Lähes 200 autoa paloi yöllä Tukholman lähellä – "Se oli kuin masuuni” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Lähes 200 autoa paloi yöllä Tukholman lähellä – "Se oli kuin masuuni”

Läheisyydessä asuvia ihmisiä on varoitettu runsaasta savusta.

26.8. 7:34

Ruotsalaislehti Aftonbladet uutisoi torstaiaamuna lähes 200:sta parkkihallissa palaneesta autosta Märstassa Tukholman pohjoispuolella. Lehden mukaan kyseessä oli maanpäällinen kaksikerroksinen halli.

Henkilövahingoista ei ole tietoa. Runsas savu ja kuumuus ovat vaikeuttaneet sammutusoperaatiota.

– Kiinteistölle on aiheutunut totaalinen vahinko. Se tulee romahtamaan lopulta, Kurt Holm pelastuslaitokselta sanoo Aftonbladetille.

Hälytys tapahtumasta jätettiin kello kahdelta yöllä. Viranomaisten mukaan palon leviämisen riskiä oli tuntia myöhemmin vielä vaikea arvioida.

– Se on kuin masuuni, pelastuslaitoksen Magnus Bengtsson kommentoi liekkien valtaamaa hallia aiemmin.

Bengtsson toteaa Aftonbladetille savun olevan vaarallista, ja useiden palavien autojen aiheuttavan siten terveysriskin. Läheisyydessä asuvia ihmisiä ohjeistetaan sulkemaan ikkunat, ovet ja ilmanvaihtokanavat.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?