Huippu­asianajajan epäillään hankkineen palkka­murhaajan itsensä perään

Etelä-Carolinassa kesäkuussa alkaneessa erikoisessa rikosvyyhdissä yhteen nivoutuvat ainakin kaksi kuolemaa, veneturma ja vakuutuspetoksen yrittäminen.

Vaikutusvaltaisen suvun vesa Alex Murdaugh on erikoisen murhamysteerin keskiössä.

Yhdysvaltojen Etelä-Carolinassa asuvan vaikutusvaltaisen asianajajan Alex Murdaugh’n vaimo ja poika ammuttiin kesäkuussa. Syyskuun alussa Murdaugh’ta ammuttiin päähän, mutta mies selvisi.

Mies sanoi, että ohikulkija ampui häntä. Poliisi sanoo kuitenkin nyt, että mies palkkasi entisen asiakkaansa ampumaan hänet.

Poliisi on pidättänyt 61-vuotiaan miehen epäiltynä muun muassa avustetusta itsemurhasta, pahoinpitelystä ja vakuutuspetoksesta, CNN uutisoi. Murdaugh’sta on annettu pidätysmääräys ja miestä epäillään salaliitosta vakuutuspetoksen tekemiseksi.

Poliisin mukaan Murdaugh’n tarkoituksena oli, että hänen elossa oleva poikansa olisi saanut henkivakuutuksen kautta 10 miljoonaa dollaria (noin 8,5 miljoonaa euroa).

Murdaugh’ta edustavan asianajajan Dick Harpootlianin mukaan mies on sanonut, että opioidiriippuvuus ajoi hänet varastamaan rahoja lakifirmaltaan. Harpootlian kertoi Todayn haastattelussa, että läheisten kuolemasta johtunut masennus ja opioidiriippuvuus ajoivat Murdaugh’n myös suunnittelemaan juonen, jossa hänet tapettaisiin ja hänen poikansa saisi vakuutusrahat.

Murdaugh’n ampuminen tapahtui vain päivä sen jälkeen, kun hän oli irtisanoutunut lakifirmastaan. Hänen väitetään varastaneen miljoonia dollareita ja käyttäneen ne opioideihin. Harpootlian kuitenkin kiisti, että Murdaugh’lla olisi tekemistä poikansa ja vaimonsa murhien kanssa.

Tuorein paljastus on vain yksi erikoinen yksityiskohta lisää monimutkaisessa vyyhdissä.

Jo aiemmin on kerrottu, että Murdaugh’n 22-vuotias poika Paul, joka ammuttiin kesäkuussa, oli syytettynä ruorijuopumuksesta, ruumiinvamman tuottamisesta ja kuolemantuottamuksesta liittyen vuonna 2019 tapahtuneeseen veneonnettomuuteen. Turmassa kuoli pojan ystävä. Nuorten käyttämän veneen omisti Alex Murdaugh.

Lisäksi Murdaugh’n tapauksen myötä on avattu tutkinta 19-vuotiaan Stephen Smithin kuolemasta. Smith löytyi kuolleena noin 16 kilometrin päässä Murdaugh’n perheen kotitalosta tien varresta.

New York Times uutisoi keskiviikkona, että myös poliisi on avannut erillisen tutkinnan Murdaugh’n kodinhoitajan vuona 2018 tapahtuneesta kuolemasta. Gloria Satterfieldin, 57, kuolema oli oikeuden asiakirjoissa todettu johtuneen jonkinlaisesta ”kompastumisesta ja kaatumisesta” Murdaugh’n kiinteistöllä. Paikallisen kuolinsyytutkijan mukaan Satterfieldin kuolemasta ei koskaan raportoitu hänelle eikä ruumiinavausta tehty.

Murdaugh’n perhe on kuuluisa Etelä-Carolinassa, sillä Murdaugh’n perheen jäsen toimi useiden piirikuntien syyttäjänvirastoista vastaavana piirisyyttäjänä viiden sukupolven ajan. Ensimmäinen Murdaugh valittiin piirisyyttäjän virkaan vuonna 1910 ja viimeinen lopetti tehtävässä vuonna 2006, New York Times kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?