Itävallan koronalingon seuraus: 6 000 ihmistä 45 maasta sai tartunnan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Itävallan koronalingon seuraus: 6 000 ihmistä 45 maasta sai tartunnan

Saksalaislehti Der Spiegel kertoo, että 6 000 ihmistä 45 eri maasta sai koronaviruksen Itävallan Ischglissä ja muissa Tirolin lomakohteissa viime vuonna.

Ischgl kuvattuna 29.10.2020.

17.9. 8:06

Satojen pohjoismaalaisten uskotaan saaneen koronavirustartunnan yhdestä pienestä mutta turisteja vilisevästä kylästä Itävallan Alpeilta vuonna 2020 koronapandemian alkuvaiheessa. Ischglin laskettelukeskuksessa tartunnan saaneiden joukossa oli tiettävästi myös 17 Oulun yliopiston opiskelijaa.

Saksalaislehti Der Spiegel kertoo, että 6 000 ihmistä 45 eri maasta sai koronaviruksen Itävallan Ischglissä ja muissa Tirolin lomakohteissa viime vuonna.

Nyt maassa kysytään, kenen oli vastuu tapahtumista.

Yksi kuolleen lomalaisen leski vaatii oikeudessa siviilikanteella yli 100 000 euron korvausta Itävallan tasavallalta. Ensimmäiset kuulemiset alkavat oikeudessa Wienissä perjantaina.

Kyseessä on ensimmäinen viidestätoista samasta syystä alkavista siviiliprosesseista. Kanteissa riita-asian kantajat katsovat viranomaisten tehneen vakavia virheitä pandemian hoidossa. Kanteiden mukaan Ischglistä ja sitä ympäröivästä alueesta tuli eräänlainen viruslinko heti maaliskuun alussa 2020. Itävallan viranomaiset kiistävät väitteet.

Itävallan kansanpuoluetta (ÖVP) edustava Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz kutsutaan lehden mukaan oikeuteen kuultavaksi.

Itävallassa vahvistettiin helmikuussa 2020 ensimmäiset covid-19-tartunnat, joiden uskotaan saanen alkunsa Italiasta tulleilta matkailijoilta.

Maaliskuussa sadat ihmiset saivat koronavirustartunnan Alpeilla Ischglin kylässä, mistä tauti kulkeutui ympäri Eurooppaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?