Moskovan sähköäänet viipyvät yhä – Golos vaatii jo nettiäänien hylkäämistä, epäilyjä laajasta ”uudelleenäänestämisestä” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Moskovan sähköäänet viipyvät yhä – Golos vaatii jo nettiäänien hylkäämistä, epäilyjä laajasta ”uudelleen­äänestämisestä”

Venäjän duumanvaalien näyttävin skandaali on kehittymässä Moskovan nettiäänien ympärille. Navalnyin kannattajat ja riippumattomat tarkkailijat epäilevät laajaa vilppiä.

On olemassa epäilyjä, että Moskovassa annettujen sähköäänten jakauma eroaa suuresti paperiäänten jakaumasta, mikä viittaa puolestaan vilppiin.

20.9. 9:00

Pietari, Venäjä

Venäjän keskusvaalilautakunta ei ole vielä maanantaiaamuun mennessä julkistanut Moskovan nettiäänestyksen tuloksia, vaikka viimeisetkin vaalihuoneistot menivät Kaliningradissa kiinni kello 21.00 Suomen aikaa sunnuntaina.

Vaalitarkkailujärjestö Golos vaatii nyt jo Moskovan sähköäänten hylkäämistä, kertoo Radio Svoboda.

Golosin johtajiin kuuluva Roman Udot kertoi saaneensa tietoja, joiden mukaan Moskovassa olisi annettu netin kautta noin 78 000 ääntä enemmän kuin oli alkujaan nettiäänestäjiksi rekisteröityneitä henkilöitä.

Udot kutsui Venäjän duumanvaaleja kaikkineen ”häpeälliseksi” ja ”yhdeksi kaikkien aikojen likaisimmaksi” äänestysprosessiksi. Hänen mukaansa ainakin Moskovan osalta nettiäänet pitäisi hylätä kokonaan.

Lue lisää: Kommentti: Putin laittoi Applen ja Googlen polvilleen – Venäjän vaaleista tuli suuri sensuuri­laboratorio

Etukäteen kerrottiin, että Moskovassa noin kaksi miljoonaa ihmistä oli ilmoittautunut nettiäänestäjiksi valtiollisella Gosuslugi-sivustolla. Määrä on suhteessa niin iso, että nettiäänten tuloksilla voi olla merkitystä laajasti vaalitulokseen.

Radioasema Eho Moskvyn päätoimittaja Aleksei Venediktov johtaa Moskovan vaalitarkkailua, ja ennen vaaleja hän kehui voimakkaasti sähköisen äänestämisen etuja.

Myöhään sunnuntaina Venediktov julkaisi radio Svobodan mukaan twiitin, jossa hän kertoi nettiäänten tulosten viipyvän siksi, että tuhannet moskovalaiset olivat päättäneet viime hetkillä ”uudelleenäänestää”. Tämän vuoksi äänet joudutaan Venediktovin mukaan tarkistamaan ennen tulosten julkaisua.

Radio Svobodan mukaan Venediktovin twiitti katosi kuitenkin jostain syystä myöhemmin. Venäjän keskusvaalilautakunta puolestaan ilmoitti, että Eho Moskvyn tiedot ovat ”ankka”. Venediktov kertoi kuitenkin uudelleenäänestäneistä myös Kommersantin haastattelussa.

Venäjän keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Ella Pamfilova ei ole antanut selkeää selitystä sille, miksi Moskovan sähköäänten tuloksia ei saatu julki heti sunnuntai-iltana.

Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin kannattajat ovat ihmetelleet koko illan ja yön ajan toistuvasti Twitterissä, miksi Moskovan sähköääniä ei julkaista. Leonid Volkovin mukaan on olemassa epäilyjä siitä, että nettiäänten jakautuminen eroaisi huomattavasti tavallisista Moskovassa annetuista paperiäänistä Yhtenäisen Venäjän hyväksi.

Navalnyin älykäs äänestäminen suositteli Moskovassa äänestämään useita Venäjän kommunistipuolueen ehdokkaita Yhtenäisen Venäjän sijaan.

Yhden ”kaksinkamppailun” tähdet ovat esimerkiksi Venäjän valtiollisen television johtaviin propagandisteihin kuuluva Jevgeni Popov (Yhtenäinen Venäjä) ja Navalnyin tiimin suosittelema matemaatikko Mihail Lobanov (KPRF). Kun paperiäänet on laskettu, Lobanov johtaa reilusti. Navalnyin tiimin onkin epäillyt, että Lobanovin voitto yritetään varastaa sähköäänten avulla.

(Moscow Timesin toimittaja twiittaa alla Lobanovista ja sähköisistä äänistä.)

Venäjän television suorassa lähetyksessä sunnuntai-iltana hehkutettiin aluksi, kuinka sähköäänet saadaan julki välittömästi.

Moskovan kaupunginjohtaja Sergei Sobjanin puolestaan kehui nettiäänestystä, joka on hänen mukaansa osoittautunut jo nyt ”rehelliseksi ja tehokkaaksi” tavaksi äänestää.

Pian sunnuntai-iltana alkoi kuitenkin ihmetys, kun nettiääniä ei julkaistukaan välittömästi. Illan edetessä sähköiset äänet saatiin lopulta julki muilta nettiäänestyksen koealueilta, mutta Moskovan ääniä ei yhä edelleenkään julkaistu. Ihmetystä on herättänyt myös se, miksi viipymiselle ei ole annettu mitään selkeää selitystä.

Ennen vaaleja Venäjän viranomaiset julistivat vaalitarkkailujärjestö Golosin ”ulkomaalaiseksi agentiksi”. Juuri Golos oli järjestö, joka auttoi havaitsemaan ja selvittämään laajan vilppiskandaalin vuoden 2011 duumanvaaleissa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?