsaarisukuun kuuluva ruhtinas, joka palasi asumaan esi-isiensä kotimaahan ja järjesti heti kunnon keisarilliset loistohäät.
Ja niin he saivat toisensa Iisakin kirkossa elääkseen loppuelämänsä yhdessä onnellisina Venäjällä. Sen pituinen se.
Näin voisi kuulua lyhykäisyydessään tarina Espanjassa syntyneestä Georgi Mihailovitsh Romanovista, 40, joka vihittiin perjantaina avioon italialaissyntyisen diplomaatintyttären Rebecca Virginia Bettarinin, 39, kanssa Pietarissa.
Ortodoksiuskoon kääntynyt morsian ryhtyi samalla perinteiden mukaan käyttämään itsestään venäläistettyä nimeä Viktoria Romanovna Romanova.
Maanpaossa reilut sata vuotta eläneiden Romanovien hallitsijasuvun tämänhetkiseksi johtajaksi on julistautunut Maria Vladimirovna Romanova, jonka hääasu oli vaaleansinisävyinen luomus turkiskoristein.
Paitsi että se ei ole sen pituinen se. Tästä se vasta alkaa.
Emme vielä tiedä, kuka on käsikirjoittanut tämän uusmonarkistisen venäläissadun ja kuinka sen on määrä jatkua.
Se on kuitenkin selvää, että tällä tarinalla olisi voinut olla aivan toisenlainen alku – ja hyvin synkkä sekä nopea loppu.
Toistaiseksi on siis mahdollista päätellä ainoastaan se, että käsikirjoittajalla täytyy olla äärimmäisen hyvät suhteet sekä Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin että myös Venäjän ortodoksikirkkoon ja maan turvallisuuspalveluihin.
”Miksi Georgi Romanov ei ole Kremlin silmissä ulkomainen agentti tai potentiaalisesti vaarallista äärijärjestöä johtava vallantavoittelija?
Entä mikä olisi voinut olla vaihtoehtoinen tarinan alku ja loppu? No, vaikkapa näin:
Olipa kerran Espanjassa syntynyt ulkovaltojen vaikuttaja-agentti, joka ryhtyi organisoimaan Venäjän perustuslaillisen järjestyksen kumoamista riistääkseen vallan johtamalleen äärijärjestölle ja julistautuakseen itse Venäjän hallitsijaksi.
Kaiken lisäksi tämä ulkovaltojen agentti oli kutsunut Iisakin kirkkoon koolle suuren joukkokokouksen, jossa rikottiin räikeällä tavalla Venäjän koronaturvallisuussääntöjä laiminlyömällä sekä turvavälit että kasvomaskien käyttö.
Georgi Romanov paljasti morsiamensa kasvot hunnun alta.
Jos tarinaa olisi ryhdytty kertomaan Venäjällä tällä tavoin, Georgi Romanov istuisi nyt Aleksei Navalnyin kannattajien tapaan ensin koronakotiarestissa ja päätyisi sitten pikavauhdilla Navalnyin tapaan vankileirille vuosikausiksi.
Ihmetellä siis täytyy, miksi Georgi Romanov ei ole Kremlin silmissä ulkomainen agentti tai potentiaalisesti vaarallista äärijärjestöä johtava vallantavoittelija?
Kaiken järjen mukaan hänen pitäisi olla Venäjän nykyajattelun mukaan tätä kaikkea jo lähtökohtaisesti. Hänhän on vuonna 1917 vallasta syöstyn Venäjän vanhan hallitsijasuvun ainoaksi oikeutetuksi kruununperijäksi julistautunut, Espanjassa syntynyt, eurooppalaisissa kouluissa opiskellut ja jopa Euroopan unionin palveluksessa Brysselissä työskennellyt ja sieltä rahaa saanut vaikuttajahenkilö.
Kremlin rooli koko hääshow’n takana saa lisävahvistusta, kun tarkastelee takaa paljastuvia henkilöitä.
Yksi häiden järjestäjätahoista oli Putin-mielinen ortodoksioligarkki Konstantin Malofejev. Hän on ollut vuodesta 2014 alkaen Yhdysvaltain ja EU:n pakotelistalla, syytettynä Krimin valtauksen ja Venäjän sotatoimien tukemisesta Itä-Ukrainassa.
Malofejev on viime aikoina edistänyt aktiivisesti Romanovien paluuta Venäjälle myös omalla Tsargrad-televisiokanvallaan. Sosiaalisessa mediassa hän jakoi jopa kuvan hetkestä, jolloin hän piteli kruunua Georgi Romanovin pään päällä hääseremoniassa.
Hääjuhlien jatkot järjestettiin Pietarissa ensin etnografisessa museossa ja sitten Konstantinin palatsissa, jotka kutsutaan yhdeksi Putinin palatseista. Juhlatarjoiluista vastasi virallisen hääkutsun mukaan Concord catering, joka kuuluu puolestaan Putinin kokki -lisänimellä tunnetulle Jevgeni Prigozhinille.
