Israelissa on saatu kiinni kaksi vankilasta tunnelin kautta paenneista palestiinalaisvangeista - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Israelissa on saatu kiinni kaksi vankilasta tunnelin kautta paenneista palestiinalaisvangeista

Mediatietojen mukaan vangit olisivat käyttäneet lusikoita tunnelin kaivamiseen. Kuuden vangin paosta kerrottiin maanantaina.

Kuuden paenneen palestiinalaisvangin etsintäkuulutus Länsirannan Betlehemin kaupungissa.

11.9. 3:31

Israelissa on saatu kiinni kaksi kuudesta korkean turvaluokituksen vankilasta paenneesta palestiinalaisvangista, kertoo poliisi. Paenneiden etsinnät alkoivat maanantaina.

Kiinni saadut nelikymppiset vangit kuuluvat Islamilainen Jihad -nimiseen äärijärjestöön, joka on muun muassa Euroopan unionissa luokiteltu terroristijärjestöksi. Paikallismedioiden mukaan toinen kiinni saaduista oli toiminut pakosuunnitelman aivoina.

Poliisin tiedotteen mukaan vankeja jahdattiin helikopterilla sen jälkeen, kun heidän sijaintinsa oli tullut poliisin tietoon.

– He eivät vastustelleet, kun heidät pidätettiin Nasaretin eteläpuolella, tiedotteessa sanottiin.

Israelilaismedian mukaan paikalliset olivat kertoneet poliisille nähneensä kahden miehen etsineen ruokaa roskapöntöistä.

Vankien paon on kerrottu johtaneen vankilalaitoksen kriisiin. Vangit olivat kaivaneet sellin lavuaarin alta tunnelin, jota kautta he pakenivat vankilasta.

Brittilehti Guardian kirjoittaa, että mediatietojen mukaan vangit olivat kaivaneet tunnelia useita kuukausia käyttäen lusikoita. Vangit pakenivat Pohjois-Israelissa sijaitsevasta Gilboan vankilasta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?