Tältä näyttää laihtunut Kim Jong-un - kuvat Pohjois-Koreasta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tältä näyttää silmin­nähden hoikistunut Kim Jong-un

Maailmalle on levinnyt kuvia maailman eristäytyneimmän valtion itsenäisyyspäiväjuhlallisuuksista.

Pohjois-Korean johtajat esiintyivät siviilipuvuissa.

9.9. 8:41

Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjongjangissa järjestettiin maan itsenäisyyspäivän kunniaksi paraati, jossa nähtiin maan johtaja. Kuvien perusteella Kim Jong-un vaikuttaa olevan hyvissä voimissa.

Kim esiintyi tavallisessa siviilipuvussa, hän hymyili ja näytti silminnähden hoikistuneelta.

Maan 73. itsenäisyyspäivän kunniaksi järjestetty paraati pidettiin keskellä yötä.

Paraatissa otetuissa kuvissa näkyy, miten sotilaat marssivat kurinalaisissa riveissä. Paraatissa nähtiin myös oransseja suojapukuja käyttäneitä henkilöitä.

Aiemmissa paraateissa Pohjois-Korea on esitellyt asearsenaaliaan, mutta näissä kuvissa ei näy ohjuksia eikä raskasta aseistusta. Ohjuksista ei mainittu raporteissa.

Maan johtaja Kim ei pitänyt tällä kertaa puhetta toisin kuin vuosi sitten, jolloin hän puheessaan toi esille Pohjois-Korean sotilasmahtia.

Lähde: Reuters

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?