Uusi-Seelanti hellittää rajoituksia huomattavasti – paitsi Aucklandissa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Uusi-Seelanti hellittää rajoituksia huomattavasti – paitsi Aucklandissa

Aucklandiin jää tiukkoja rajoitustoimia vähintään viikoksi.

Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern.

6.9. 19:05

Uusi-Seelanti aikoo lakkauttaa monet tiukimmista koronavirusrajoituksistaan tällä viikolla, kertoi maan pääministeri Jacinda Ardern maanantaina. Ainoastaan Aucklandiin jää voimaan tiukkoja rajoitustoimia vielä vähintään viikon ajaksi.

Koulut aukeavat torstaina uudelleen ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon, ja jo aiemmin poistetaan määräys pysytellä kotona.

Ardern huomautti, että tartuntatapausten määrän rajoittamisessa on tapahtunut myönteistä kehitystä. Herkästi tarttuvan deltamuunnoksen leviäminen tarkoittaa hänen mukaansa kuitenkin sitä, ettei Aucklandin rajoituksia voida vielä hellittää.

Maassa on käytössä neliportainen rajoitusjärjestelmä. Aucklandia lukuun ottamatta maa on nyt siirtymässä tasolle kaksi, eli täysin vapaata elämä ei edelleenkään ole. Esimerkiksi sisätiloissa saa kokoontua korkeintaan 50 ihmistä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?