Äänekkäästi rokotuksia epäilleet radioäänet kuolevat nyt koronaan – kolme tapausta kuukaudessa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Äänekkäästi rokotuksia epäilleet radioäänet kuolevat nyt koronaan – kolme tapausta kuukaudessa

Ainakin kaksi kuolleista radioäänistä muutti sairaalassa mielensä rokotusten suhteen.

Rokotusmandaattien vastustajat osoittivat mieltään Pennsylvaniassa sunnuntaina.

2.9.2021 2:46

New York

Floridalainen radiojuontaja Marc Bernier lähetti viimeisen viestinsä Twitterissä 30. heinäkuuta. Siinä hän vertasi Yhdysvaltain hallitusta natseihin. Viesti oli vastaus demokraattisen puolueen kuvernööriehdokkaan kehotukseen ottaa koronavirusrokotus.

Pian tämän jälkeen Bernier, 65, sai koronavirustartunnan. Hän joutui sairaalaan 7. elokuuta ja kuoli viime lauantaina.

Itseään ”herra rokotusvastaiseksi” kutsunut Bernier on ainakin kolmas konservatiivinen radiojuontaja, joka kuoli elokuussa Yhdysvalloissa koronavirukseen. Kaikki heistä olivat esittäneet julkisesti epäilyksiä koronarokotuksia kohtaan.

Yhdysvaltalaisissa paikallisradioissa on valtavasti poliittisia puheohjelmia, joilla on konservatiivinen kuulijakunta. Suosituimmat juontajat solvaavat jatkuvalla syötöllä ”poliittista eliittiä”, valtamediaa ja demokraattista puoluetta.

Yksi heistä oli Dick Farrel, joka työskenteli eteläfloridalaisilla radiokanavilla vuosikymmenten ajan. Hän esiintyi viime vuosina myös äärikonservatiivisella Newsmax-televisiokanavalla.

Farrel, 65, pilkkasi Facebook-sivullaan ahkerasti koronaviruksesta varoittavia terveysviranomaisia.

– Miksi ottaa rokote, jota mainostavat ihmiset, jotka valehtelivat kaiken aikaa maskeista, viruksen alkuperästä ja kuolleiden määrästä? hän kirjoitti 3. heinäkuuta.

Pian tämän jälkeen Farrelilla diagnosoitiin koronavirustartunta. Hänet lähetettiin toipumaan kotiinsa, mutta kymmenen päivää myöhemmin Farrel pystyi hädin tuskin puhumaan ja joutui teho-osastolle. Farrel kuoli 4. elokuuta.

Farrelin ystävä Amy Leigh Hair kirjoitti Facebookissa, että Farrel muutti mieltään rokotteiden suhteen ennen kuolemaansa.

– Otin piikin hänen ansiostaan! Hän tekstasi minulle ja sanoi ”ota se!” Hän kertoi minulle, että tämä virus ei ole mikään vitsi ja sanoi: ”olisinpa ottanut sen!”

Valtakunnallisesti tunnettu tennesseeläinen radiojuontaja Phil Valentine teki rokotteista pilkkalaulun ja sanoi kuuntelijoilleen, ettei rokotusta kannata ottaa, jos ”ei ole vaarassa” kuolla koronavirukseen.

Valentinella, 61, todettiin koronatartunta heinäkuun alussa. Jouduttuaan teho-osastolle hän muutti mielipidettään rokotuksista.

– Hän katuu, ettei suositellut rokotusta voimakkaammin, juontajan veli Mark Valentine sanoi.

– Jos hän voisi kertoa teille tämän, hän sanoisi: ”Menkää ottamaan rokotus. Unohtakaa politiikka. Unohtakaa kaikki salaliittoteoriat.

Valentine kuoli 21. elokuuta.

New York Universityn professori Jerry Del Colliano syytti radiokanavien omistajia ja viranomaisia sisältövalvonnan puutteesta.

– Radiokanavat vaarantavat yleisönsä terveyden, vaikka rokotuksia vastustavat hölöttäjät kuolevat yksi toisensa perään, Del Colliano sanoi Washington Postille.

Pennsylvanian yliopiston tutkija Brian Rosenwald totesi lehdelle, että joskus on vaikea erottaa toisistaan muna ja kana. Juontajat pyrkivät myötäilemään yleisönsä mielipiteitä säilyttääkseen kuuntelijansa. Mielipidetiedustelut ovat osoittaneet, että suuri osa republikaanisen puolueen kannattajista epäilee rokotteita.

Pohjois-Carolinan terveysministeriön viime viikolla julkaisemien tilastojen perusteella rokottamattomat kuolevat koronavirukseen yli 15 kertaa rokotettuja todennäköisemmin. Yli 12-vuotiaista amerikkalaisista 61,5 prosenttia on saanut täyden rokotussuojan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?