Venäjältä kadonnut Aleksei Navalnyin avustaja löytyi Tallinnasta – IS tapasi salaperäisen Sobolin: ”Säilyköön Putinilla vielä jännitys…” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Venäjältä kadonnut Aleksei Navalnyin avustaja löytyi Tallinnasta – IS tapasi sala­peräisen Sobolin: ”Säilyköön Putinilla vielä jännitys…”

Ljubov Sobol uskoo, että hän ehti lähteä Venäjältä viime hetkellä ennen uusia syytteitä ja vuosien vankeustuomioita. Sobolin ”koronarikostoveriksi” väitetty Kira Jarmysh pakeni puolestaan kertoman mukaan Helsinkiin, mutta siitä Sobol vaikenee täysin.

Ljubov Sobol osallistui Lennart Meri -konferenssiin Tallinnassa viikonloppuna.

5.9. 20:45

Tallinna, Viro

Elokuun alussa Venäjän media kertoi, että oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin juristi Ljubov Sobol pakeni maasta juuri ennen kuin hänen 1,5 vuodeksi määrätty kotiarestituomionsa ”koronavirussääntöjen rikkomisesta” ehti astua voimaan.

Sobolin kerrottiin lentäneen Istanbuliin Turkkiin, josta hänen arveltiin jatkavan matkaansa johonkin kolmanteen maahan.

Sobolin olinpaikka on ollut siitä lähtien arvoitus suurelle yleisölle, mutta viikonloppuna hän ilmestyi yhtäkkiä Tallinnaan Lennart Meri -konferenssiin. IS tapasi Sobolin turvallisuuskonferenssin yhteydessä sunnuntaina.

– Vaihdoin vaarallisen työskentelypaikan vähemmän vaaralliseen. Mutta en pidä itseäni poliittisena emigranttina, Sobol sanoi.

Turvallisuussyistä en kerro liikkeistäni ja aikeistani nyt mitään.

Tulevaisuudensuunnitelmistaan Sobol on korostetun vaitonainen. Rivien välistä voi kuitenkin päätellä, että hänellä ei ole aikeita palata Venäjälle ainakaan lähiaikoina.

– Turvallisuussyistä en kerro liikkeistäni ja aikeistani nyt mitään. Säilyköön Putinilla vielä jännitys sen suhteen, hän naurahti.

Ljubov Sobol (oik.) tapasi Tallinnassa useita eurooppalaisia poliitikkoja, tutkijoita ja toimittajia. Kuvassa hän puhuu liettualaisen suurlähettilään Linas Linkevičiusin (vas.) kanssa.

Sobol tunnetaan yhtenä Navalnyin läheisimmistä työtovereista Korruptionvastaisessa säätiössä, jonka toiminnan Venäjä kielsi pikavauhdilla keväällä ”ääritoimintalakien” perusteella.

Navalnyin tiimiin kuuluu myös tiedottaja Kira Jarmysh, josta Venäjän media kertoi puolestaan pakouutisia viime maanantaina.

Jarmyshin ilmoitettiin lentäneen Helsinkiin, mutta hänen tämänhetkinen olinpaikkansa ei ole julkisesti tiedossa. Asiaan ei tule varmistusta myöskään Sobolilta kysymällä.

– En voi kommentoida Jarmyshin asioita, sillä se ei olisi eettisesti oikein, Sobol sanoi.

Lue lisää: Interfax: Navalnyin tiedottaja pakeni Venäjältä Helsinkiin

Kun Venäjällä uutisoitiin Jarmyshin pakolennosta Helsinkiin, Kremlin-mielinen Ren-televisio julkaisi videon, jonka kerrottiin esittävän Jarmyshia menemässä kohti lentokentän lähtöselvitystä.

Videolla näkyvä henkilö oli pukeutunut niin tunnistamattomaksi, että sen kuvaajalla on täytynyt olla ennakkoon tarkka tieto kohteensa liikkeistä.

Sobol sanoo, että hän ei ole katsonut Ren-television videota, mutta videon syntytavasta hänellä on selvä käsitys.

– Venäjän televisiokanavat tekevät tunnetusti yhteistyötä turvallisuusviranomaisten kanssa. Videon olemassaolo ei ihmetytä sen vuoksi minua lainkaan.

Venäjän media uutisoi maanantaina, että Kira Jarmysh poistui Venäjältä Helsinkiin.

Sobolin mukaan presidentti Vladimir Putinin poliittisten vastustajien toiminta on tehty tällä hetkellä liki mahdottomaksi Venäjällä.

– Käytännössä opposition edustajilla on kaksi vaihtoehtoa. Joko he menevät vankilaan niin pitkäksi aikaa kuin Putin on vallassa tai he eivät voi jäädä Venäjälle ja olla mukana politiikassa.

Vaalien jälkeen Venäjällä koittavat perinteisesti aina vain pahemmat olot, sillä silloin vallanpitäjät lopettavat kaiken häpeilyn.