Pitopalvelubisnes on vain yksi Prigozhinin liiketoimista. Hänet tunnetaan myös Pietarin disinformaatio- ja trollitehtaasta, jonka vuoksi hänet on asetettu Yhdysvaltain pakotelistalle maan presidentinvaaleihin sekaantumisen vuoksi, ja lisäksi hän on Yhdysvaltain pakotelistalla Krimin valtauksen sekä Venäjän Itä-Ukrainan sotatoimien vuoksi. EU:n pakotelistalla Prigozhin on puolestaan Wagner-palkkasotilasarmeijan rahoittamisen vuoksi ja toimistaan Libyassa.
Häävieraita Iisakin kirkossa.
Albanian kruununprinsessa Elia ja Portugalin vanhan kuningassuvun päämies, Braganzan herttua Duarte Pio olivat häävieraiden joukossa.
Georgi Romanovin häissä oli mukana myös lukuisia Euroopan eri kuningashuoneiden edustajia. Tajusivatkohan he ajatella, että samalla he tulivat nauttineeksi ainakin kahden EU:n pakotelistalla olevan Putinin valtakoneiston keskeisen tukijan vieraanvaraisuudesta?
Kunniavieraina näkyi lisäksi myös sellaisia henkilöitä kuten Putinin yhdeksi ”pääideologiksi” kutsuttu Aleksandr Dugin, Suomessakin takavuosina erittäin tunnetuksi tullut Putinin entinen lapsiasiamies, KGB-taustainen tv-tähti ja nykyinen ortodoksivaikuttaja Pavel Astahov sekä Putinin lehdistösihteerin Dmitri Peskovin somevaikuttajatytär Jelizaveta Peskova.
Kukaan heistä ei olisi takuulla mennyt juhliin, elleivät he olisi olleet varmoja siitä, että heitä ei myöhemmin epäillä esimerkiksi monarkistisen vallankaappausyrityksen valmistelusta Venäjällä.
(Dmitri Peskovin Jelizaveta-tytär jakoi Instagramissa videoita ja kuvia Romanovin häistä.)
Koska Kremlin hyväksyntä häille on tämän kaiken tietäen ilmiselvää, on kysyttävä mitä ihmettä Putin nyt tavoittelee?
Yksi mahdollinen selitys on, että Kreml ja ortodoksikirkko etsivät uudenlaista tapaa yhdistää kansaa. Kun tähän asti Venäjän oikeutusta ja ideaa on haettu Putinin aikana lähinnä toisen maailmasodan voitosta ja natsien kukistamisesta, kävisikö tsaarinajan perinteiden vaaliminen seuraavaksi johtavaksi ideaksi?
”Venäjä kaipaa itselleen kipeästi myös jotain pehmeää, kaunista ja kiiltävää – siis sellaista satuhäiden tapaista seurapiirihöttöä.
Läpeensä vilpillisten ja väärennettyjen duumanvaalien jälkeen Kreml saattaa haluta tarjota kansalle jotain uutta mietittävää.
Duumanvaalien jälkeen vainottujen listalle ovat joutumassa Navalnyin kannattajien lisäksi nyt jo kommunistitkin, joten jostain olisi kehiteltävä kansalle uutta sallittua puuhastelua. Venäjän tsaari-instituutioon kuuluva alistuminen monarkin ja Jumalan tahtoon olisi ehkä hyvä keino kitkeä pois kansan keskuudessa orastavaa protestointi- ja oppositiohenkeä?
Onkin mahdollista, että Kreml testaa häiden avulla, millaisen vastaanoton Venäjällä saa ajatus symbolisen monarkian palauttamisesta. Euroopan kuningashuoneethan ovat jo nyt pikemminkin pr-organisaatioita, joten voisiko Venäjälle kehittää presidentti-instituution oheen jonkin täysin ilman poliittista päätäntävaltaa sisällään pitävän edustuksellisen tsaarintehtävän?
Vääräleukojen mukaan Putin voisi kyllä hyväksyä tsaari-instituution palauttamisen elinikäisine ja periytyvine valta-asemineen, mutta hänen itsensä pitäisi ensin päästä uuden dynastian alkutsaarin asemaan. Vakavammin puhuttuna ei ole kuitenkaan mahdotonta, että tsaari-instituutiosta muistuttaminen saattaisi palvella loistavasti myös Putinin omia etuja siinä vaiheessa, kun hänen pitää perustella venäläisille valta-asemansa jatkamista vielä vuoden 2024 jälkeen.
Tsaarinvaltaan sisältyy perinteisten arvojen ja ortodoksisuuden lisäksi myös ajatus imperiumista ja sen laajentamisesta. Putin on tätä kaikkea toteuttanut jo kauan entisen Neuvostoliiton alueella, joten saisiko projekti lisää vauhtia, jos hän ottaisi liittolaisekseen nyt ihan aidon Romanovin suvun edustajan?
Venäjä kaipaa itselleen kipeästi myös jotain pehmeää, kaunista ja kiiltävää. Siis sellaista satuhäiden tapaista seurapiirihöttöä, jonka avulla ikuisten ikävien poliittisten uutisen Venäjä pääsisi positiiviseen julkisuuteen maailmalla.
Tällaisia söpöjä uutisia saattaakin olla luvassa pian lisää, sillä Viktoria ja Georgi Romanov ovat kertoneet jo julkisuuteen aikeistaan kasvattaa tulevat lapsensa Venäjällä.