Äiti Teres istui vesirajassa poikansa eloton ruumis sylissään ja yritti ymmärtää, mitä oli tapahtunut. Oli leppeä elokuun ilta 1998 ja äidin elämän pahin hetki.
Äidin sylissä oli 4-vuotias Kevin, pyöräilemistä rakastanut pikkupoika pienestä ruotsalaiskaupungista Arvikasta.
Kevinin kuolemasta tuli 20 vuoden helvetti viisi- ja seitsemänvuotiaille veljeksille, jotka leimattiin Ruotsin ensimmäisiksi lapsimurhaajiksi. Toinen heistä, Robin, oli Kevinin paras ystävä. Veljesten nimet poistettiin tutkinnasta vasta 27. maaliskuuta 2018.
Tietokirjailija Andreas Slättin kirja, Kevinin kuolema – Kuinka Ruotsin tunnetuin oikeusskandaali tuhosi yhden perheen elämän (Atena), kertoo kuinka viranomaiskoneisto mursi Robinin ja Christianin ja veljesten isän, äitipuolen ja äidin elämän. Se kertoo elämisestä synkän salaisuuden kanssa ja ihmeellisestä selviytymisestä, jossa lopulta molemmat pahoin satutetut perheet löysivät toisensa ja tapasivat.
Aluksi Kevinin kuolemaa pidettiin onnettomuutena. Kolme päivää kuoleman jälkeen poliisi tiedotti aloittavansa murhatutkinnan. Veljesten isä vei pojat itse poliisilaitokselle, kun Christian kertoi nähneensä, kuinka Kevin jutteli joidenkin isojen poikien kanssa kuolinpäivänään. Robin kertoi isälleen ja äitipuolelleen nähneensä, kuinka Kevin murhattiin iskemällä puukolla vatsaan. Isä halusi auttaa Kevinin kuoleman selvittämisessä. Hän ei tiennyt, että johdatti pojat turman suuhun.
Ensin Robinia kohdeltiin murhan silminnäkijänä, sitten perheen järkytykseksi veljeksistä tuli pääepäiltyjä.
Alkoi ennennäkemätön helvetti. Veljeksiä kuulusteltiin tuntikausia. Kysymykset olivat johdattelevia. Veljekset kertoivat erilaisia versioita tapahtumista, jotka eivät täsmänneet tosiasioiden kanssa. Poliisi päätyi siihen, että Kevin oli kuollut tukehtumalla. Kuolema oli poliisin mukaan aiheutettu kepillä kaulaan painamalla.
Kevinin ruumiin löytöpaikka vuonna 1998.
Poliisi unohti tyystin perheen alibin. Perhe oli ollut yhdessä ystäväperheen kanssa kalassa. Matkalta oli todisteena ostokuitti bensasta. Sitä ennen veljekset olivat leikkineet perheen lapsen kanssa.
Christian huusi kuulusteluissa välillä äitiään ja pyysi päästä pois. Viimeistä kuulustelua ei videoitu. Se oli kuulustelu, jonka poliisi väitti sisältävän ”tunnustuksen”.
Poliisin teorian mukaan veljekset leikkivät Kevinin kanssa. Kolmikolle tuli riitaa, joka päätyi poliisin teorian mukaan siihen, että lopulta Kevinin kaulaa painettiin kepillä.
Koska epäillyt veljekset olivat alaikäisiä, heitä ei koskaan saatettu oikeuden eteen. Poliisitutkinnan jälkeen heidän helvettinsä jatkui sosiaaliviranomaisten huostassa.
”Kun sosiaaliviranomaiset ottivat Christianin ja Robinin huomaansa, he tekivät sen olettaen olevansa tekemisissä kahden hyvin nuoren lapsenmurhaajan kanssa. He olivat Ruotsin ensimmäiset lapset, jotka olivat murhanneet toisen lapsen”, Slätt kirjoittaa.
Vaikka esitutkinta oli päättynyt, vanhempia ohjeistettiin yhä puhumaan Kevinin kuolemasta poikien kanssa ja raportoimaan siitä poliisille.
Poikien biologinen äiti Annika kirjasi päiväkirjaansa: ”Selitämme Christianille, että hän ja Robin olivat rannassa. Muistutamme muun muassa yksityiskohdista, joita he ovat kertoneet poliisille, mutta Christian kieltää kaiken ja sanoo keksineensä kaiken, eikä mikään siitä ole totta…”
”Kun sosiaaliviranomaiset ottivat Christianin ja Robinin huomaansa, he tekivät sen olettaen olevansa tekemisissä kahden hyvin nuoren lapsenmurhaajan kanssa. He olivat Ruotsin ensimmäiset lapset, jotka olivat murhanneet toisen lapsen.