Sekä Sobol että Jarmysh olivat saaneet vastikään tuomion niin sanotussa koronavirusjutussa. Molemmat oli tuomittu 1,5 vuoden mittaiseen räätälöityyn kotiarestiin sen vuoksi, että heidän syytettiin houkutelleen ihmisiä rikkomaan koronaviruskaranteenin sääntöjä Navalnyin tueksi järjestettyjen luvattomien mielenosoitusten yhteydessä keväällä.

Sobolin ja Jarmyshin poistuminen maasta oli teknisesti mahdollista juuri nyt, sillä kumpikin oli valittanut tuomiostaan eikä tuomioilla ollut siten vielä lainvoimaa. Tosiasiassa kummankaan poistuminen ei voinut tapahtua salaa Venäjän viranomaisilta, joten selvästikään heitä ei haluttu estää lähtemästä maasta.

Herääkin siis kysymys, onko Kreml ottanut nyt käyttöön uuden taktiikan, johon kuuluu opposition edustajien päästäminen tai yllyttäminen vapaaehtoiseen maanpakoon.

– Kremlin pään sisälle on vaikea mennä, mutta se on selvää, että vielä ennen syyskuun parlamenttivaaleja minua ei haluttu laittaa vankilaan. Tavoitteena oli pitää minua siihen asti vain eri tavoin kontrollissa, jotta en olisi voinut tehdä työtä Navalnyin älykkään äänestämisen konseptin hyväksi, Sobol sanoi.

Kira Jarmysh ja Leonid Volkov (oik.) kuuluvat Aleksei Navalnyin lähimpiin avustajiin. Volkov on tällä hetkellä maanpaossa Liettuassa.

Ljubov Sobol on tehnyt Aleksei Navalnyin kanssa yhteistyötä jo reilut kymmenen vuotta. Kuva on helmikuulta 2020, ennen kuin Navalnyi yritettiin surmata hermomyrkyllä saman vuoden elokuussa.

Sobolilla oli Venäjältä poistuessaan jo kaksi tuomiota, jotka molemmat olivat kuitenkin varsin mietoja maan yleisessä mittakaavassa.

Väitetyistä koronarikkeistä johtuen Sobolin olisi pitänyt pysytellä 1,5 vuoden ajan Moskovan ja Moskovan alueen sisällä, viettää yöt kello 22–06:n välillä kodissaan, olla osallistumatta yleisötapahtumiin ja käydä ilmoittautumassa säännöllisesti viranomaisille.

Navalnyin myrkytykseen kytketyn FSB:n työntekijän kotiovella käynnistä ja väitetystä kotirauhan rikkomisesta Sobolille oli määrätty puolestaan vuoden mittainen yhdyskuntapalvelu ehdollisena sekä 10 prosentin suuruinen kuukausittainen pidätys palkasta.

Asianajajani varoittivat, että minua uhkaa vankeus, joka saattaisi kestää Putinin vallassaolon loppuun saakka.

Sobolin mukaan häntä vastaan oli kuitenkin viritteillä uusia syytteitä. Sama olisi uhannut oletettavasti myös Jarmyshiä.

– Minut on mainittu jo kolmessa muussa rikostutkinnassa, jotka koskevat petoksia, ääritoimintaa ja kunnianloukkausta. En ole vielä virallisesti syytettynä niistä jutuista, mutta tilanne olisi todennäköisesti muuttunut syyskuun 19. päivän eli duuman vaalien jälkeen, Sobol sanoi.

Sobolin mukaan on turha ajatella, että Kremlin harjoittama opposition painostus hellittäisi vaalien jälkeen. Tosiasiassa juuri nyt oli hänen mukaansa hetken aikaa hieman väljempää, sillä duuman vaalien alla Kremlillä on tarvetta ”esittää jonkinlaista hybrididemokratiaa”.

– Vaalien jälkeen Venäjällä koittavat perinteisesti aina vain pahemmat olot, sillä silloin vallanpitäjät lopettavat kaiken häpeilyn. Asianajajani varoittivat, että minua uhkaa vankeus, joka saattaisi kestää Putinin vallassaolon loppuun saakka.

Venäjällä järjestetään valtakunnalliset parlamenttivaalit 17.–19. syyskuuta. Äänestysaikaa on pidennetty virallisesti koronaviruksen vuoksi kolmipäiväiseksi, mutta painavammaksi syyksi arvellaan vaalivilpin mahdollistamista.

Sobolin mukaan kyseessä eivät ole vaalit sanan aidossa merkityksessä, mutta näytösmäinen prosessi on Kremlin kannalta tärkeä, sillä Yhtenäisen Venäjän murskavoitto on varmistettava.

Navalnyin tiimi markkinoi puolestaan niin kutsuttua ”älykästä äänestämistä”. Kyseessä on protesti, jossa ääniä yritetään keskittää eri vaalipiireissä niille ehdokkaille, jotka eivät missään nimessä edusta Yhtenäistä Venäjää.

Navalnyin kannattajia ei ole päästetty lainkaan ehdolle näissä vaaleissa. Vankileirillä istuvaa Navalnyitä vastaan valmistellaan puolestaan parhaillaan yhä uusia syytteitä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?