Vanhemmille ei annettu kuulustelupöytäkirjoja. Veljeksiä pidettiin lasten- ja nuorten psykiatrisella klinikalla lukkojen takana ja heille tehtiin erilaisia testejä. Sieltä pojat, isä ja äitipuoli siirtyivät perhekuntoutuskeskukseen, jonka he kokivat olevan kuin vankila.
Vajaa vuosi Kevinin kuoleman jälkeen seutua kohtasi toinen tragedia, kun 3-vuotias poika raiskattiin parin sadan metrin päässä Kevinin löytöpaikasta. 13-vuotias poika tunnusti raiskauksen. Kirjassa ihmetellään, miksi poliisi ei koskaan ottanut tätä 13-vuotiasta poikaa tarkempaan tarkasteluun. Sama 13-vuotias poika johdatti poliisin Kevinin sukan ja sandaalien luokse.
Veljekset uhattiin jopa sijoittaa sijaisperheeseen. Lopulta he saivat asua vanhempiensa luona, Christian äitinsä ja Robin isänsä ja äitipuolensa kanssa vain sen vuoksi, ettei norjalaisperhe halunnutkaan Christiania, kun kuuli, mikä hänen taustansa oli.
Pojilta kiellettiin pääsy Arvikaan, kunnes he täyttäisivät 18 vuotta. Veljekset ja heidän perheensä elivät toisella paikkakunnalla koko ajan peläten, että heidän salaisuutensa paljastuisi. Se kävi psyykkisesti erittäin raskaaksi heille kaikille.
13-vuotiaana Robin kieltäytyi kantamasta lapsenmurhaajan leimaa ja alkoi tutkia ja kerätä tapauksesta muistiinpanoja.
23-vuotiaana Christian alkoi kyseenalaistaa tutkintaa. Vasta tv-dokumentti The Kevin Case (Fallet Kevin, 2017) puhdisti veljesten maineen. Dokumentti osoitti poliisin työssä ja poliisin käyttämissä lastenpsykologin lausunnoissa vakavia puutteita. Dokumentti aiheutti valtavan kohun Ruotsissa.
Annika kirjoitti päiväkirjaansa nähtyään dokumentin:
”Mä katsoin, kun Christian makasi melkein apaattisena sikiöasennossa laiturilla rekonstruktion aikana ja lopulta vastasi kuulustelijalle: ”Ei voi tietää mitään, jos ei ole nähnyt mitään.” Aivan valtava tuska raastoi sielua.”
Veljesten äiti kertoo kirjassa myös valtavasta tuskasta ja ”viranomaisten käsittämättömästä petoksesta”. Hän toivoi, että olisi tiennyt, millaista ”kidutusta” pojat joutuivat kokemaan.
”Tuntui, että äitinä ja ihmisenä mut oli häpäisty. Mulla ei ollut mitään arvoa. Petos. Jos mä vain olisin tiennyt. Kauheasti sisäistettävää ja pohdittavaa, sitä riittää ikuisiksi ajoiksi. Mä joudun elämään tämän kanssa lopun ikääni”, poikien äiti kuvaa kirjassa.
Robin ja Christian puhuivat tapauksesta SVT:n dokumentissa vuonna 2017.
Veljeksistä tuntui kuin heidän lapsuutensa olisi varastettu ja tallottu. Heistä tuntui, että heidät oli petetty eivätkä he voisi koskaan enää luottaa kehenkään. Samalla he olivat vuorenvarmoja siitä, että olivat syyttömiä.
Vihdoin 2018 veljekset poistettiin epäiltyjen joukosta. Syyttäjän mukaan oli syytä jopa epäillä sitäkin, liittyikö tapaukseen minkäänlaista rikosta.
Kevinin äiti Teres kantaa yhä arpea, joka ei katoa. Häntä on kirjan mukaan satuttanut pahat puheet siitä, ettei hän ollut tarpeeksi läsnä Kevinin lapsuudessa. Äiti kantaa niiden sanojen arpea yhä.
”Mä sain 25 000 kruunua sosiaaliviranomaisilta Kevinin hautajaiskuluihin. Siinä kaikki”, Kevinin äiti sanoo kirjassa.
Kirja kertoo myös, mitä Christianille ja Robinille kuuluu nykyään. Molemmista on tullut isiä. Heillä on vakituiset työpaikat. Christianilla on yhä vaikeuksia nukkua ja hän näkee yhä painajaisia kokemastaan.
Lähde: Andreas Slätt: Kevinin kuolema– Kuinka Ruotsin tunnetuin oikeusskandaali tuhosi yhden perheen elämän (Atena). Sekä Kevinin että veljesten perheet ovat olleet mukana kirjan tekemisessä.